Harvoin on suomalainen mykkäelokuva saanut osakseen samanlaista julkisuutta kuin Erkki Karun ja Eero Leväluoman yhdessä ohjaama Finlandia (1922) – ja vieläpä kahdesti. Ensimmäisen kerran näin tapahtui keväällä 1922, jolloin ulkoministeriön tilaustyönä syntynyt matkailua ja teollisuutta esittelevä dokumenttielokuva sai ensiesityksensä Geneven diplomaattikongressissa. Sieltä Finlandia aloitti matkansa maailmalle: elokuvasta valmistettiin ainakin seitsemän erikielistä versiota ja sitä esitettiin lähivuosien aikana 40 eri maassa. Finlandian innoittamana Euroopassa tehtiin myös 13 muuta samanlaista informaatioelokuvaa. Teoksen tuottajana ja toisena ohjaajana toiminut Erkki Karu ei peitellyt tyytyväisyyttään vielä seuraavalla vuosikymmenelläkään:
”Suomi-Filmin Finlandia-elokuvan on nähnyt ulkomailla n. 6 miljoonaa ihmistä. Kenenkäs toisen kirjaa on siellä niin paljon luettu kuin tätä meidän kuvakirjaamme?” (Elokuva-Aitta 6 - 7,1932).
Vuodet eivät ole olleet armollisia elokuvaeepoksellemme. Vaikka lähetystöneuvos, Finlandian taustalla vahvasti vaikuttanut Georg Henrik Theslöf (1880 - 1957) vastustikin elokuvan silpomista ja vaati sen esittämistä kokonaisuudessaan, ei hänen mielipiteelleen annettu juuri painoarvoa. Elokuvaa leikeltiin kulloisiinkin tilaisuuksiin sopivaksi ja ennen pitkää sen alkuperäinen versio oli muokattu tunnistamattomaksi. Valtiotieteiden tohtorin, elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentin Jari Sedergrenin mukaan ”eri kieliversiot jauhautuivat lähetystöjen käytössä loppuun ja säilyneet keräiltiin lähetystöiltä takaisin ulkoministeriön Adams-Filmiltä vuokraamaan varastoon 1930-luvun alkupuolella”. Adams-Filmin varaston tulipalo vuonna 1959 tuhosi paitsi vielä olemassa olleen Finlandian, myös lukuisten muiden kotimaisten elokuvien tiettävästi ainoita kopioita.
Vuosikymmenten ajan tallella oli ainoastaan fragmentteja, joita saattoi ihailla mm. Peter von Baghin kauniissa kaupunkisinfoniassa Helsinki, ikuisesti (2008) tai Suojeluskuntain Yliesikunnan tuottamassa propagandaelokuvassa Suomen suojeluskuntajärjestö (1926). Elokuvan luultiin tuhoutuneen ikiajoiksi, kunnes 2000-luvun ensimmäisinä vuosina alkoi kuulua huhuja Finlandian mahdollisista pelastusyrityksistä. Vielä vuonna 2008 Sedergren totesi blogissaan, että ”ellei Finlandian kokonaisuutta löydy maailman filmivarastoista, suomalaisen dokumenttielokuvan ensimmäisenä kansainvälisen menestyksen kohdannut monumentti on nähtävissä vain fragmenttien ja yksittäisten kuvajaksojen sirpaleina”.
Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja viimein Finlandiakin on onnistuttu pelastamaan jälkipolvien ihailtavaksi. KAVI:n vastaava arkistonhoitaja Tommi Partanen tosin myöntää, ettei ”kaikkien kohtausten osalta ole varmuutta, onko niitä käytetty 1922 versiossa vai ovatko ne ns. poistomateriaalia – varmaa silti on, että 2017 versio ei ole samanlainen kuin alkuperäinen”. Mukaan on liitetty myös vanhempaa 1920-luvulla kuvattua materiaalia, kuten jo tuolloin oli tapana. Se ei silti poista tosiasiaa, että pitkään restauroitavana ollut ja nyttemmin Forssan Feeniksissä torstaina 31.8.2017 kantaesityksensä saanut Finlandia loistaa kirkkaan tähden lailla suomalaisen mykkäelokuvan taivaalla, lähes sata vuotta valmistumisensa jälkeen.
Forssasta elokuvan matka jatkui seuraavana päivänä Helsingin Musiikkitalolle ja toivoa sopii, että Finlandia saisi jatkaa elämäänsä näiden kahden erikoisnäytöksen ja tulevan televisioesityksen jälkeenkin. Se tosin tarkoittaisi sitä, että jokin taho kiinnostuisi siirtämään elokuvan kotiformaattiin ja työstämään siihen vieraskielisen käännöksen, jotta kansalliselokuvamme saataisiin tälläkin kertaa myytyä ulkomaille. Jos oikeat tahot asiaa ajaisivat, kenties sen saisi jonain vuonna tarjottua joko Il Cinema Ritrovato -festivaaleille Bolognaan tai Pordenonen Le Giornato del Cinema Muto -mykkäelokuvajuhlille? Uhkakuvana kuitenkin on, että elokuvan ystävien toiveet kaikuvat kuuroille korville ja Finlandia palaa takaisin arkistojen kätköihin odottamaan seuraavaa tuloaan, kenties vuotta 2067.
KUUSIOSAINEN KUVAUS SUOMESTA
Finlandia sai Suomen ensi-iltansa lokakuussa 1922. Genovan ensiesityksen jälkeen kuvattiin paljon uutta materiaalia ja muutos alkuperäiseen versioon oli Sedergrenin ja hänen tutkijakollegansa Ilkka Kippolan mukaan suuri. Kesän aikana kuvattujen jaksojen myötä kotimaassamme nähdyssä versiossa oli jäljellä vain noin puolet Genovassa mukana olleesta aineistosta. Myös musiikin koostamiseen käytettiin aikaa ja vaivaa, kaikkiaan elokuvaan sovitettiin lähes viisikymmentä erilaista kappaletta, tutkijakaksikko selventää. Omasta mielestäni musiikki tukee kuvaa paikoin mahtavasti, paikoin vaatimattomasti, mutta viimeisen jakson aloittava ja päättävä Jean Sibeliuksen Finlandia saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.
Kuuteen osaan jaettu elokuva koostuu seuraavista jaksoista:
1. Metsän satu
Kuvia tukkimetsältä ja tukinuitosta. Tukit kuljetetaan tehtaalle, jossa ne katkotaan, kuivataan ja kuoritaan. Selluloosan valmistusta esitetään perin pohjin, jonka jälkeen materiaali kuljetetaan junilla satamaan.
2. Merestä kohoava Helsinki
Jaksossa esitellään maamme pääkaupungin tunnetuimpia rakennuksia ja nähtävyyksiä sekä maalta että ilmasta käsin katsottuna. Näytetään, kuinka jäänmurtajat pitävät laivaväyliä talvella auki ja matkustetaan maakuntiin ihailemaan muita merkittäviä rakennuksia: Olavinlinnaa, Turun tuomiokirkkoa ja yliopistoja, Hangon kylpylää ja Tampereen tehtaita. Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena nähdään työväen asuinkortteleita, jotka eivät olleet tuohon aikaan kaikkein ylevimpiä.
3. Suomen urheiluelämää
Helsingissä kesällä 1921 järjestetyn Voimistelu- ja urheilujuhlan paraatin lisäksi kameran eteen marssitetaan suomalaisia urheilusankareita Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen johdolla. Pitkähkö painiottelu näyttää nykykatsojan silmin varsin huvittavalta, eikä täysin huomiotta voi jättää entisaikojen turvamääräyksiäkään: esimerkiksi kiekkoa heitettiin täysin ilman suojaverkkoa. Naisurheilijoita ei kentällä vielä liiemmin näkynyt, tai sitten heitä ei vain päästetty kuvaan.
4. Laulu viheriäisistä niityistä ja keltaisesta voista
Maaseudulle sijoittuva jakso, jossa esitellään mm. 15 hehtaaria maata omistava ”pientilallinen” Joutsenosta ja käydään seikkaperäisesti läpi voin ja juuston valmistaminen, tarkastaminen ja vientiin vaikuttavat valmistelut. Yllättävänä yksityiskohtana voi pitää tietoa, jonka mukaan jokaisella meijerillä on myös oma sikalansa. Jakso päättyy kauniiseen kuvaan lehmästä, josta kaikki saa alkunsa. Suomessa olikin tuohon aikaan lehmiä varsin paljon, 1 200 000 eli välitekstin mukaan yksi lehmä kolmea suomalaista kohti.
5. Hakkapeliittain jälkeläiset
Jakso alkaa pitkällä paraatikuvauksella Helsingin Suurtorilta. Sen jälkeen esitellään eri sotilasosastoja ja vieraillaan Lappeenrannassa tutustumassa ratsuväkeen. Kenttäradio pystytetään ja asevoimiemme muskeleita esitellään pienten panssarivaunujen ja ilmavoimien kautta.
6. Suomen kosket
Kuvia tuolloin vielä kahlitsemattomina pärskähtelevistä koskista ympäri Suomea. Ihaillaan Kemijoen lohenkalastuksen ja Huopanankosken perhokalastuksen saaliita. Taitavat tukkilaiset laskevat koskea tukilla, turistit puolestaan veneellä.
KIEHTOVA MATKA VUOSISADAN TAA
”Aivan mahtava elokuva, kerrassaan upea. Tämä pitäisi ihan oikeasti näyttää kaikille suomalaisille, niin lapsille kuin vanhuksillekin, jotta ymmärtäisimme, miten tämä maa on oikein syntynyt ja kehittynyt.”
Tällaisen mielipiteen kuulin välittömästi Forssan esityksen jälkeen. Vaikka joillain onkin tänä päivänä tapana vähätellä menneisyyttä ja pitää sitä arvottomana, on ihmisen ja kansan aina hyvä tuntea juurensa. Siksi Finlandiaa voikin hyvällä syyllä suositella jokaiselle suomalaiselle – korostetusti vielä senkin vuoksi, koska siitä puuttuu kaikki sellainen propaganda ja uho, johon olemme vaikkapa itänaapurimme vastaavanlaisissa teoksissa tottuneet.
Itselleni Finlandia on jo vuosia ollut erikoislaatuinen teos. Koska kiinnostuin kotimaisista mykkäelokuvista verrattain myöhään, en oikein koskaan osannut mieltää teosta kadonneeksi. Joskus muistan tosin ihmetelleeni, ettei siitä ole kirjoitettu oikeastaan missään. Varsinainen heräämiseni elokuvaa kohtaan tapahtui vuosituhannen alkupuolella, samoihin aikoihin, kun sain kuulla huhuja sen restaurointimahdollisuuksista. Sen jälkeen olen pitänyt Finlandiaa jonkinlaisena merkkipaaluna maamme historiassa. Kiinnostustani on entisestään ruokkinut tieto Lappeenrannassa tehdyistä kuvauksista, etenkin kun täältäpäin ei tuolta ajalta kuvamateriaalia liiemmin ole.
Lopputulos on kaikkien itselle luomien ennakko-odotusten väärti. Finlandia on loistelias ikkuna kadonneeseen aikaan ja yhteiskuntaan, itseään etsivään mutta silti optimistisesti tulevaisuuteen suhtautuvaan maahan. Kansalaissodan kaikuja on vielä aistittavissa siellä täällä, eikä köyhyydenkään tiukka ote ole vielä täysin hellittänyt otettaan, mutta silti kaiken yllä aistii lupauksen paremmasta. Siksi Finlandiaa katsoessa jää hyvä ja lähestulkoon harras mieli. Soraääniä esim. taiteen unohtamisesta esiintyi, mutta kokonaisvaltaisesti myös aikalaiskriitikot olivat vakuuttuneita näkemästään:
”Finlandia-filmi on sitä laatua, että se sopii kaikille, yksinpä ’eläväin kuvain’ vastustajillekin, näytettäväksi.” (Keskisuomalainen).
”Filmi antaa erittäin selvän kuvan meidän oloistamme ja voineekin erehtymättä ennustaa sen tulevan sangen tehokkaasti selvittämään Euroopalle siellä varmaankin vielä useasti hyvin epämääräistä käsitystä Suomesta.” (Filmiaitta).
”Puoleen kolmatta tuhanteen metriin on saatu mahtumaan sangen täyteläinen kuvaus tämän maan luonnosta ja kansasta. Eikä tämä filmi ole millään tavoin väritetty; se on aivan arkista eloa ja oloamme havainnollistava kuvasarja, jonka pohjalla muukalaisenkin on helppo saada oikea käsitys tästä maasta ja sen kansasta.” (Helsingin Sanomat).
”On varmaa, että se (Finlandia) alkaessaan kierroksensa kautta Suomen saa innostuneen vastaanoton. Sitä katsellessa huomaa paljon sellaista, jota ei ennen ole luullut meillä olevankaan, ja ne kaksi tuntia, jotka filmin näyttäminen kestää muodostuvat ikään kuin opetustunniksi.” (Uusi-Suomi).
RESTAUROINNISTA
Finlandian restauroiminen juhlakuntoon ei ole ollut helppoa ja kyseessä onkin KAVI:n suurin mykkäelokuvaprojekti tähän mennessä. Pieninä katkelmina ja epäjärjestyksessä olleen materiaalin lähtökohtien selvittäminen ja mahdollisimman oikeaan muotoon saattaminen vei selvitystöineen lähes kaksi vuotta. Apuna on käytetty käsiohjelmia ja ulkoministeriön hallussa olevia elokuvan valmistamiseen liittyviä papereita. Kaikki alkuperäismateriaali skannattiin 4K:na.
Kuvan ja musiikin restaurointiin ja synkronointiin käytettiin satoja tunteja, sillä kaikki alkuperäismateriaali käytiin niin hyvin läpi kuin mahdollista. Alkuperäisen kopion värisävytyksestä ei ole aivan varmaa tietoa, joten nyt nähtävän version sävytys on muodostettu lähdemateriaalin pohjana olleen oranssin mukaan. Kuva on stabiloitu ja esitysnopeus muokattu alkuperäistä vastaavaksi (20 fps.). Max Hauswaldin vuonna 1922 laatiman musiikkikompilaation ovat sovittaneet Yrjö Hjelt, Heikki Elo ja Jari Eskola.
Restaurointitiedot: Tommi Partanen (KAVI).
Kuvat: KAVI, (ennen restaurointia), Forssan Mykkäelokuvafestivaalit.
FINLANDIA, 1922 Suomi
Tuotanto: Suomi-Filmi Ohjaus: Erkki Karu, Eero Leväluoma Käsikirjoitus: George Theslöf Kuvaus: Yrjö Nyberg, Frans Ekebom, Eino Kari, Kurt Jäger Leikkaus: Erkki Karu, George Theslöf Musiikin sovitus: Max Hauswald (vuoden 2017 restauroinnissa Yrjö Hjelt, Heikki Elo sekä Jari Eskola)
LÄHTEET:
Sedergren, Jari & Kippola, Ilkka: Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904-1944, SKS, Helsinki 2009.
Uusitalo, Kari: Meidän poikamme. Erkki Karu ja hänen aikakautensa, VAPK / SEA, Helsinki 1988.
Uusitalo, Kari (toim.): Suomen kansallisfilmografia 1: Vuosien 1907-1935 suomalaiset kokoillan elokuvat, Edita Publishing, Helsinki 2002
Sedis Blog: http://sedis.blogspot.fi/2008/03/finlandia-ulkoasiainministerin.html
