BONN INTERNATIONALE STUMMFILMTAGE

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Puolitoista viikkoa kestävät Bonnin kansainväliset mykkäelokuvapäivät ei ole alan harrastajien keskuudessa läheskään yhtä suosittu tapahtuma kuin Pordenonen tai San Franciscon vastaavat. Sietäisi tosin olla, sillä välillä hyvinkin pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa ollut festivaali on kaikesta huolimatta onnistunut luovimaan ohi karikoiden ja tarjonnut samalla mitä maittavinta ja harvinaislaatuisinta mykkäelokuvaherkkua – kaiken tämän täysin ilmaiseksi, sillä ainoat asiat mistä Bonnin mykkäelokuvapäivillä joutuu maksamaan ovat oheistuotteet. Saksalaiset ystäväni ovat tosin sitä mieltä, että jonkinlaisen pääsylippuhinnan olisi valmis hyväksymään heti, mikäli se tarkoittaisi parempia istuimia kuin nyt: festivaalin käyttämien puutarhatuolien rinnalla jopa koulujen kuppi-istuimet tuntuvat lepotuoleilta.

Itselleni tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan ja kesälomien vuoksi vierailu Bonniin typistyi kolmen päivän mittaiseksi. Tämä antoi kuitenkin jo sen verran esimakua kokonaisuudesta, että ensi vuonna paikan päälle on päästävä vähintään viikoksi. Lyhyeksi jääneen käyntini vuoksi minulta jäi näkemättä mm. Fue no shiratama (Hiroshi Shimizu, 1929), Doktor Satansohn (Ernst Lubitsch, 1916), Pohjoistullin kerho (Norrtullsligan, Per Lindberg, 1923) sekä Lian ai yu yi wu (Wancang Bu, 1931). Festivaalien alkuun oli sijoitettu yleisöä kosiskelevia klassikoita, joiden näkeminen isolta kankaalta on kuitenkin aina yhtä mielekästä, olipa ne nähnyt kuinka monta kertaa tahansa.

Elokuvat esitetään paikallisen yliopiston sisäpihalla. Festivaalien avausteoksena nähtiin Münchenin elokuva-arkiston tekemä restaurointi Ohukaisen ja Paksukaisen piirakanpaiskomisklassikosta Vuosisadan taistelu (The Battle of the Century, 1927), joka ei kuitenkaan sisältänyt vastikään löydettyä filmimateriaalia. Sen perään esitetty Varietee (Varieté, 1925) oli sen sijaan täydessä komeudessaan ja kertakaikkisen loisteliaasti restauroituna. Varietee näytti yksinkertaisesti loistavalta ja elokuvalle tehdyt kunnostustyöt onnistuvat häivyttämään katsojien mielestä täydellisesti sen tosiasian, että kyseessä on 90 vuotta täyttänyt teos.

Bonn Internationale Stummfilmtage                  The Way of the Strong (1928)

Toinen päivä oli pyhitetty Charles Chaplinille ja Georges Mélièsille. Chaplinin pojan (1921) mestarillisuutta tarvitsee tuskin sen enempää puida läpi, vaikka esitysvuorossa olikin maestron 1970-luvulla tekemää uusintaleikkausta hivenen heikompi alkuperäisversio koristeellisine väliteksteineen. Tätä Münchenin elokuva-arkiston hallussa olevaa 35 mm kopiota ei valitettavasti ole restauroitu sen enempää, joten sen kunto oli välillä melko vaatimaton. Mélièsin elokuvasikermää oli kohdeltu huomattavasti paremmin ja Lobsterin hienoissa restauroinneissa loistivat sekä värit että yksityiskohdat ihastuttavalla tavalla. Itse elokuvat olivat hyvin tekijänsä kaltaisia: yksinkertaisia, vauhdikkaita ja - muutaman nähtyään – valitettavan itseään toistavia. Tätä katselunautintoa latisti elokuvien kertojana toiminut Norbert Alich, joka tuntui jatkuvasti korostavan Mélièsin teosten hauskuutta ja hassunkurisuutta.

Kolmannen ja viimeisen päivän odotetuin elokuva omalla kohdallani oli Frank Capran erittäin harvoin esitetty gangsteritarina Nyrkkivalta (The Way of the Strong, 1928). Odotukset jäivät täyttymättä, sillä kyseessä oli kaikin puolin vaatimaton, jopa parodiaksi äityvä kertomus sokeaan viulunsoittajaan rakastuvasta gangsteripäälliköstä. Capraa huomattavasti parempi oli sitä ennen esitetty Jakov Protazanovin Tšiny i ljudi (1929). Anton Tšehovin novelleihin perustuva elokuva peilaa yhteiskuntaa, sen tapoja, arvoja ja asenteita tarkkanäköisesti, mutta silti virne suupielessä. Siksi se onkin Protazanovin mykkäelokuvista parhaimpia: hahmot ovat luontevia, jaksot tiiviitä ja toimivia, kuvat voimakkaita ja kauniita sekä näyttelijät ensiluokkaisia.

Festivaalin elokuvavalinnoista on vaikeaa löytää huomautettavaa, mutta muutamilta muilta osin bonnilaisilla olisi kyllä parantamisen varaa. Edellä mainitsemani istuimet ovat moittimisen arvoinen asia, kuten myös elokuvien käännökset: mielestäni kansainväliseksi itseään mainostavan elokuvafestivaalin tulisi huolehtia siitä, että elokuvista on kotimaisen käännöksen lisäksi myös englanninkielinen tekstitys. Nämä epäkohdat eivät kuitenkaan latista sitä tosiasiaa, että Bonnin mykkäelokuvapäivät on loistava tapahtuma, jossa kannattaa viettää ilta jos toinenkin.

Bonn Internationale Stummfilmtage


© 10.8.2015 Kari Glödstaf