CARMEN
Ranskalaisen Prosper Mériméen kuuluisin kaunokirjallinen teos, vuonna 1845 ilmestynyt Carmen, on lähes sadalla versiolla yksi elokuvahistorian useimmin filmatuista aiheista. Jo pelkästään mykkäkaudella Carmen työstettiin yli kymmenen kertaa, toisinaan nimekkäidenkin tekijöiden toimesta (Charles Chaplin, Raoul Walsh, Cecil B. DeMille, Ernst Lubitsch, Jacques Feyder). Viime vuosikymmeninä aihe on siirtynyt pääosin tv-tuotannoiksi, jotka ovat painuneet unholaan yhtä nopeasti kuin ovat ilmestyneetkin.
Carmenista tehtiin vuonna 1915 pelkästään Hollywoodissa kolme elokuvaa, mikä kertoo paljon unelmakaupungin toimintatavoista. Fox Film Corporation tuotti Theda Baran tähdittämän ja Raoul Walshin ohjaaman version, Jesse L. Lasky puolestaan luotti Cecil B. DeMillen taitoihin ja oopperadiiva Geraldine Farrarin tunnettavuuteen ja lopulta myös Chaplin teki oman versionsa Essanaylle. Walshin ja Baran yhteistyö on kadonnut aikojen saatossa jäljettömiin, mutta DeMillen ja Chaplinin teokset ovat edelleen nähtävillä. Näistä DeMillen versio on tänä päivänä huomattavasti arvostetumpi, olkoonkin että saatavilla on ainoastaan vuoden 1918 uudelleenjulkaisu.
Espanjan rannikolla, sen kallioisten rantojen varjoissa toimii salakuljettajien ryhmä. He ovat tavallisesti lahjoneet paikalliset poliisit ja toimittaneet tuotteensa määränpäähän häiriöittä, mutta uusi komentaja Don José (Wallace Reid) ei ole heidän puolellaan. Koska Don José ei ole lahjottavissa rahalla, on salakuljettajien otettava viekkaammat keinot käyttöön. Tässä vaiheessa heidän avukseen tulee kiihkeä mustalaisneito Carmen (Geraldine Farrar), joka lupaa vietellä Don Josén pois salakuljettajien tieltä.
DeMillen Carmen kirvoitti aikalaiskriitikoilta melkoisesti kehuja, mutta 2000-luvun katsojan silmissä elokuva näyttää tavanomaiselta Hollywood-tuotteelta. Ulkoisilta avuiltaan Carmen ei vakuuta, sillä toiminnan rajoittuessa pääasiassa kaupunginmuurin, kapakan ja tupakkatehtaan ympärille, on illuusio Espanjasta väistämättä kovin onneton – lopussa esiteltävä härkätaisteluareena ei komeudestaan huolimatta enää muuta mielipidettä. DeMillen vakiokuvaaja Alvin Wyckoff on tallentanut muutamia komeita otoksia rannikolta, mutta eipä hänelläkään ole mitään mahdollisuuksia lopputuloksen parantamiseen.
Carmenin tarina jakautuu selkeästi kahteen osaan ja mikäli arvosana pitäisi antaa ensimmäisen puolituntisen perusteella, se olisi erittäin helppoa, sen verran tylsä ja vetämätön elokuvan alkupuolisko on. Koko komeus lähtee vauhtiin vasta siinä vaiheessa, kun Carmen on vietellyt Don Josén ja joutuu poliisien pidättämäksi. Don Josén kollega vitsailee komentajalle turhan suorasukaisesti ja saa tämän kimppuunsa. Tästä alkaa väkivallan ja himon kierre, joka imaisee lopulta kurimukseensa molemmat päähenkilöistä. Jälkimmäisen puoliskon intensiteettiä ihastellessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka elokuvan alku voikin olla niin heiveröinen.
Carmenin rooli oli ainakin mykkäelokuvissa suurille tähdille suunnattu, eikä DeMillen versio tee poikkeusta. Kunhan alkupuolen teatraalisesta flirttailusta on päästy eroon, saa Geraldine Farrarkin roimasti eloa Carmeniinsa ja kantaa loppujen lopuksi espanjattaren viuhkan kunnialla loppuun asti. Wallace Reid vaikuttaa alussa olevansa täysin väärässä roolissa, mutta parantaa reilusti loppua kohden ja viimeisten minuuttien aikana katsojalle tulee selväksi, miksi Reid oli aikansa ihailluimpia näyttelijöitä. Carmenin rakastajaa, härkätaistelija Escamilloa esittävä Pedro de Cordoba jää tähtien rinnalla sivustakatsojaksi.
Tuotanto: Jesse L. Lasky Feature Play Company
Ohjaus: Cecil B. DeMille
Käsikirjoitus: William C. DeMille (Prosper Mériméen romaanista)
Kuvaus: Alvin Wyckoff
Lavastus: Wilfred Buckland
Leikkaus: Anne Bauchens, Cecil B. DeMille
Näyttelijät: Geraldine Farrar (Carmen), Wallace Reid (Don José), Pedro de Cordoba (Escamillo), Horace B. Carpenter (Pastia), William Elmer (Morales), Jeanie Macpherson, Anita King (mustalaisneitoja)