FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2013

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Forssan neljännettoista mykkäelokuvafestivaalit saivat todennäköisesti enemmän mediahuomiota kuin aiemmat festivaalit yhteensä. Perinteisten internet-artikkeleiden lisäksi forssalaiset huomioitiin paitsi päivälehdissä ympäri maata, myös radiossa ja tv:n kulttuuriuutisissa. Etukäteen hivenen arveluttavaksi ainakin menestyksen kannalta veikkailtu teema mykän elokuvan naisista osoittautui kuitenkin napakympiksi, sillä näin näppituntumalla voi veikata festivaalien tehneen jopa yleisöennätyksensä. Eikä kyse ole pelkästään festivaaliohjelmistoon sisällytettyjen kiinalaisten elokuvien suosiosta, vaan yleisöä tuntui kiinnostavan lähes jokainen elokuva: ainoastaan lauantaiaamun synkkävireinen Die Arme Jenny (1912) ja sunnuntain alkuillassa esitetty Glomdahlin morsian (1926) jättivät katsomon puolilleen.

Festivaalien suurin vitsaus tuli tälläkin kertaa taivaalta, joskaan ei lopulta aivan niin pahana kuin harmaana aukeneva perjantaiaamu antoi olettaa. Sadepilvet hälvenivät päivän aikana ja kun Mary Pickfordin ajaton Pieni rikas tyttö-parka (1917) polkaisi elokuvajuhlat käyntiin, myös aurinko kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan. Avajaisnäytös on ollut perinteisesti hieman ongelmallinen sen vuoksi, että muilta paikkakunnilta saapuva yleisö ei ole ehtinyt välttämättä paikalle, mutta näin ei käynyt tänä vuonna. Salissa oli enemmän katsojia kuin edellisten vuosien vastaavassa ajankohdassa, mikä luonnollisesti miellyttää myös Pickfordin elokuvia rakastavaa allekirjoittanutta. Claude Bouillanin, Jonathan Hutchingsin ja hänen poikansa Jackin muodostama kielisoitintrio antoi uuden, mielenkiintoisen säväyksen Pikku-Maryn komealle teokselle. Yhtä mainiosti suoriutui Kallioiden ja salakarien ohi (1922) -melodraaman säestänyt, hieman kokeellisempaa musiikkia tarjoillut duo Majamäki & Fredriksson. Mykkäelokuvien säestäminen on hienostuneesti tehtävää puuhaa, johon eivät välttämättä kaikki erikoisimmat ratkaisut sovi, mutta tämä kaksikko tiesi tarkalleen kuinka tuli toimia. Ilta huipentui Ernst Lubitschin vallankumousspektaakkeliin Madame Dubarry – kuninkaan jalkavaimo (1919), jonka musisointiryhmästä on nostettava erityisesti esiin Sanna Pietiäisen kauniit vokaalit.

Die Arme Jenny, tarina köyhästä tytöstä ja hänen kohtalostaan osoittaa, kuinka suuria teoksia Saksassa tehtiin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Saksalainen elokuva on muutakin kuin Tohtori Caligarin kabinetti (1920) ja muut kauhistuttavuudet, se on myös 1910-luvun alun parasta sosiaalista draamaa, jota tarjosivat tanskalaistähti Asta Nielsen ja hänen silloinen aviomiehensä, unohdettu ohjaajasuuruus Urban Gad. Hieman kepeämpää tunnelmaa tarjoili Mauritz Stillerin harvemmin nähty Rakkaus ja sanomalehtitoimi (1916), joka kiinnosti yleisöä huomattavasti enemmän kuin aiempi elokuva. Molemmat näytökset säestettiin perinteiseen tapaan pianolla (Janne Kuusinen, Hillel Tokazier), joka sopi mainiosti elokuvien tyyliin ja aikakauteen.

Ensimmäinen loppuunmyyty näytös oli kiinalainen Tao Hua Qi Xue Ji (1931), väkevä melodraama kahden nuoren epäsovinnaisesta rakkaudesta. Visuaalisesti näyttävä elokuva menettäisi paljon tehostaan ilman päätähteään Ruan Lingyuta, jonka roolisuoritusta ei voi kuin ihailla. Kari Mäkirannan orkesterin työstämä musiikki sopi maalaisdraamaan kuin nakutettu ja antoi sille kauniin ja hienostuneen yleisvireen. Tämän jälkeen minun oli pakko siirtyä ruokalan puolelle ja niinpä G. W. Pabstin viimeiseksi mykkäelokuvaksi jäänyt Kadotetun päiväkirja (1929) jäi kokematta. Samalla menetin myös festivaalien vakiovieraaksi muodostuneen Jarmo Saaren säestyksenkin, mutta jostain oli vain pakko tinkiä.

Lauantai-illan viimeiset elokuvat olivat Mary Pickfordin Turvattomat (1926) ja Yonggang Wun Shen nu (1934). Pickfordille epätyypillinen, jopa kauhuelokuvamaisia piirteitä saava Turvattomat oli hyvä festarihankinta, koska siten pystyttiin karistamaan tähden pikkutyttörooleista syntynyttä myyttiä. Mary Pickford oli rahan tekemisen lisäksi myös taiteilija, joka otti tarvittaessa suuriakin riskejä, mikäli näki ne tarpeellisiksi – Turvattomat on tästä hyvä esimerkki. Shen nu on puolestaan yksi mykän elokuvan vaikuttavimmista teoksista, harvoin nähty mestariteos, joka saattoi saada jopa Suomen ensi-iltansa Forssassa. Vaikuttavasta säestyksestä vastasi Heikki Elon nelihenkinen orkesteri, Pickfordin teoksesta piti puolestaan huolta sairastapauksen vuoksi duoksi supistunut Trio Mutual.

Sunnuntain kohokohta oli Teuvo Puron ja Jussi Snellmanin ohjaama Anna-Liisa (1922), eikä vähiten siksi, että elokuvan säestys tallennettiin tulevaa dvd-julkaisua varten. KAVA:n erinomaiseksi restauroima printti ja improvisointia harjoittaneen säestystrion taiteelliset ratkaisut muodostivat loistavan yhdistelmän, jota kelpasi ihastella. Festivaalit päätettiin Carl Th. Dreyerin suht tuntemattomaan Glomdahlin morsiameen (1926), griffithmäiseen pastoraalitarinaan, jossa todellinen rakkaus voittaa kaikki tielleen kasatut esteet.

Yksi asia on festivaalien historiassa muuttunut pysyvästi. Enää ei ole mahdollista esittää kaikkia elokuvia filmiltä, vaan digikopiot ovat saapuneet Forssaankin. Ymmärrän, että asia voi olla joillekin elokuvapuristeille paha pala nieltäväksi, mutta tämän kehityksen kanssa on vain pakko elää. Sitä paitsi, digikopiot ovat kieltämättä helpompia käsitellä, mikä helpottaa elokuvien hankkimista huomattavasti. Omasta mielestäni hyvin tehty digikopio on myös miellyttävä katsoa, joten siinä suhteessa en asetu kehityksen jarruksi. Mielipiteitä on tietysti monia, mutta kehotan kuitenkin jokaista antamaan digikopioille edes mahdollisuuden.

Festivaalit olivat kaiken kaikkiaan nappisuoritus niin elokuvien kuin säestystenkin osalta. Vaikka esitykset vaihtelivatkin tyylillisesti laidasta laitaan, pysyi laatu korkeana jokaisella orkesterilla. Siksi haluankin kiittää kaikkia festivaaleille osallistuneita, unohtamatta myöskään niitä, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet paikalle, mutta olivat silti hengessä mukana koko elokuvatäyteisen viikonlopun ajan.



© 2.9.2013 Kari Glödstaf