Douglas Fairbanks

DOUGLAS FAIRBANKS

s. 23.5.1883 Denver, Colorado

k. 12.12.1939 Santa Monica, Kalifornia


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Suurista elokuvaseikkailijoista puhuttaessa päällimmäiseksi nousee usein 1930-luvulla uransa aloittanut Errol Flynn, jonka kuolemattomat seikkailuelokuvat ovat aina yhtä nautittavia ja elinvoimaisia. Yhtään Flynnin karismaa ja taitoja vähättelemättä väitän, että aivan samantasoinen sankari liihotteli valkokankailla jo mykän kauden aikana. Milloin hän oli D’Artagnan, milloin Zorro, milloin tuhannen ja yhden yön Ahmed. Tämä mykän elokuvan suuri seikkailija ja sankari oli tietenkin Douglas Fairbanks.

KOULUPINNARISTA TEATTERILAVOILLE
Douglas Elton Ulman syntyi Denverissä, Coloradossa keväällä 1883. Hänen isänsä oli huomattava lakimies ja äiti etelän kaunotar. Vanhempien erottua Douglasin ollessa viisivuotias, hänen äitinsä otti käyttöön ensimmäisen aviomiehensä sukunimen, Fairbanksin, jonka myös Douglas sai jäätyään äitinsä huostaan. Nuori Fairbanks ei ollut kiinnostunut koulunkäynnistä ja hän saikin potkut useista eri opinahjoista. Koulu tuntui tylsältä paikalta varsinkin, kun sitä vertasi urheilullisen nuorukaisen suureen intohimoon, näyttelemiseen. Ensikosketuksen teatteriin Douglas Fairbanks sai kaksitoistavuotiaana vuonna 1895, hänen ensimmäinen roolinsa oli sanomalehtipoika. Fairbanks oli innoissaan ja hän esiintyikin tulevina vuosina monissa erilaisissa näytelmissä kotikaupunkinsa teattereissa.

Vuosisadan vaihteessa Fairbanksit muuttivat New Yorkiin, jossa Douglas pestautui ensi töikseen Frederick Warden teatteriryhmään. Warden toimintojen kaaduttua Fairbanks hankki elantonsa sieltä täältä ja kävi pyörähtämässä opiskelemassa Harvardissakin, kunnes palasi teatterimaailmaan. Paikka oli Broadway ja näytelmä nimeltään Her Lord and Master (1902).

Ahkerasta ja tunnollisesta tulokkaasta sukeutui hyvin nopeasti taitava näyttelijä ja ensimmäinen menestysnäytelmä valmistui jo vuonna 1906, neljä vuotta Broadway-debyytin jälkeen. Mutta juuri kun Fairbanks oli tekemässä lopullista läpimurtoaan, hän vetäytyi odottamatta lavoilta. Fairbanks oli nimittäin luvannut silloiselle vaimolleen, Anna Beth Sullylle jättävänsä teatterin ja siirtyvänsä työskentelemään tämän vanhempien perheyrityksen pariin. Poissaolo lavoilta kesti ainoastaan vuoden, sillä yritys meni konkurssiin ja Fairbanksin oli palattava takaisin teatteriin. Paluu oli menestyksekäs ja seuraavien vuosien aikana Douglas Fairbanks kohosi Broadwaylla suurten tähtien joukkoon. Fairbanksin ainoa jälkeläinen Douglas Fairbanks Jr. syntyi vuonna 1909.

MENESTYSTÄ MYÖS VALKOKANKAALLA
Aikansa menestyksestä Broadwaylla nauttinut Fairbanks siirtyi elokuviin 1915, jolloin Triangle Film Corporationin johtajana toiminut Harry Aitken kaappasi hänet alaisuuteensa. Fairbanks oli jo yli kolmenkymmenen, mutta sai siitä huolimatta nuoren miehen rooleja esitettäväkseen. Aitkenin neuvonantajana toiminut D. W. Griffith, jonka komediantaju oli aina vähän niin ja näin, ei pitänyt Fairbanksia ensi alkuun kummoisenakaan näyttelijänä, vaan oli valmis siirtämään tämän Mack Sennettin alaisuuteen. Rahan päälle tosin Griffithkin ymmärsi ja kun Fairbanks osoittautui takuuvarmaksi tulonlähteeksi, hyväksyi Griffithkin uuden tähden mukisematta. Fairbanksin tähtiaika elokuvissa alkoi siis jo ensimmäisen maailmansodan aikaan eikä vasta 1920-luvulla, kuten saattaisi kuvitella.

Fairbanksin ja Trianglen sopimuksen umpeuduttua hän perusti oman tuotantoyhtiön, Douglas Fairbanks Pictures Corporationin, jonka levittäjäyhtiönä toimi Artcraft. Oman yhtiön kautta Fairbanks saattoi paremmin kontrolloida elokuviaan, eikä hänen menestykselleen näkynytkään loppua. Noihin aikoihin tähti tapasi Mary Pickfordin. Suhde täytyi ensi alkuun pitää salassa, sillä molemmat olivat vielä tahoillaan naimisissa. Viimein tähtikaksikko kuitenkin solmi avioliiton, vaikka moinen aiheuttikin aikalaisissa hienoista pahennusta. Yllättävää kyllä, suuri yleisö hyväksyi liiton varsin nopeasti ja niinpä Pickfordista ja Fairbanksista tuli Hollywoodin rakastetuin ja seuratuin aviopari – todellinen amerikkalainen unelma oli käynyt toteen. Elokuvapuolella meni myös hyvin, sillä yhdessä vaimonsa, Griffithin ja Charles Chaplinin kanssa Fairbanks oli perustamassa United Artists –yhtiötä, joka antoi tähdilleen aiempaa paremmat mahdollisuudet elokuviensa hinnoitteluun, tekoon ja levitykseen. Fairbanksista oli tullut tähti elokuvamaailmassakin, mutta vielä suurempaa oli tulossa.

SUURI SEIKKAILIJA SYNTYY
Fairbanksin uran suurimmat menestysvuodet osuivat 1920-luvulle, jolloin hän loi kuolemattoman maineensa atleettisena, luonteeltaan optimistisena ja veijarimaisena seikkailijana, jolle mikään ei ollut mahdotonta. Komearaaminen Fairbanks vei katsojansa historian kätköihin ja kuvitteellisiin maailmoihin, joissa paha sai aina palkkansa ja joissa sankarin hymy ei koskaan sammunut. Elokuvamaailma tarvitsi suurta seikkailijaa ja sen aukon Fairbanks täytti täydellisesti.

Fairbanks aloitti toimintaseikkailuidensa sarjan varovaisesti elokuvalla Zorron merkki (The Mark of Zorro, 1920). Johnston McCulleyn tarinaan perustuva elokuva oli kuin Fairbanksille luotu, vauhdikas ja hersyvällä huumorilla silattu swashbuckler. Zorron menestys johti siihen, että tähti hylkäsi pian toisenlaiset elokuvat ja alkoi tuoda valkokankaalle toinen toistaan tyylikkäämpiä teoksia. Rahaa ei säästelty, kun Fairbanksia varten luotiin milloin vanhaa Pariisia, Robin Hoodin Englantia tai satujen fantastista Bagdadia - nuo elokuvat ovat vieläkin tarinoiltaan verrattomia ja tunnelmaltaan erinomaisia. Fairbanksin seikkailuiden nousukiito huipentui kekseliääseen Bagdadin varkaaseen (The Thief of Bagdad, 1924).

Vähitellen Fairbanksin elokuvat alkoivat kuitenkin toistaa itseään. Näyttävyyttä niissä oli edelleenkin riittämiin, eikä tähdessä itsessäänkään ollut valittamista, mutta tarinat olivat kuin kopioita toisistaan ja näin ollen pidemmän päälle vetämättömiä. Bagdadin varasta seurasi kolmen elokuvan mittainen notkahdus: Don Q (Don Q, Son of Zorro, 1925), Musta merirosvo (The Black Pirate, 1926) sekä El Gaucho (The Gaucho, 1927) eivät nousseet hyvistä yrityksistä huolimatta edeltäjiensä tasolle. Ne olisivat kelpo teoksia kenen tahansa vähäpätöisemmän tähden filmografiassa, mutta Fairbanksin uralla ne on helppo niputtaa pettymyksiksi. Tähti teki kuitenkin upean paluun elokuvassa, joka oli jäävä hänen hyvästeikseen mykkäelokuville. Rautanaamio (The Iron Mask, 1929), Kolmen muskettisoturin jatko-osa on mykkäelokuvan hienoimpia ja aidosti koskettavimpia hyvästijättöjä päättyneelle aikakaudelle.

URA PÄÄTTYY
Fairbanksin ura ei suinkaan päättynyt äänielokuvan vuoksi – olihan tähti ollut menestyksekäs teatterinäyttelijä, joten ääni ei varmastikaan ollut ongelma. Sen sijaan ongelmaksi alkoi muodostua hänen ikänsä, viittäkymmentä lähentelevästä Fairbanksista ei enää ollut parhaiden päiviensä suorituksiin. Tähän kun vielä lisätään muutama heikommin menestynyt elokuva, alkoi Fairbanksin ura kääntyä ehtoopuolelle. 1930-luvun puolivälissä hän muutti Englantiin, jossa teki myös viimeisen elokuvansa (Don Juanin yksityiselämä / The Private Life of Don Juan, 1934). Unelma-avioliitto Pickfordin kanssa päättyi eroon vuonna 1936. Tähti solmi vielä kolmannenkin avioliiton (Edith Hawkes), joka jäi kuitenkin lyhytikäiseksi, sillä Douglas Fairbanks, elokuvamaailman hymyilevä seikkailija kuoli sydänkohtaukseen 56-vuotiaana vuonna 1939. Elokuvamaailma suri, eikä vähiten Charles Chaplin, joka luonnehti Fairbanksia ainoaksi todelliseksi ystäväkseen.

FAIRBANKSIN ELOKUVISTA
Douglas Fairbanksin tähti syttyi juuri silloin, kun sodasta toipuva amerikkalaisyleisö tarvitsi kaikki ongelmat selättävää sankaria. Optimistinen ja charmikas veijari onnistui eläytymään yhtälailla niin suuriin spektaakkeleihin kuin pienimuotoisempiin satiireihinkin. Fairbanks oli elokuviensa todellinen auteur, tekijä, jonka tyyli on tunnistettavissa jokaisessa hänen elokuvassaan.

Fairbanksin läsnäolo valkokankaalla oli aina aitoa ja voimakasta ja huomattavaa onkin, ettei hänen hahmonsa hukkunut koskaan suurten mielikuvitusmaailmojen kätköihin – tietyllä tasolla hän siis saavutti elokuvissaan Griffithin spektaakkeleiden intiimiyden. Hyväntuulinen ja alati naurava Fairbanks puhutteli samalla hienoudella niin ensimmäisen kuin taaimmaisenkin rivin katsojaa. Tähän pystyvät vain suuret elokuvatähdet ja Douglas Fairbanks oli yksi heistä.

FAIRBANKSIN ELOKUVIEN SAATAVUUS
Fairbanksin elokuvia on ollut aina hyvin tarjolla, tosin paremmin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. KINO International on tuonut markkinoille jo vuosia sitten erinomaiset dvd-julkaisut Fairbanksin 1920-luvun suurteoksista ja loppuvuodesta 2008 myös hänen 1910-luvun menestyselokuvatkin päivitettiin kotikatsojan saataville. Flicker Alley julkaisi nimittäin viiden dvd:n kattavan kokoelman, jossa on kaiken kaikkiaan 11 elokuvaa vuosilta 1916-1921. Yhteensä Fairbanksilta on saatavilla parisenkymmentä elokuvaa.

LÄHTEET: The Oxford History of World Cinema, Oxford University Press, Oxford 1996.
International Dictionary vol. III, St. James Press, 1986
Peter von Bagh: Tähtien kirja, Otava, Helsinki 2006.

DOUGLAS FAIRBANKS MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA

  • Mark of Zorro, The (Zorron merkki, 1920)
  • Three Musketeers, The (Kolme muskettisoturia, 1921)
  • Robin Hood (1922)
  • Thief of Bagdad, The (Bagdadin varas, 1924)
  • Black Pirate, The (Musta merirosvo, 1926)
  • Gaucho, The (El Gaucho, 1927)
  • Iron Mask, The (Rautanaamio, 1929)


  • © 21.8.2008 Kari Glödstaf