Frank Borzage

FRANK BORZAGE

s. 23.4.1894 Salt Lake City, Utah

k. 19.6.1962 Hollywood, Kalifornia


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Joskus oli aika, jolloin rakkauselokuva oli yhtä arvostettu lajityyppi kuin kaikki muutkin. Sillä oli omat kaunopuheiset mestarinsa, jotka osasivat vetää juuri oikeista naruista ja koskettaa syvältä suuren yleisön tunne-elämää. Sillä oli myös omat tähtensä, jotka kerta toisensa jälkeen rakastuivat, erosivat, olivat maailman murjomina ja palasivat jälleen yhteen kliimaksissa, joka raivasi kaikki maalliset – ja toisinaan myös suuremmatkin – esteet tieltään.

LAPSUUS, NUORUUS JA URAN ALKUVUODET
Amerikkalaisen rakkauselokuvan suurimpiin mestareihin lukeutuva Frank Borzage syntyi eurooppalaisten emigranttien perheeseen Utahin Salt Lake Cityssä vuonna 1894, sisaruksia hänellä oli kaikkiaan 13. Tulevan ohjaajan lapsuus mormonikaupungissa oli työntäyteinen ja jo hieman yli kymmenvuotiaana hän työskenteli hetken aikaa hopeakaivoksessa. Kaivoselämä sai kuitenkin jäädä siinä vaiheessa, kun teatteri nappasi nuorukaisen otteeseensa. Kuuden vuoden teatterielämän jälkeen Borzage päätti kokeilla onneaan elokuvissa, tämä tapahtui vuonna 1912.

Elokuvauransa Borzage aloitti näyttelijänä toimien Thomas H. Incen tuotannoissa sivuosien esittäjänä. Ennen pitkää hän alkoi saada laajempaa huomiota ja kohosi varteenotettavaksi tekijäksi varsinkin lännenelokuvissa. Näyttelemistä Borzage jatkoi vakituisesti vuoteen 1918 asti, mutta aloitti siinä sivussa myös ohjaajan työt – ensimmäisenä virallisena teoksena pidetään vuonna 1915 valmistunutta The Pitch o’ Chance –elokuvaa. Ensimmäinen menestyselokuva, Humoreski (Humoresque) valmistui vuonna 1920. Tästä huolimatta Borzagesta ei ollut vielä nousemaan kuuluisuuteen, vaan ura jatkui erinäisissä pienyhtiöissä vielä muutaman vuoden ajan. Borzagen uran alkuajoista on erittäin vaikea saada selkoa, sillä suuri osa hänen ohjaamistaan elokuvista on joko kadonnut tai arkistojen kätköissä.

RUNOILIJA LÖYTÄÄ TYYLINSÄ
Täyteen loistoonsa Borzage nousi vasta William Foxin alaisuudessa, jonne hän siirtyi yritettyään turhaan luoda uraa Metro-Goldwyn-Mayerilla. Fox, jonka yhtiössä työskentelivät niin F. W. Murnau, John Ford kuin Howard Hawkskin, antoi Borzagelle mahdollisuuden toteuttaa itseään ja varsin pian alkoi tulla tulostakin. Vuonna 1925 valmistunut Lazybones antoi osviittaa siitä, mihin Borzagella oli mahdollisuudet nousta. Western-tähti Buck Jonesin esittämän vetelehtijän elämäntarina on paitsi erittäin näyttävää elokuvaa, myös kerronnaltaan sujuvaa ja mukaansa tempaavaa. Seuraavista viidestä Foxille ohjaamastaan elokuvasta suurin osa on kateissa ja ainoastaan still-kuvien perusteella voidaan kuvitella, millaisista teoksista on kyse.

Parasta mitä Borzagelle saattoi sattua oli se, että William Fox kutsui suuren saksalaisen F. W. Murnaun Hollywoodiin. Borzage opiskeli Murnaun työskentelytapoja ahkerasti eikä aikaakaan, kun menestystäkin alkoi tulla. Samaan aikaan Murnaun Auringonnousun (Sunrise, 1927) kanssa valmistunut Seitsemännessä taivaassa (7th Heaven, 1927) on rakkauselokuvaa hienoimmillaan vetäen vertoja myös Murnaun mestariteokselle. Charles Farrellin ja Janet Gaynorin tähdittämä mestariteos lukeutuu mykän elokuvan huomattavimpiin saavutuksiin, katselunautinnon kruunaa unohtumaton finaali.

Seitsemännessä taivaassa -elokuvan menestyksen myötä myös elokuvamaailma huomasi lopulta Borzagen taidot. Tämän jälkeen valmistuneet Kadun enkeli (Street Angel, 1928), nyt jo osittain kadonnut Rakkauden virta (The River, 1928) sekä häpeilemättömän kaunis Päivänsäde (Lucky Star, 1929) sinetöivät Borzagen aseman amerikkalaisen rakkauselokuvan suurena mestarina. Charles Farrell ja Janet Gaynor osoittivat, että elokuvamaailmassa oli muitakin huomattavia parivaljakoita kuin John Gilbert ja Greta Garbo. Borzage voitti Seitsemännessä taivaassa -elokuvasta kaikkien aikojen ensimmäisen parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon vuonna 1929, Gaynorille Borzagen kanssa tehdyt mykkäelokuvat - Murnaun Auringonnousun lisäksi - toivat puolestaan ensimmäisen naispääosa-Oscarin.

Kun yhdysvaltalaisilta elokuvakriitikoilta kysyttiin vuonna 1928 kaikkein suosituinta elokuvaohjaajaa, Borzage sijoittui kolmannelle sijalle edellään vain Herbert Brenon ja King Vidor. Hollywoodin vaikutusvaltaisimman ohjaajan tittelin Borzagelle antoivat hänen kollegansa, jotka äänestivät Vidorin toiseksi ja Ernst Lubitschin kolmanneksi. Samaan aikaan Borzagelle vyöryi fanipostia samaan tapaan kuin Fox-yhtiön kirkkaimmille elokuvatähdille. Eikä ohjaajan suosio rajoittunut vain kotimaahansa tai Eurooppaan, vaan se ylsi aina Kiinaan, Intiaan, Persiaan ja Brasiliaan asti.

ÄÄNIELOKUVAAN
Borzage selvisi onnistuneesti myös äänielokuvan ongelmista ja vaikka hänen ensimmäiset kokeilunsa näin jälkikäteen katsottuna kovin epätasaisia ovatkin (vuonna 1930 valmistunut Liliom on Borzagen uran pahimpia epäonnistumisia), pysyi hän silti tyylilleen uskollisena. Visuaalisesti loisteliaat teokset eivät välttämättä olleet tarinoiltaan parhaita, mutta siitä huolimatta monet Borzagen varhaisista äänielokuvista ovat edelleenkin katselukelpoisia. Vuonna 1931 valmistunut Bad Girl toi hänelle jälleen parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon, mutta parhaan elokuvan pystin nappasi Metro-Goldwyn-Mayerin all-star castingilla vuorattu Grand Hotel.

Lisää oli tulossa, sillä jo seuraavana vuonna Borzage loi teoksen, josta jälkipolvet hänet nykyään muistavat. Ernest Hemingwayn kaunokirjallisuusklassikon pohjalta luotu Jäähyväiset aseille (A Farewell to Arms, 1932) on niin ikään rakkauselokuvan juhlaa – sota on Borzagen versiossa vain taustalla oleva paha. Gary Cooperin ja Helen Hayesin rakkaustarina keskellä ensimmäistä maailmansotaa saavutti tason, jota oli enää vaikea ylittää. Seuraavana vuonna Borzage sai kunnian ohjata Mary Pickfordin viimeisen elokuvan (Secrets, 1933) sekä luoda jälleen yhden kuuluisan teoksen lisää, kun Spencer Tracyn ja Loretta Youngin tähdittämä Ihmisen linna (Man’s Castle, 1933) sai osakseen niin katsojien kuin kriitikoidenkin suosion.

Mikään ei tuntunut horjuttavan Borzagen suosiota, vaan hänen elokuvansa menestyivät yksi toisensa jälkeen. Ohjaaja oli oppinut rakkauselokuvan niksit ja jalosti niitä elokuvissaan menestyksekkäästi. Vaikka palkinnot kiersivätkin niin ohjaajan kuin hänen teoksensakin, oli 1930-luku Borzagen menestyksekkäin vuosikymmen. Mutta sitä mukaa kun sodan uhka alkoi ulottua Yhdysvaltoihin, alkoi Borzagenkin tähti hiipua.

SODAN JÄLKEEN
Sodan jälkeen Borzagelle kävi kuten D. W. Griffithille ensimmäisen maailmansodan jälkeen: suuren yleisön maku muuttui, jonka seurauksena Borzagea alettiin pitää vanhanaikaisena ohjaajana ja hänen elokuviaan epämuodikkaina. Vaikka Borzage siirtyi vuonna 1945 Republicille tuottaja-ohjaajaksi, alkoi vanhan elokuvaveteraanin ura kaikesta huolimatta lähestyä loppuaan. Hän ohjasi vuosikymmenen lopulla enää neljä elokuvaa, joista viimeinen, Kuun noustessa (Moonrise) valmistui vuonna 1948. Muutama ohjaustyö 1950-luvun lopulla ja amerikkalaisen rakkauselokuvan kaunopuheisimman taiturin ura oli tullut päätökseen – aivan kuten Griffithin, myös Borzagenkin jäähyväisten olisi suonut olla edes hivenen kunniakkaammat. Vuonna 1962 syöpään kuolleella Borzagella on tähti Hollywoodin Hall of Famella.

ELOKUVISTA
Yhtään D. W. Griffithin tai Douglas Sirkin hienoja melodraamoja väheksymättä väitän, ettei amerikkalaisen rakkauselokuvan saralla ole ollut ketään Borzagen veroista taituria. Hänen tavassaan käsitellä elokuviensa hahmoja on jotain mykistävän hienoa: hän saa niihin inhimillistä lämpöä sekä kepeää, mutta ei missään nimessä luonnotonta huumoria, joka piristää synkimmänkin päivän. Visuaalisesti Borzagen teokset ovat mitä hienointa silmäkarkkia, Hollywoodin studiotekniikan loisteliainta antia. Tarinat saattavat olla toisinaan helppoja ja ennalta arvattavia, mutta silti Borzage saa puhallettua niihin mielenkiintoa. Suurin syy miksi Borzagea ei mainita suurista elokuvaohjaajista puhuttaessa lienee hänen filmografiansa epätasaisuus, mikä on huomattavaa varsinkin äänielokuvan alkuvuosina.

Foxille siirryttyään Borzagen onnistui rakentaa varsin nopeasti ympärilleen työryhmä, jonka ammattitaito ja kunnianhimo piiskasivat kaikkia eteenpäin kohti suurempia ja parempia suorituksia. Pääkuvaaja Ernest Palmer työskenteli kolmessa Borzagen suuressa rakkauselokuvassa (Seitsemäs taivas, Kadun enkeli, Rakkauden virta), lavastaja Harry Oliver puolestaan vastasi kaikkien neljän lavasteista. Charmikas ja komea Charles Farrell esitti jokaisessa miespääosaa, Oscar-palkittu Janet Gaynor oli hänen vastanäyttelijänsä kolmessa ja Mary Duncan yhdessä elokuvassa. Tällainen tuttu ja tasapainoinen ryhmä ei voinut olla vaikuttamatta Borzagen elokuvien korkeaan tasoon. On myös syytä muistaa, että 1920-luvun loppupuolella William Foxin ei tarvinnut pihistellä tuotannoissaan, joten Borzagella oli suhteellisen vapaat kädet elokuvien tekoa varten.

BORZAGEN ELOKUVIEN SAATAVUUS
Borzagen tuntemattomuutta on edesauttanut myös hänen elokuviensa heikko saatavuus. Kun nykyään katsoja katsoo elokuvansa usein kotona, on Borzage jäänyt tyystin paitsioon, sillä hänen elokuvistaan vain Jäähyväiset aseille on ollut laajemmassa levityksessä. Tilanne alkaa kuitenkin muuttua ja tänä syksynä Euroopassa julkaistaan Borzagen kuuluisimmat mykkäelokuvat. Yhdysvalloissa loppuvuodesta 2008 julkaistu Murnau, Borzage & Fox on 11 elokuvan otoksella (viisi mykkää, kuusi äänielokuvaa sekä dokumentti) kaikkein kattavin – hinta tosin on melkoisen korkea. Suomessa Borzagen elokuvista on tällä haavaa saatavana ainoastaan Jäähyväiset aseille, mutta toivottavasti asia korjaantuu tulevina vuosina.

LÄHTEET: Herve Dumont: Frank Borzage, the Life and Films of a Hollywood Romantic, Mc Farland, 2009
Janet Bergstrom: Murnau, Borzage and Fox, 20th Century Fox, 2009 (dvd)
The Oxford History of World Cinema, Oxford University Press, 1996
Ephraim Katz: Film Encyclopedia, Macmillan Publishers Ltd., 2001

FRANK BORZAGE MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA

  • Lyhytelokuvat: Western
  • Lazybones (1925)
  • 7th Heaven (Seitsemännessä taivaassa, 1927)
  • Street Angel (Kadun enkeli, 1928)
  • River, The (Rakkauden virta, 1928)
  • Lucky Star (Päivänsäde, 1929)


  • © 15.8.2009 Kari Glödstaf