FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2009

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kymmenen vuotta ja yli sata esitettyä elokuvaa – varsin kelvollinen saldo tapahtumalle, jonka kohderyhmä on marginaalinen ja jonka menestymiseen eivät ensi alkuun tainneet uskoa muut kuin järjestäjät. Toisin on kuitenkin käynyt ja tänä päivänä Forssan Kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit on jo käsite, syksyn päätösjuhla, johon saapuu katsojia pidemmänkin matkan takaa.

Festivaalien avauselokuvana nähtiin Abram Roomin aivan liian tuntemattomaksi jäänyt Sänky ja sohva (1927). Komediallinen kolmiodraama, joka feministisen sanomansa ohella näyttää kuinka tyhmiä miehet lopulta ovatkaan, keräsi kiitettävästi yleisöä ja sai katsojilta vuolaasti kehuja osakseen. Perjantain toisen elokuvan, vuonna 1916 valmistuneen Mamman vallan alla –komedian kohdalla sali oli jo miltei täysi ja mikäpä oli ihaillessa tätä elokuvaharvinaisuutta. Todella hyväkuntoisen printin festivaaleille lainasi muutaman vuoden takainen amerikkalaisvieras Eric Grayson, jonka elokuva-aitta tuntuu olevan ehtymätön, niin monta mielenkiintoista filmiä hän on festivaaleille tarjonnut. Ilta huipentui Sir Alfred Hitchcockin nyrkkeilydraamaan Kehä, jota ei ollut tullut kuitenkaan katsomaan kuin puolikas salillinen yleisöä. Harmi, sillä säestyksestä huolehtineen Sirkuksen musisointi oli todella hienoa kuultavaa.

Lauantai alkoi vauhdikkaasti Buster Keatonin ja Harold Lloydin komedioilla. Keatonin Laivakalle nuorempi ja Lloydin Keltanokka lukeutuvat taitureiden kuuluisimpien elokuvien joukkoon ja ne keräsivätkin kiitettävästi katsojia. Kahden vauhdikkaan komedian jälkeen oli lopulta aika paneutua hieman dramaattisempaan antiin, josta huolehti tämän vuoden festivaaleilla amerikkalaisen rakkauselokuvan suuri taituri Frank Borzage. Ensimmäisenä Borzagen teoksista nähtiin vuonna 1929 valmistunut Päivänsäde, hienovarainen ja koskettava kertomus köyhästä maatilan tytöstä, sodassa vammautuneesta pojasta sekä lierosta kilpakosijasta.

Festivaalien loppusuoran aloitti toinen Hitchcock-elokuva, niin ikään vuonna 1929 valmistunut Puhtauden lunnaat. Siinä missä elokuvan ääniversio kärsii tarinan laahaavuudesta, on mykkäversio huomattavasti tasapainoisempi ja tunnelmallisempi – Puhtauden lunnaat toimii hyvänä muistutuksena siitä, että joskus välitekstien käyttö on puhuttua dialogia onnistuneempi ratkaisu.

Festivaalien päätöselokuva, Borzagen Oscar-palkittu Seitsemännessä taivaassa keräsi salin tupaten täyteen yleisöä – muistaakseni vain Erich von Stroheimin Häämarssi (ohjelmistossa 2005) sekä Rupert Julianin Suuren oopperan kummitus (ohjelmistossa 2006) ovat pystyneet samaan. Heikki Elon johtaman jousikvartetin ikimuistoisella säestyksellä matkattiin ensimmäisen maailmansodan aikaan, Pariisin vuokrakortteleihin, jossa viemärinpuhdistaja Chico (Charles Farrell) ja elämän murjoma Diane (Janet Gaynor) rakastavat toisiaan niin vahvasti ja aidosti kuin se vain on mahdollista. Borzagen mestariteos osoittaa, että rakkaus on maailman mahdeista voimakkain. Kymmenvuotisfestivaalien lopuksi vieraille tarjottiin näyttävä ilotulitus, jonka järjesti T:mi Kar-Tap.

Kymmenen vuotta on pitkä aika, eikä tällaisten festivaalien pyörittäminen vuodesta toiseen onnistuisi ilman asialleen omistautunutta organisaatiota. Allekirjoittanut lähettääkin suuret kiitokset elokuvien hankkijoille, tekstitysvastaavalle sekä muulle talkooväelle. Kiitos myös aina loistaville säestäjille ja tietenkin yleisölle, jota oli tänäkin vuonna saapunut paikalle suurin joukoin.



© 30.8.2009 Kari Glödstaf