KAPTEENI BLOOD
Verinen kapteeni
Italian Pordenonessa järjestetyn Le Giornate del Cinema Muto -festivaalin tämänvuotisiin teemoihin lukeutui englantilaisen mykkäelokuvien puolestapuhujan, Kevin Brownlonw’n, ideoima The Parade’s Gone By…, joka viittaa suorasti hänen 50 vuotta sitten kirjoittamaansa samannimiseen teokseen. Vuonna 1968 valmistunut The Parade’s Gone By… on yksi mykkäelokuvien arvostukseen eniten vaikuttaneista teoksista, joten Brownlow oli valinnut teemaansa kuusi haastattelukirjassaan mainittua elokuvaa. Näistä ainoastaan ensimmäisenä esitetty Karavaani (1923) on maailmanlaajuisesti helposti yhytettävissä, kun taas muut (The Mating Call, Smouldering Fires, The Enemy, The Home Maker, Captain Blood) ovat enemmän tai vähemmän harvinaisuuksia. Omaksi suosikikseni nousi Captain Blood, suomessa sekä Kapteeni Bloodina että Verisenä kapteenina esitetty meriseikkailu, jonka näkemistä olin odottanut pitkälti yli kymmenen vuotta.
Vuodesta 1865 alkava Kapteeni Blood kertoo kunniallisesta irlantilaislääkäristä, kruunun palvelijasta Peter Bloodista, jonka katsotaan osallistuneen kuningasta vastaan järjestettyyn kapinaan auttaessaan lääkärietiikkansa mukaisesti erästä kahakoissa loukkaantunutta miestä. Blood vangitaan ja tuomitaan hirtettäväksi, mutta kuningas muuttaa viime hetkellä tuomion ja lähettää hänet Barbadoksella sijaitsevalle vankileirille. Siellä hän joutuu orjatyöhön, kunnes kuvernööri Seed tarvitsee lääkäriä palvelukseensa. Blood ottaa tehtävän vastaan jatkaen silti samalla pakosuunnitelmien tekoa ja kun mahdollisuus lopulta tulee, hän pakenee ystäviensä kanssa merille ja pian Peter Bloodista tulee Karibian pelätyin merirosvo ja etsityin lainsuojaton.
Englantilaissyntyinen David Smith ohjasi urallaan yli 80 elokuvaa, joista yksikään ei ole jäänyt historiaan Kapteeni Bloodin lisäksi. Nyt herää kysymys miksi: onko Kapteeni Blood mahdollisesti vaatimattoman ohjaajan ainoa ja täysin sattumanvarainen täysosuma vai liittyvätkö Smithin unohtamiseen muut, erityisesti mykkäelokuvista ja niiden säilymisestä tutut syyt? Pikainen katsaus The Library of Congressin elokuvalistoihin viittaa elokuvien suureen katoon ja tuhoutumiseen. Vaikka Smith ohjasi uransa aikana lukuisia Hollywood-tähtiä, ainoastaan murto-osa hänen pitkistä elokuvistaan on tallella. Se on todella harmillista ja sopii toivoa, että tulevien elokuvalöytöjen joukkoon mahtuisi muutama Smithinkin teos.
Kapteeni Blood on silkkaa nautintoa alusta loppuun. Se on mykän elokuvan mahtavin meriseikkailu, joka kulkee ripeästi ja kepeästi kohtauksesta toiseen ollen kaikkea, mitä sen enempää Merihaukka (1924), Valtamerien vapauttajat (1926) kuin Musta merirosvokaan (1926) eivät ole: se ei ota itseään liian vakavasti, mutta ei myöskään naureskellen. Tästä hyvänä esimerkkinä päähenkilö Blood, joka ei ole pelkkä suu virneessä miekkaa heiluttava komistus, vaan tarvittaessa julma ja halutessaan oikeudenmukainen merten kauhu. Elokuvan väkivalta on kaunistelemattomuudessaan yllättävää.
Kapteeni Blood voisi hyvinkin olla seuraavan vuosikymmenen tuotanto, niin elävää sen kerronta on. Meritaistelut ovat kauttaaltaan loisteliaita ja pienoismallien käyttö erittäin taitavaa – erityisesti espanjalaisen Don Diegon johtamien piraattien hyökkäys Barbadokselle lukeutuu mykän elokuvan vaikuttavimpien toimintajaksojen joukkoon. Viimeisessä suuressa yhteenotossa Ranskan ja Englannin välillä on nähtävissä pientä taisteluväsymystä, mutta muuta huomautettavaa näistä kohtauksista ei löydäkään. Puvustus on niin ikään näyttävää, kuten tällaisissa vanhan ajan swashbucklereissa on tapana. Kauniisti maalatut välitekstiplanssit vain lisäävät elokuvan vaikuttavuutta.
Suuri yleisö toivoi näkevänsä nimiroolissa Rudolph Valentinon tai Douglas Fairbanksin, mutta tekijöiden valinta osui onneksemme J. Warren Kerriganiin, jonka maneerit eivät ole samalla tavalla vangitsevia kuin Fairbanksin nauru tai Valentinon katse. Muutenkin elokuva vain vahvistuu tähdettömyydestä, sillä nyt katsojan katse seuraa herkemmin hahmoja ja tapahtumia. Lähes 400 elokuvaa pitkällä urallaan tehnyt Kerrigan kantaa säilänsä ja sulkahattunsa kunnialla maaliin ja vaikka hänellä ei roolin kymmenen vuotta myöhemmin tulkitsevan Errol Flynnin veroista karismaa olekaan, ei Kerriganin tarvitse hävetä suoritustaan millään muotoa. Wilfred North on erinomainen julman eversti Bishopin roolissa, muun näyttelijäryhmän jäädessä lähes täysin heidän varjoihinsa.
Vaikka Paramountin johtohahmo, Kapteeni Bloodin tuottaneen Albert E. Smithin vanha kilpakumppani Adolph Zukor tekikin kaikkensa elokuvan vähättelemiseksi, siitä tuli Vitagraphin historian menestynein tuotanto. Tästä huolimatta elokuva on päässyt unohtumaan lähes täydellisesti, eikä asiaa ole ainakaan edesauttanut kaiken huomion varastaneen Michael Curtzin versio vuodelta 1935, jonka pääosissa nähdään Flynnin lisäksi myös Olivia de Havilland, Lionel Atwill ja Basil Rathbone. Toivottavasti joskus saamme julkaisun, johon nämä molemmat mahtavat elokuvat on saatu mahdutettua.
Tuotanto: Vitagraph Corporation of America
Ohjaus: David Smith
Käsikirjoitus: Jay Pilcher (Gabriel Sabatinin romaanista)
Kuvaus: Steve Smith Jr.
Lavastus: Al Herman
Leikkaus: Albert Jordan
Näyttelijät: J. Warren Kerrigan (kapteeni Peter Blood), Jean Paige (Arabella Bishop), Wilfred North (eversti Bishop), Charlotte Merriam (Mary Traill), James Morrison (Jeremy Pitt), Allan Forrest (lordi Julian Wade), Bertram Grassby (Don Diego), Otis Harlan (Corliss), Jack Curtis (Wolverstone)