Anna-Liisa

ANNA-LIISA


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Jokainen elokuvaharrastaja tietää, että elokuvat tulisi nähdä niiden oikeassa ympäristössä, olipa kotona millainen kotiteatterilaitteisto tahansa. Elokuvateattereiden huonoihin puoliin kuuluvat tietysti kaikenlaiset häiriötekijät, mutta oikeassa seurassa nähtynä elokuvasta kasvaa tapahtuma, jota ei ihan heti unohda. Omalla kohdallani tällaisia tapahtumia on useita, yhtenä muistettavimmista Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla näkemäni Anna-Liisa, jota oli saanut siihen saakka tapittaa ainoastaan vanhalta videokasetilta ja ilman säestystä. Uuden restauroinnin ja asiansa osaavan säestysryhmän ansiosta moneen kertaan näkemäni elokuva sai uudet mittasuhteet.

Minna Canthin viimeiseksi näytelmäksi jäänyt Anna-Liisa (1895) on kunnioitettavasta iästään huolimatta edelleen varsin suosittu teatteriteos ja elokuvaksikin tarina on käännetty neljästi. Ensimmäinen versio näki päivänvalon tsaarinvallan aikana, mutta valitettavasti tätä Teppo Raikkaan näkemystä ei ehditty koskaan saada teatteriin saakka, sillä materiaali tuhoutui ennen aikojaan. Kahdesta ääniversiosta (1945, 1988) huolimatta aiheen suurimpana filmatisointina pidetään Teuvo Puron ja Jussi Snellmanin ohjaamaa mykkäversiota vuodelta 1922, teosta, jota mainostettiin aikoinaan ”ensimmäisenä suomalaisena suurelokuvana”.

Anna-Liisa                  Anna-Liisa

Anna-Liisa, Kortesuon talon vanhempi tytär, on menossa naimisiin Kivimaan Johanneksen kanssa. Johannes pitää Anna-Liisaa täydellisenä morsiamena, mutta tosiasiassa tytön menneisyydestä löytyy hirvittävä salaisuus: hän on vuosia aiemmin synnyttänyt Kortesuon rengille Mikolle lapsen, jonka hän surmannut ja haudannut metsään. Salaisuudesta tietävät vain Mikko, hänen äitinsä ja Anna-Liisa. Mikko on sittemmin kadonnut maailmalle, mutta on nyt palaamassa kotiin pyytääkseen Anna-Liisaa vaimokseen. Mikäli Mikko ei saa tahtoaan läpi, on salaisuus vaarassa paljastua.

Anna-Liisan tarinalla on todellisuuspohjaa. Naisten oikeuksien puolestapuhujana tunnettu Canth oli saanut aiheen vieraillessaan Kuopion lääninvankilassa, jossa rangaistusta suoritti myös lapsenmurhasta tuomittuja äitejä. Canthin tekstin voikin nähdä kannanottona langenneen naisen vaikeasta asemasta yhteiskunnassa: miksi samat asiat eivät ole sallittuja naiselle kuin miehelle? Mikon hylkäämä Anna-Liisakin on kahden vaiheilla, joko pitää lapsi ja ryvettää siten nimensä ja tulevaisuutensa tai päästä siitä eroon ja sitä kautta saada vielä mahdollisuus parempaan elämään – olettaen, että rikos pysyy salassa ja omatunto jättää hänet rauhaan.

Tarina seuraa alkuperäisnäytelmää varsin uskollisesti. Suurin ero on siinä, että elokuva esittää Anna-Liisan pelkästään uhrina, jonka Mikko on kesäisenä iltana katalasti vietellyt. Näytelmäteksti uppoutuu tapahtumiin syvällisemmin ja selvittää, että Anna-Liisa on vieraillut Mikon luona useampana iltana ja täysin omasta tahdostaan. Anna-Liisan seksuaalinen herääminen on ollut jännittävä asia ja Mikko on tuttuna henkilönä ollut hyvä valinta hänen opettajakseen. Takaumana esitettävä jakso, jossa Mikko viettelee viattoman Anna-Liisan, lukeutuu tyylikkäimpiin suomalaista kesäiltaa kuvaaviin valkokangastuokioihin peilityynine järvineen ja kauniine metsineen.

Anna-Liisa                  Anna-Liisa

Vaikka Anna-Liisa on kokonaisuutena vahva elokuva, on silläkin heikkoutensa. Se ei yllä draamaltaan aivan sille tasolle, jota on lupa odottaa. Mikko on näytelmässä paljon vaativampi ja Johannes särmikkäämpi kuin millaisina elokuva heidät esittää. Myös kohtaus, jossa epätoivoinen ja itsetuhoinen Anna-Liisa irtautuu sisintään kalvavasta tuskasta, on kömpelösti toteutettu: neidon henkinen valaistuminen tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä ole näin millään muotoa uskottava. Kohtaus olisi pitänyt rakentaa rauhallisemmin, jolloin siitä olisi tullut voimakkaampi, aidompi ja uskottavampi.

Helmi Lindelöfin esittämä nimihenkilö kantaa sisällään raskasta taakkaa ja näyttelijä eläytyy vaativaan rooliinsa loistavasti. Lindelöfin olemus suorastaan värisee pelosta ja tuskasta, kun menneisyyden salat uhkaavat tulla julki. Myös Mikon äitiä esittävä Mimmi Lähteenoja on vakuuttava. Muu ryhmä ei nouse heidän tasolleen, vaikka olenkin alkanut pitää Einari Rinteen roolisuorituksesta kerta kerralta yhä enemmän.

Aikalaiskriitikoiden vertaukset Victor Sjöströmin ja Mauritz Stillerin teoksiin eivät tunnu lainkaan kohtuuttomilta, sillä Anna-Liisa on pikkuvioistaan huolimatta laatuteos, rikas ja vaikuttava kuvaus viime vuosisadan alun Suomesta. Koskettava ja ajatuksia herättävä tarina toimii edelleen, vaikka loppupuolella elokuvan intensiteetti hivenen heikkeneekin. Ei tämä aivan Erkki Karun Nummisuutareiden (1923) tasolle kohoa, mutta välittömään läheisyyteen kylläkin.

ANNA-LIISA, 1922 Suomi

Tuotanto: Suomi-Filmi Oy Ohjaus: Teuvo Puro, Jussi Snellman Käsikirjoitus: Jussi Snellman (Minna Canthin näytelmästä) Kuvaus: Kurt Jäger, A. J. Tenhovaara Lavastus: Carl Fager Leikkaus: Teuvo Puro, Kurt Jäger
Näyttelijät: Helmi Lindelöf (Anna-Liisa), Emil Autere (Johannes), Einari Rinne (Mikko), Mimmi Lähteenoja (Husso), Hemmo Kallio (Kortesuon isäntä), Meri Roini (Kortesuon emäntä), Greta Waahtera (Pirkko), Axel Ahlberg (rovasti)

Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI (Suomi-Filmin klassikot -vhs)



© 20.2.2014 Kari Glödstaf