FURCHT
Kaksi vuotta sitten maailmalle lähtenyt kreivi Greven (Bruno Decarli) oli iloinen ja optimistinen mies. Nyt kotiin palaa pelokas ja vainoharhainen seikkailija, joka on matkansa aikana varastanut intialaisesta temppelistä Buddhan patsaan ja on nyt varma, että patsasta vartioineet papit tulevat vielä kostamaan hänelle. Yöt kuluvat valvoen, päivät palatsin käytävillä jokaista risahdusta peläten ja kuinka ollakaan, eräänä yönä palatsin pihalla seisoo yksi temppelin papeista.
Tohtori Caligarin kabinettia (1920) edeltävän ajan saksalaiset elokuvat ovat edelleen varsin vaikeasti yhytettävissä. Kiitos Saksan elokuva-arkiston, Bundesfilmarchivin, tilanne on kuitenkin viime vuosien aikana parantunut ja olemme saaneet mahdollisuuden tutustua monien merkittävien tekijöiden alkupään tuotantoihin. Yksi heistä on Caligarilla maailmanmaineeseen noussut Robert Wiene, jonka maailmansodan aikana ohjaama Furcht (engl. Fear, 1919) putkahti eteeni aivan sattumalta. Kiinnostusta lisäsi entisestään se, että elokuvan toista miespääosaa esittää mykän elokuvan tärkeimpiin näyttelijöihin lukeutuva Conrad Veidt.
Hieman yli tunnin mittainen Furcht on miellyttävä tuttavuus. Wiene leikittelee onnistuneesti unen ja valvemaailman rajapinnalla ja luo Veidtin esittämän papin hahmosta todellisen kummajaisen, toisesta maailmasta saapuneen riivaajan, joka ei jätä kohdettaan rauhaan ennen kuin on täyttänyt tehtävänsä. Myös kuvaus eurooppalaisista miljonääreistä pakkomielteisinä, taide-esineistä hullaantuvina kulttuurivarkaina on kiinnostava, onhan asia noussut taas viime vuosien aikana esiin eri maiden vaatiessa omia kulttuurituotteitaan takaisin museoista ja yksityisiltä keräilijöiltä. Wiene ymmärsi asian moraalisen ongelman jo yli sata vuotta sitten.
Furcht ihastuttaa myös teknisesti. Kuvat ovat komeita, palatsin öiset käytävät tyylikkäästi valaistuja ja kaksoiskopioinnin avulla luodut papin saapumiset vaikuttavasti tehtyjä – erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa tämä palaa mieleltään järkkyneen kreivin luo viimeisen kerran. Näiden varsin onnistuneiden seikkojen vuoksi onkin harmillista todeta Bruno Decarlin näyttelevän häiritsevän teatraalisesti. Edellisvuonna elokuvauransa aloittaneen Decarlin ilmeily olisi kenties sopivaa teatterin lavalla, elokuvanäyttelemisen toimiessa paremmin vähäeleisenä ja liioittelemattomana. Tästä hyvänä esimerkkinä Conrad Veidt, jonka työskentelyä on tälläkin kertaa ilo katsoa.
Tuotanto: Messter Film
Ohjaus: Robert Wiene
Käsikirjoitus: Robert Wiene
Lavastus: Ludwig Kainer
Näyttelijät: Bruno Decarli (kreivi Greven), Conrad Veidt (intialainen pappi), Bernhard Goetzke, Hermann Picha, Mechthild Thein
Kesto: 74 min.
Ensi-ilta: syyskuu 1917 / ---