ANNA-LIISA
Minna Canthin viimeiseksi jäänyt näytelmä, naisen alistettua asemaa miesten hallitsemassa maailmassa kuvaava Anna-Liisa (1895) filmattiin ensimmäisen kerran vuonna 1911. Koska elokuvan negatiivit vaurioituivat jo säilytysvaiheessa, ei tämä versio päässyt koskaan julkiseen esitykseen. Huomattavasti paremmin onnistui kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut, Teuvo Puron ja Jussi Snellmanin ohjaama versio: kotimaisen menestyksen lisäksi elokuva myytiin myös ulkomaille, mm. Ruotsiin, Ranskaan ja Norjaan. Vaikka Orvo Saarikivi ohjasikin aiheesta uuden sovituksen vuonna 1945, pidetään Puron ja Snellmanin näkemystä yleisesti aiheen parhaana versiona. Elokuvaa verrattiin monin paikoin jopa Victor Sjöströmin ja Mauritz Stillerin Selma Lagerlöf –filmatisointeihin, joten mistään vaatimattomasta teoksesta ei ole kyse.
Anna-Liisa, Kortesuon talon vanhempi tytär, on menossa naimisiin Kivimaan Johanneksen kanssa. Johannes pitää Anna-Liisaa täydellisenä morsiamena, mutta tosiasiassa tytön menneisyyttä painaa hirvittävä salaisuus: hän on vuosia aiemmin synnyttänyt Kortesuon entiselle rengille Mikolle lapsen, jonka hän on kuitenkin surmannut ja haudannut Mikon äidin Husson avustuksella metsään. Synkät muistot palaavat karvaina mieleen Husson tullessa ilmoittamaan, että tapahtuneen seurauksena maailmalle lähtenyt Mikko on viimein palaamassa kotiin. Tukkitöissä rikastunut Mikko on aikeissa pyytää Anna-Liisaa morsiamekseen. Tyttö ei ole enää hänestä kiinnostunut, mutta Husso painottaa häntä miettimään vielä uudelleen tai on olemassa vaara, että kammottava salaisuus tulee ennen pitkää julki.
"Ensimmäisenä suomalaisena suurfilminä" aikoinaan mainostettu Anna-Liisa jättää nykykatsojalle itsestään hieman ristiriitaisen kuvan. Toisaalta sen onnistunutta aikalaiskuvausta ei voi kuin ihailla: idyllinen maaseutu pinnan alla elävine moraalisääntöineen on taitavasti luotu, eikä itse kerronnassakaan ole moittimista. Takaumana toteutettu jakso, jossa Mikko viettelee viattoman Anna-Liisan, lukeutuu tyylikkäimpiin suomalaista kesäiltaa kuvaaviin valkokangastuokioihin peilityynine järvineen ja kauniine metsineen. Naispääosaa esittäneen Helmi Lindelöfin roolisuorituksessa on juuri sitä suuruutta ja varmuutta, mitä on totuttu näkemään kaikkialla muualla paitsi kotimaisissa mykkäelokuvissa. Myös Mimmi Lähteenoja on Husson roolissa erittäin hyvä.
Anna-Liisassa on paljon hyvää, mutta valitettavasti myös huonoakin. Vaikka elokuva seuraakin kiitettävästi alkuperäisnäytelmää, on se alle tunnin mittaisena auttamattoman lyhyt eivätkä ohjaajat ole saaneet draamapuolelle tarpeeksi voimaa. Loppupuolella elokuvan intensiteetti heikkenee ja samalla sen päähenkilöistä katoaa särmä ja luonne: Mikon ja Johanneksen välinen kilpailu Anna-Liisasta on hyvin köykäistä ja Johanneksen hahmo jää muutenkin liian heikoksi. Käännekohta, jossa epätoivoinen ja itsetuhoinen Anna-Liisa irtautuu sisintään kalvavasta tuskasta, tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja on näin täydellisen epäuskottava.
Puron ja Snellmanin ohjaama Anna-Liisa on keskivertoa parempi mykkäelokuva. Sen koskettava tarina kyllä toimii edelleen, mutta draama-aineksiltaan se voisi olla vieläkin vahvempi. Loppupuolella esiintyvistä heikkouksistaan huolimatta Anna-Liisa on ulkoiselta anniltaan rikas ja uskottava kuvaus viime vuosisadan alun Suomesta. Kestää kyllä vertailun monien ruotsalaisteosten kanssa, vaikka ei aivan täyttä potentiaaliaan saavutakaan.
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Ohjaus: Teuvo Puro, Jussi Snellman
Käsikirjoitus: Jussi Snellman (Minna Canthin näytelmästä)
Kuvaus: Kurt Jäger, A. J. Tenhovaara
Lavastus: Carl Fager
Leikkaus: Teuvo Puro, Kurt Jäger
Näyttelijät: Helmi Lindelöf (Anna-Liisa), Emil Autere (Johannes), Einari Rinne (Mikko), Mimmi Lähteenoja (Husso), Hemmo Kallio (Kortesuon isäntä), Meri Roini (Kortesuon emäntä), Greta Waahtera (Pirkko)