Clara Bow

CLARA BOW

s. 29.7.1905 New York City, New York

k. 27.9.1965 Los Angeles, Kalifornia


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Yksi 1920-luvun suurimpia elokuvatähtiä ja jazz-kauden valovoimaisimpia naisia, koko synnillistä ja paheellista Hollywoodia symboloiva Clara Bow kuoli surkeana ja unohdettuna, kuin esimerkkinä niille kaikille, jotka unelmakaupunki on joskus hylännyt. Vaikka Clara Bow onkin yksi mykän kauden menestyneimmistä näyttelijättäristä, ei elokuvamaailma tunnu kunnioittavan häntä vieläkään, vaan suurin osa hänen elokuvistaan saa pölyttyä edelleen arkistojen hyllyillä.

RANKKA LAPSUUS
Jos olivat Bown elämän viimeiset vuodet mielenterveysongelmineen vaikeita, ei ollut helppo hänen elämänsä alkutaivalkaan. Hänen vanhempiensa kaksi aiempaa lasta olivat kuolleet vain muutaman päivän ikäisinä, eikä Clarallekaan luvattu juuri enempää. Ihme kuitenkin tapahtui ja tyttö jäi henkiin – tyttö, jota hänen molemmat vanhempansa halveksivat tämän syntymästä lähtien.

Clara Gordon Bow syntyi Brooklynissa New Yorkissa. Hänen isänsä oli viinaan menevä kapakkalaulaja eikä äidinkään elämä ollut helppoa. Heidän parisuhteensa ei ollut millään muotoa onnellinen ja jatkuvat riidat, perheväkivalta ja köyhyys tekivät elämästä helvettiä. Kun tähän kaaokseen lisättiin vielä lapsi, oli katastrofi täydellinen. Lopulta vanhempien tiet erosivat ja Clara jäi äitinsä hoiviin.

Äidin psyyke alkoi horjua Claran teinivuosina, mikä teki nuoren tytön elämästä entistä vaikeampaa – tiedetään, että Clara Bown harhainen äiti jopa suunnitteli murhaavansa tyttärensä. Nuori neito pakeni todellisuutta elokuviin ja tuhansien muiden lailla hän unelmoi olevansa Wallace Reidin, Douglas Fairbanksin tai Mary Pickfordin kaltainen kuuluisuus, palvottu ja ihailtu elokuvatähti. Tukea haaveille oli kuitenkin mahdotonta saada kotoa, sillä Clara Bown äidin mielestä elokuvanäyttelijät olivat verrattavissa prostituoituihin ja sellaiseksi hänen tyttärensä ei missään nimessä saisi tulla. Claran onneksi isältä herui myötätuntoa ja niinpä tyttö osallistui paikalliseen kykyjenetsintäkilpailuun.

Poseerausharjoitukset, joita neitokainen oli peilin edessä tehnyt tunti toisensa jälkeen, tuottivat nyt tulosta, sillä Clara voitti kilpailun. Tämän myötä hän sai ensimmäisen kiinnityksen elokuvaan. Kyseessä oli Christy Cabannen ohjaama Erään konttoritytön kohtalo (Beyond the Rainbow, 1921), jossa pääosaa esitti Billie Dove, eräs 20-luvun suurista tähdistä. Loppujen lopuksi kaikki Claran kohtaukset päätyivät leikkaamon lattialle, kunnes ne liitettiin takaisin hänen tähteytensä myötä. Mutta vuosikymmenen alussa menestyksestä ei ollut vielä tietoakaan, olihan Clara Bowkin vasta kuudentoista.

MENESTYKSEN SIEMEN KYLVETÄÄN
Vähäpätöisen sivuosan myötä elokuvamaailma imaisi haaveilevan nuorikon tyystin mukaansa. Clara juoksi koe-esiintymisissä päivästä toiseen ja tarjosi itseään elokuvatoimistolle jos toisellekin. Näytti jo siltä, ettei haaveista tulisi koskaan mitään, kunnes eräänä päivänä veteraaniohjaaja Elmer Clifton etsi sivuosanesittäjää elokuvaansa Valaanpyytäjän morsian (Down to the Sea of Ships, 1922) ja valitsi kauniin, joskin näyttelijänä kokemattoman Claran mukaan. Lopputulos ei saanut juuri kriitikoilta kehuja, mutta Clara sen sijaan valloitti katsojien sydämet. Elokuvatähteys oli taas askelta lähempänä.

Lopulta neidon tie vei tuottaja B. P. Schulbergin alaisuuteen. Tästä alkoi mieletön työskentelytahti (mm. 15 elokuvaa vuonna 1925), joka ei kuitenkaan tuonut Claralle toivottua läpimurtoa. Hän sai kyllä edelleen positiivista huomiota osakseen, mutta Schulbergin tuottamien elokuvien laatu ei ollut kriitikoiden mieleen. Claran onneksi tuottaja lainasi häntä auliisti muiden yhtiöiden elokuviin, joissa hänelle aukesi mahdollisuudet näyttää osaamisensa. Hän käytti tilaisuudet hyväkseen ja alkoi vähitellen hivuttautua suurempiin ympyröihin. Clara Bown alkuaikojen merkittävimmät ja menestyneimmät teokset olivat Frank Lloydin ohjaama Nuoruuden naamio (The Black Oxen, 1923) sekä Wesley Rugglesin Ylioppilasheila (The Plastic Age, 1925).

TÄHTI ON SYTTYNYT
Supertähteydestään Clara Bown on kiittäminen Paramountin johtajaa Adolph Zukoria, joka kiinnitti sekä Bown että B. P. Schulbergin alaisuuteensa. Lupaavasta näyttelijättärestä sukeutui nopeasti todellinen kassamagneetti ja elokuvat kuten … ja naiset rakastavat heitä (Dancing Mothers, 1926), Fascinating Youth (1926) sekä ennen kaikkea Synti joka houkuttelee (Mantrap, 1926) sementoivat Clara Bown nimen tiukasti elokuvamaailman kivijalkaan: seksikäs ja hävyttömän avoimesti flirttaileva brooklyniläinen punapää oli saavuttanut haluamansa.

Seuraava vuosi oli todellinen jättimenestys Claralle, josta oli sukeutunut aikakauden kuumin nimi, jazz-ajan symboli, jonka nuorekkuus, energisyys sekä seksuaalinen magnetismi kiehtoivat katsojia ympäri maailman. Lujaa meni myös yksityiselämässä, mutta se ei vielä haitannut elokuvien tekoa. Vuosi alkoi William Wellmanin menestyselokuvalla Siivet (Wings, 1927), jossa Claran vastanäyttelijöinä olivat Charles ”Buddy" Rogers ja Richard Arlen. Seuraava teos, Eleanor Glynin kuuluisaan määritelmään seksuaalisesta vetovoimasta perustuva ”Jokin” (It) räjäytti sananmukaisesti pankin. Tänä päivänä ”Jokin” paitsi symboloi täydellisesti Hollywoodin villiä 20-lukua, myös näyttäytyy tärkeimpänä Clara Bown elokuvana.

Tummia pilviä alkoi kuitenkin kasautua tähden taivaalle. Syy ei ollut elokuvissa, vaan hänen yksityiselämässään. Tuon ajan Hollywoodissa ei naisnäyttelijöillä ollut tapana rehvastella sen enempää seurustelu- kuin seksikumppaneillakaan, mutta siitä Clara Bow ei välittänyt - hän kertoi huolettomasti kenen kanssa oli ollut ja mitä tehnyt. Tähän kun lisätään vielä lehdistön omat liioittelut, niin Clara Bowsta saadaankin oiva esimerkki jazz-ajan kyltymättömästä nymfomaanista. Ehkä hän sellainen olikin, mutta ei varmastikaan ainoa – toiset vain ymmärsivät pitää suunsa tarvittaessa kiinni.

Ei siis ihme, että vaikka Clara Bow oli elokuvateollisuuden suurin tähti, sulki vanhanaikainen ja tekopyhä Hollywood hänet sosiaalisten tapahtumien ulkopuolelle. Clara Bowsta tuli persona non grata, sillä kukaan ei tiennyt mitä hän saattaisi halutessaan tehdä. Clara Bow ajoitti hauskanpidon ja pikku tempauksensa aivan väärään maailmaan sillä ne, joilla oli todellinen valta, eivät katsoneet tähden käytöstä hyvällä.

ÄÄNIELOKUVAAN
Clara Bow halusi olla valkokankaalla muutakin kuin pelkkä miestennielijä. Hän halusi saada mahdollisuuden näyttää osaamistaan myös vaativammissa rooleissa. Ongelma oli vain siinä, ettei sen enempää yleisö kuin Paramountkaan halunnut muuta kuin tutun ja turvallisen flapper-tytön. Clara sai kokeilla taitojaan muutamissa dramaattisemmissa osissa, mutta koska elokuvat eivät menestyneet toivotunlaisesti, oli paluu entisiin rooleihin selviö – ja yleisö oli jälleen tyytyväinen.

Tähti alkoi kärsiä masennuksesta. Hänet oli suljettu suurten Hollywood-piirien ulkopuolelle, hän teki elokuvia toinen toisensa jälkeen ilman kunnon lepotaukoa eikä palkkakaan vastannut hänen asemaansa – itse asiassa se ei ollut edes keskiverron Hollywood-tähden tasolla. Tämän lisäksi yksityiselämän ongelmat vaivasivat häntä. Pahin oli kuitenkin vielä tulossa, nimittäin äänielokuva.

”Hän oli Hollywoodin suosituin naistähti ja hän sai 30 000 fanikirjettä kuukaudessa. Mutta hän tiesi jo, että hän oli lopussa.”

Näin sanoi Louise Brooks tavattuaan Claran äänielokuvaharjoituksissa. Tähden paksu brooklyniläisaksentti ja suuret epäluulot äänielokuvaa kohtaan ylipäänsä saivat hänet lopullisesti hermoromahduksen partaalle. Tämä on yllättävää, sillä aikalaislähteet pitävät häntä kaikesta huolimatta aivan kelvollisena äänielokuvanäyttelijänä. Mutta Clara kärsi mikrofonikammosta, eikä siihen tuntunut olevan lääkettä. Lopulta tähti joutui hermoromahduksen vuoksi sairaalaan, eikä aikaakaan kun Paramount irtisanoi sopimuksen.

URAN LOPPU JA UNOHDUS
Clara Bow päätti vetäytyä elokuvista. Hän ei ollut kolmeakymmentäkään, mutta jo pahoin loppuun palanut. Lohtua hänelle toi sentään romanssi westernnäyttelijä Rex Bellin kanssa. Clara oli varma, että Rex oli parasta mitä hänelle oli ihmissuhderintamalla tapahtunut, eikä aikaakaan kun he menivät naimisiin. Siitä huolimatta Clara Bow palasi vielä valkokankaille, mutta vaikka hänen äänielokuvansa Rajua rakkautta (Call Her Savage, 1932) sekä Hoopla (1933) menestyivätkin kiitettävästi, ei tähti tuntenut enää paloa näyttelemiseen. Hän päätti omistautua perhe-elämälle ja saavuttaa sillä saralla jotain sellaista, mitä hän ei itse lapsena saanut kokea.

Pariskunta sai kaksi lasta ja elämä tuntui viimein hymyilevän. Vähitellen ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä, sillä elämä syrjäisellä ranchilla ei ollutkaan niin auvoista kuin mitä Clara oli toivonut. Aviomiehen työ piti tämän pitkiä aikoja poissa kotoa ja Clara tunsi olonsa yksinäiseksi. Toisaalta hän olisi myös kaivannut hieman enemmän vauhtia arkeensa, olihan hän tottunut Hollywoodin-vuosinaan hieman toisenlaiseen elämäntyyliin. Tähden mielenterveysongelmat alkoivat jälleen nostaa päätään ja perhe-elämä kärsi. Siitä huolimatta perhe pysyi yhdessä.

Claran maailma muuttui seuraavan vuosikymmenen aikana entistä synkemmäksi. Hän kärsi jatkuvasti mielenterveysongelmista ja yritti itsemurhaakin, mutta tuloksetta. 1940-luvun lopulla hänellä todettiin skitsofrenia. Clara Bow vietti suurimman osan loppuelämästään jatkuvan hoidon ja huolenpidon alaisena. Elokuvamenestyksestään huolimatta Hollywood ei muistanut entisen tähden olemassa oloa millään lailla, ainoa kunnianosoitus jonka Clara Bow sai, oli tähti Hollywoodin Walk of Famelle. Yksinäinen ja kaikkien unohtama Clara Bow kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1965.

CLARA BOW VALKOKANKAALLA
Clara Bow lukeutui 1920-luvun puolivälin flapper-tyttöjen eturiviin yhdessä Colleen Mooren ja Louise Brooksin kanssa. Kaikki heistä olivat yleisön kanssa avoimesti flirttailevia, huolettomia ja seksikkäitä, monesti pikkutuhmiakin. Clara osasi olla yhtä aikaa romanttinen ja kaipaava sekä keimaileva ja avoimen intohimoinen – hän tiesi tarkalleen mistä naruista vedellä, jotta yleisö kiinnostuisi. Clara Bow ilmensi aikakauttaan kenties paremmin kuin kukaan muu.

Hänen elokuvansa eivät olleet millään muotoa syvällisiä (ainakaan perinteisellä tavalla), mutta siitä huolimatta ne ovat edelleenkin varsin viihdyttäviä. Niissä on vauhtia ja romantiikkaa, kepeyttä ja komiikkaa. Ne olivat huolettoman 20-luvun parhaita ajannäyttäjiä juuri ennen pörssiromahdusta, äänielokuvaa ja Hays Coden aikakautta.

CLARA BOWN ELOKUVIEN SAATAVUUS
Jostain syystä Paramount palvelee kotikeräilijää suurista elokuvastudioista kaikkein penseimmin, sillä yhtiön laajoista varastoista on valtaosa vielä hyödyntämättä. Niinpä Clara Bownkin elokuvia on saatavilla vain kourallinen, eikä Euroopasta ainoatakaan. Bown elokuvista kiinnostuneiden kannattaakin selailla tarkoin public domain –elokuvia myyviä kauppoja, sillä niiden varastoista löytyy satunnaisesti melkoisia helmiä.

LÄHTEET: David Stenn: Clara Bow: Runnin’ Wild, Cooper Square Press, New York 2000
Peter von Bagh: Tähtien kirja, Otava, Keuruu 2006
The International Dictionary of Films and Filmmakers vol II, Actors and Actresses, 1986

CLARA BOW MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA

  • It ("Jokin", 1927)
  • Wings (Siivet, 1927)
  • Hula (1927)


  • © 18.10.2009 Kari Glödstaf