FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2012

31.8. - 2.9.2011


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Saksalainen elokuva täyttää valkokankaan tämän syksyn Forssan Kansainvälisillä Mykkäelokuvafestivaaleilla. Mukana on Leopold Jessnerin, Karl Grunen, Ernst Lubitschin ja F. W. Murnaun elokuvia, tunnetuimpana juuri äsken julkaistussa Sight & Sound -lehden äänestyksessä maailman viidenneksi parhaaksi elokuvaksi äänestetty Auringonnousu. Ohjaajien lisäksi keskeiseen asemaan nousevat käsikirjoittajavelho Carl Mayer, jonka kynästä on lähtöisin neljä festivaaleilla esitettävää elokuvaa sekä aikansa suurimpiin näyttelijöihin lukeutunut Emil Jannings, joka esittää pääosan kolmessa elokuvassa.

Festivaalien elokuvarunko on jaettu perinteiseen tapaan kahdelle päivälle siten, että perjantaina esitetään kolme elokuvaa ja lauantaina viisi. Murnaun elokuvien kohdalla nimikkeet on sijoitettu aikajärjestykseen, sillä näin on haluttu tarjota saksalaismestarin elokuvista kiinnostuneille mahdollisuus seurata Murnaun taitojen kehittymistä helpoimmalla tavalla. Tässä jatkumossa Auringonnousu on luonnollinen päätepysäkki, sillä vaikka Murnaun ura jatkui vielä vuosikymmenen loppuun, pidetään ”laulua kahdesta ihmisestä” syystäkin hänen pääteoksenaan.

Mykkäelokuvaspektaakkeli mielletään usein amerikkalaisten ja italialaisten osa-alueeksi, jossa ranskalaisen Abel Gancen suurelokuvat olivat vähäpätöinen poikkeus. Harva tietää, että komedioistaan tunnettu Ernst Lubitsch oli 1920-luvun alun spektaakkelimaestro, jonka suurelokuvat vetivät vertoja jopa D. W. Griffithin teoksille. Festivaalien päätöselokuvana nähtävä Faaraon vaimo on Lubitschin spektaakkeleista kenties suurin: isolla rahalla toteutettu, tuhansien avustajien avulla luotu egyptikuvaelma on lubitschmaisen ironinen kertomus suuresta hallitsijasta, jonka pää menee pyörälle kansan silmissä mitättömän orjanaisen vuoksi. Vuosikymmeniä kateissa ollut elokuva on muutama vuosi sitten restauroitu lähes täydelliseen loistoonsa, edelleen kateissa olevat kohtaukset on esitetty valokuvin ja kuvatekstein.


ELOKUVAT PÄHKINÄNKUORESSA

FANTOM (F. W. Murnau, 1922)
Kun herkkä ja unelmointiin taipuva kirjanpitäjä rakastuu naimisiin menevään neitoon, mutta ei saa tätä itselleen, ajautuu miehen elämä kurimukseen, josta ei tunnu olevan poispääsyä. F. W. Murnaun Fantom on tunnelmallinen ja teknisesti vaikuttava kertomus kaksoisolennosta ja pakkomielteestä eli perisaksalaisista mykkäelokuvateemoista. Pääosissa Alfred Abel, Lya de Putti sekä ”saksalaisen elokuvan Greta Garbo” Lil Dagover. Arvostelu.

DIE STRASSE (Karl Grune, 1923)
Saksalaisissa elokuvissa katu oli paitsi yhteiskunnan vertauskuva, myös kaaoksen edustaja. Die Strasse kertoo turvalliseen elämäänsä kyllästyneestä miehestä, joka jättää vaimonsa ja heittäytyy nautintojen maailmaan. Elämä kadulla on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa ja vaarallisempaa kuin mitä mies on odottanut ja ennen pitkää hän huomaa ajautuneensa vaikeuksiin. Turhan tuntemattoman elokuvahelmen yhdessä roolissa esiintyy Nosferatun (1922) vampyyrinä parhaiten tunnettu Max Schreck. Arvostelu.

VIIMEINEN MIES (F. W. Murnau, 1924)
Saksalaisen studioelokuvan pääteoksiin lukeutuva Viimeinen mies on yhteistyön juhlaa. Carl Mayerin käsikirjoitus, Karl Freundin huikea kameratyöskentely, lavasteryhmän taituruus ja Murnaun kuvakompositiot saavuttavat täydellisyytensä elokuvassa, joka on myös Emil Janningsin näytös. Iäkkään ovimiehen tarinassa on nähtävissä myös se, kuinka vähän maailman pelisäännöt ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Arvostelu.

NUKKE (Ernst Lubitsch, 1919)
Ernst Lubitsch muistetaan Hollywoodissa tehdyistä hienostuneista komedioista, mutta kotimaassaan miehen jälki oli aavistuksen räväkämpää. Tästä hyvänä esimerkkinä on vuonna 1919 valmistunut Nukke, kertomus nuorukaisesta, joka menee ihmisen näköisen nuken kanssa naimisiin saadakseen enonsa tarjoamat 300 000 frangia itselleen. Lisäväriä elokuvaan antaa syömiselle elämänsä pyhittänyt munkkiveljeskunta, jonka takia elokuva joutui ilmestyessään jopa sensuurin kynsiin. Arvostelu.

TARTUFFE (F. W. Murnau, 1925)
"Se joka tekee syntiä salaa, ei tee syntiä ollenkaan" sanoo syvästi uskonnollinen herra Tartuffe. Molièren samannimiseen näytelmään (1664) perustuvan studioelokuvan teemoja ovat tekopyhyys, uskonnon varjolla huijaaminen ja sokea hyväuskoisuus. Koristeelliset lavasteet, varjojen rohkea käyttö ja Emil Janningsin huikea roolityö tekevät Tartuffesta ajattoman elokuvan. Mukana myös Lil Dagover ja Werner Krauss, Tohtori Caligarin kabinetin hypnotisoija. Arvostelu.

THE FORCE THAT THROUGH THE GREEN FIRE FUELS THE FLOWER (Otto Kylmälä, 2011)
Suomalaisen Otto Kylmälän kahdeksanminuuttinen lyhytelokuva on matka äskettäin vaimonsa menettäneen miehen muistoihin. Ranskalaisia mykkäelokuvia ja film noiria tyyliltään muistuttava elokuva on esteettisesti vaikuttava ja syvästi inhimillinen kokonaisuus, joka liikuttaa katsojan sisintä vielä useankin katselukerran jälkeen. Arvostelu.

HINTERTREPPE (Leopold Jessner, 1921)
Carl Mayerin käsikirjoittama kolmiodraama on synkkyydessään tsaarinajan venäläisten elokuvien veroinen. Tarina naisesta, tämän rakastetusta sekä heidän väliinsä kiilaavasta postinkantajasta on yksinkertainen, mutta silti toimiva. Lähes välitekstitön Hintertreppe osoittaa, kuinka varhaisessa vaiheessa saksalaisen elokuvan kuvallinen kerronta alkoi lähestyä täydellisyyttä. Henny Portenin esittämän palvelustytön rakastajana nähdään Wilhelm Dieterle, Hollywoodissa sittemmin uran luonut tuleva ohjaaja. Arvostelu.

AURINGONNOUSU (F. W. Murnau, 1927)
Maailman kauneimmaksi elokuvaksi kuvailtu Auringonnousu oli Murnaun ensimmäinen Hollywood-elokuva. Se ei menestynyt ilmestyessään odotetusti, mutta on sittemmin valittu eri äänestyksissä maailman parhaiden elokuvien joukkoon. Käsikirjoituksesta on vastannut Carl Mayer ja pääosissa nähdään John Fordin elokuvista tuttu George O’Brien sekä Frank Borzagen melodraamoissa loistanut Janet Gaynor. Elokuva-akatemia myönsi Auringonnousulle erikois-Oscarin taiteellisesta toteutuksesta vuonna 1929. Arvostelu.

FAARAON VAIMO (Ernst Lubitsch, 1922)
Ernst Lubitschin toinen erikoisala Saksassa työskennellessään oli spektaakkeli, jonka mestareihin hän Griffithin ja Gancen rinnalla lukeutui. Vuonna 1922 valmistuneessa Faaraon vaimossa on nähtävissä Griffithin Suvaitsemattomuuden (1916) vaikutus, mutta vastaavasti siinä on myös yhtymäkohtia myöhempiin Hollywood-spektaakkeleihin, etenkin Cecil B. DeMillen Kymmeniin käskyihin (1923). Emil Janningsin, Harry Liedtken ja Lyda Salmonovan lisäksi elokuvassa esiintyy myös saksalaisen kauhuelokuvan ikoni, savipatsas Golemina maailmanmaineeseen noussut Paul Wegener. Arvostelu.

PRINSSI AHMEDIN SEIKKAILUT (Lotte Reiniger, 1926)
Lotte Reinigerin kuuluisa siluettianimaatio on vauhdikas kertomus Tuhannen ja yhden yön tarinoiden maailmasta. Reinigerin hienostunut toteutus mahdollistaa sen, että elokuvan parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin: ensin mainituille Prinssi Ahmedin seikkailut ei ole liian jännittävä eikä jälkimmäisille liian lapsellinen. Arvostelu.

Festivaalien kotisivut



© 18.8.2012 Kari Glödstaf