FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2016

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Siinä vaiheessa kun Forssan Mykkäelokuvafestivaalien teemaksi valikoitui kauhu ja jännitys, olin paitsi innoissani, myös aavistuksen skeptinen, kauhuelokuvat kun tuntuvat monesti jakavan yleisön selkeästi kahteen leiriin. Huoleni osoittautui turhaksi, sillä 17. mykkäelokuvafestivaalit olivat koko historian menestyneimmät ainakin yleisömäärässä mitattuna ja mikä tärkeintä, katsojien ikärakenne jakautui teineistä varttuneempaan väestöön. Useampi näytös oli loppuunmyyty ja lopuissakin oli ainoastaan hajapaikkoja.

Prahan ylioppilaan (1913) kopiosähläyksen vuoksi pääsimme esittämään sen ainoastaan diginä, mutta se ei tiettävästi latistanut kenenkään tunnelmaa. Festivaalien ensikertalaistrio Meriheini Luoto, Irina Cederberg ja Minna Koskenlahti apunaan tekniikasta huolehtinut Kai Mäkiullakko loihti Paul Wegenerin ajattomaan klassikkoon juuri sen vaatimaa aavemaista tunnelmaa. Sen minkä alkuperäinen versio häviää teknisesti Henrik Galeenin ohjaamalle vuoden 1926 tulkinnalle, se voittaa painajaismaisessa kuvastossa ja uhkaavassa tunnelmassa.

Trio Mutual on Mykkäelokuvafestivaalien säestysryhmistä pitkäikäisimpiä ja kolmikolle voi heittää lähestulkoon minkä tahansa elokuvan säestettäväksi. Tämän vuoden valinta osui John S. Robertsonin ohjaamaan Tohtori Jekyllin salaisuuteen (1920), jota he värittivät onnistuneesti. Perjantai-ilta päättyi Paul Lenin kummitustaloklassikkoon Kissa ja kanarialintu (1927), jonka Kari Mäkirannan orkesteri musisoi tyylitietoisesti kotiin. Elokuvaa ja Mäkirannan ryhmää voi ihastella syksyn aikana myös Tampereella (10.9.), Helsingissä (13.11.), Lahdessa (päivä avoin) ja Kuusankoskella (päivä avoin).

The Cat and the Canary                  La chute de la maison Usher

Lauantaiaamu aloitettiin jo kolmannen kerran tuoreilla kotimaisilla mykkäelokuvilla. Tänä vuonna festivaaleilla nähtiin Aino Forsströmin Aataminpoika Forsström ja huopanullitanssit (2015) sekä Valter Jaakkolan ja Katja Uksilan Herätä minut (2016). Tyylillisesti kovin erilaiset elokuvat herättivät innostusta ilmaisnäytöksen yleisössä ja paikalle saapuneilta tekijöiltä kyseltiin runsaasti tuotantoihin liittyviä kysymyksiä. Olen enemmän kuin tyytyväinen amatöörielokuvien saamasta suosiosta sekä siitä, että ne ovat näinkin nopeasti vakiinnuttaneet paikkansa festivaalien ohjelmistossa.

Toinen perinteikäs esityspaikka on lauantaina puoliltapäivin, jolloin valkokangas luovutetaan komediatähdille. Tämän vuoden ohjelmistoon oli kelpuutettu kolme eri koomikkoa, Harold Lloyd, Stan Laurel ja festivaalidebyyttinsä tehnyt Charley Bowers. Heistä viimeksi mainitun There It Is (1928) sai eräältä katsojalta jopa luonnehdinnan kaikkien aikojen parhaana mykkälyhärinä, mikä ei ole herrasmiehen tuntien lainkaan vaatimaton tokaisu. Elokuvien välissä pidettiin lyhyitä taukoja, joiden aikana pianovirtuoosi Hillel Tokazier kertoi hauskoja tarinoita paitsi säestämisestä, myös elämästä yleensäkin.

Tämän vuoden kohokohta itselleni oli Janne Stormin ja Tero Holopaisen säestämä Usherin talon häviö (Jean Epstein, 1928), jonka perään nähtiin amerikkalainen avantgardeversio samalta vuodelta. Kombinaatio toimi paremmin kuin osasin odottaa ja sai myös runsaasti suitsutusta yleisöltä. Stormin ja Holopaisen taianomainen säestys teki täyttä kunniaa niin Epsteinin kuin Webberin & Watsonin näkemyksille ja toivoa sopii, että muusikkokaksikko saa näistä vielä jonain päivänä vakioelokuvat esitettäväkseen.

Ensimmäistä kertaa Forssan festivaalien historiassa huomasin kokevani elokuvien katsomisesta johtuvaa fyysistä väsymistä, mikä ei kuitenkaan oikeuttanut taukojen pitämiseen. Robert Wienen Orlacs Hände (1924), Benjamin Christensenin harvoin esitetty Seven Footprints to Satan (1929) sekä illan päättänyt Golem: miten hän tuli maailmaan (1920) niputtivat lauantain ohjelmiston tiukasti yhteen Christensenin viimeisen Amerikan-ohjauksen ollessa loppuunmyyty. Sunnuntaiaamun erikoisnäytös Galeenin Prahan ylioppilaasta (1926) sekä festivaalin päättänyt Alfred Hitchcockin Vuokralainen (1926) antoivat ansiokkaan silauksen tämän vuoden tapahtumalle. Hitchcockia viimeksi vanhalta videokasetilta katsoneena voin todeta, että Jarmo Saaren säestys ja Bfi:n hieno restaurointi tekivät elokuvalle enemmän oikeutta kuin mihin olen tähän saakka tottunut.



© 29.8.2016 Kari Glödstaf