21. kertaa järjestettävät Mykkäelokuvafestivaalit ajoittuvat tällä kertaa syyskuun alkupuolelle, koska keväällä maailmaa kurittaneen koronaviruspandemian vuoksi siirretyt koulujen valmistujaisjuhlat vietetään tänä syksynä elokuun lopussa. Näin ollen festivaalit olisivat jääneet niiden jalkoihin. Eikä pandemia ole vieläkään täysin ohi, joten pahimmassa tapauksessa myös syyskuun aikataulut voivat mennä uusiksi. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy ja festivaalit päästään järjestämään suunnitelmien mukaisesti. Lipunmyynti ja esitysaikataulut on nähtävissä festivaalien kotisivulla.
Foxa Oy sponsoroi tapahtumaa jakamalla jokaiselle lipun ostaneelle kasvomaskin veloituksetta.
ELOKUVAT PÄHKINÄNKUORESSA
King Vidor: Naisten hurmaaja (Bardelys the Magnificent, 1926)
Pitkään kadoksissa ollut, vasta vuonna 2006 löytynyt toimintaelokuva tähtenään 1920-luvun suursuosikki John Gilbert. Hän esittää Bardelyn markiisia, naisten päiväunien ja halujen kohdetta, joka ottaa vedonlyönnin myötä haasteekseen vietellä muuan aatelisnainen ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Gilbert ja ohjaaja Vidor pitivät Naisten hurmaajaa vain työnä muiden joukossa, mutta tämä on selvää vähättelyä: elokuvassa on runsaasti toimintaa, sopivasti tunteiden paloa, riittävästi juonittelua sekä tietenkin huikea kliimaksi. Gilbert ja Eleanor Boardman ovat hyviä valintoja pääosiin ja Roy D’Arcy kieroilee odotetun varmasti.
Richard Oswald: Baskervillen koira (Der Hund von Baskerville, 1929)
Mykän kauden viimeinen Sherlock Holmes -elokuva löytyi Puolasta vuonna 2009. Richard Oswaldin hieno näkemys rikoskirjallisuuden klassikkotarinasta tuo mieleen sekä Jean Epsteinin Edgar Allan Poe -filmatisoinnin Usherin talon häviö (1928) että Paul Lenin ja kumppaneiden visuaalisesti tyylitellyt mykkäelokuvat. Kansainvälinen näyttelijäryhmä tekee laatutyötä, Carlyle Blackwellin ollessa omimmillaan terävästi sanailevan mestarietsivän roolipuvussa.
Mikio Naruse: Yogoto no yume (1933)
Mikio Narusen mykän kauden koskettavin elokuva kertoo viiltävän tarinan vuosien poissaolon jälkeen perheensä pariin yllättäen palaavasta aviomiehestä, joka yrittää kaikin keinoin päästä takaisin yhteiskuntaan ja elämään kiinni. Naruse rakentaa draamansa arkipäivän kuvauksen varaan, mikä tuo mieleen King Vidorin Kansan miehen (1928) ja Vittorio De Sican Polkupyörävarkaan (1948) kaltaiset mestariteokset. Tatsuo Saiton roolisuoritus elämässään epäonnistuneena aviomiehenä on yksi mykän kauden vaikuttavimmista koko elokuvamaailman mittapuussa tarkasteltuna. Sumiko Kurishima (Omitsu) ja Teruko Kojima (Fumio) täydentävät ydinkolmikon loistavan työn.
Lastenelokuvanäytös: Stan ja Ollie, Ohukainen ja Paksukainen, Stan Laurel ja Oliver Hardy – rakastettujen koomikoiden kolminkertainen kohellus
Lastenelokuvanäytökseen on tänä vuonna valittu kolme Stan Laurelin ja Oliver Hardyn yhteistä elokuvaa. Niistä vanhin, vuonna 1927 valmistunut Duck Soup osoittaa parivaljakon puhaltaneen saumattomasti yhteen hiileen jo ennen kuin heistä tuli elokuvamaailman rakastama kaksikko. Vuosisadan taistelu on puolestaan viime vuosikymmenen elokuvalöytö, jonka piirakkasotaa kirjailija Henry Miller ylisti ”pyhäksi toimitukseksi”. Double Whoopeessa Stan ja Ollie päätyvät töihin hotelliin, jossa on pian täysi kaaos.
Herbert Brenon: Espanjalainen tanssijatar (The Spanish Dancer, 1923)
Lähes unohduksiin painuneen mestariohjaajan pukuelokuva on Hollywood-glamouria alusta loppuun. Pääosassa loistaa Saksasta vain hetkeä aiemmin unelmakaupunkiin saapunut Pola Negri ja kun sivuosissa esiintyy Adolphe Menjoun, Antonio Morenon ja Wallace Beeryn kaltaisia tähtiä, katsojaakin miltei häikäisee. Elokuvan täyspitkä versio oli pitkään kateissa, mutta restauroitiin täyteen esityskuntoon vuonna 2012.
Mauritz Stiller: Gränsfolken (1913)
Emile Zolan romaaniin perustuva elokuva on 2000-luvun löytöjä: lähestulkoon sata vuotta kateissa ollut Gränsfolken (1913) löydettiin samasta paikasta kuin Baskervillen koirakin (1929), mutta ei koskaan saavuttanut samanlaista huomiota kuin saksalainen rikoselokuva. Vaikka Gränsfolken onkin hyvin primitiivinen työ, osoittaa se Stillerillä olleen visuaalista silmää heti uransa alkumetreistä lähtien.
John Ford: By Indian Post (1919) & George Melford: Kädet ylös (The Round-Up, 1920)
Lauantai-illan kaksoisnäytöksessä esitetään lännenelokuvia. John Fordin uran alkuaikoina valmistunut By Indian Post on supistunut kaksikelaisesta yhden kelan mittaiseksi, mikä ei kuitenkaan vähennä toiminnan määrää. George Melfordin ohjaama Kädet ylös on puolestaan aikansa suosikkikoomikon ”Fatty” Arbucklen näytöstä alusta loppuun. Tähti esittää pikkukaupungin sheriffiä, joka pitää yllä paitsi lakia ja järjestystä, nappaa kiinni kaupungissaan ja sen ympäristössä ryöstelevän puoliverisen bandiitin sekä ratkoo siinä ohessa ihmissuhdesotkuja ja parisuhteita.
Keinosuke Kinugasa: Kurutta ippêji (1926)
Teinosuke Kinugasan avantgardistinen mielisairaalakuvaus on todennäköisesti tunnetuin koskaan tehty japanilainen mykkäelokuva. Ohjaaja käyttää kerronnassaan lähes kaikkia elokuvallisia tehokeinoja, mutta tekee sen hallitusti ja tyylillä ja pitää näin kokonaisuuden ihailtavasti koossa. Jatkuva sade ja useasti toistuvat kalterikuviot hallitsevat mestariteosta, jonka säilyneessä kopiossa ei ole lainkaan varsinaisia välitekstejä, mutta niitä ei tarvitakaan. Elokuva oli kateissa lähes viidenkymmenen vuoden ajan, kunnes ohjaaja löysi vajaan kopion omista kokoelmistaan.
Karl Fager: Rautakylän vanha parooni (1923)
Rautakylän vanha parooni (1923) on lavastajana tunnetun Karl (Carl) Fagerin ensimmäinen ohjaustyö. Elokuva perustuu Zacharias Topeliuksen teksteihin ja sen tapahtumat sijoittuvat iäkkään paroni Magnus Drakenhjelmin (Adolf Lindfors) asuttamaan Rautakylän kartanoon Näsijärven rannalle talvella 1838. Kartanoon saapuvien yllätysvieraiden (Ida Brander, Catherine Will) myötä palataan viidenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin Kustaa III:n hoviin Tukholmaan. Elokuvan kopio oli välitekstien puuttumisen vuoksi pitkään katselukelvoton, mutta KAVI restauroi sen huippukuntoon vuonna 2018 ja se sai uusintaensi-iltansa seuraavana keväänä Suomalaisen Elokuvan Festivaaleilla.
Tomu Uchida: Keitsatsukan (1933)
Erilleen ajautuneet lapsuudenystävät kohtaavat vuosien jälkeen. Toisesta on tullut poliisi, toisesta rikollinen, eikä aikaakaan, kun heidän tiensä risteävät erään pankkiryöstön myötä. Tomu Uchidan vahvasti amerikkalaisvaikutteisessa rikoselokuvassa ei ole tärkeää kuka on syyllinen, vaan se, kuinka hänet napataan – keskiöön nousee Isamu Kosugin hienosti tulkitseman poliisin kamppailu itsensä kanssa, uskoako ystävää murhaajaksi vai ei. Elokuvassa on kiinnostavia jaksoja japanilaisen poliisin arjesta aina sormenjälkinäytteen ottamisesta alkaen.