Harold Lloyd

HAROLD LLOYD

s. 20.4.1893 Burchard, Nebraska

k. 8.3.1971 Beverly Hills, Kalifornia


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Mykän elokuvan aika on jo kaukana, eikä komedian kulta-ajoilta muisteta kuin muutama tekijä. Yksi heistä on silmälasipäinen, naapurin pojan oloinen Harold Lloyd, joka tarjosi elokuvissaan niin periamerikkalaista optimismia kuin periksiantamattomuuden sanomaakin. Lloyd haastoi suosiossa Keatonin ja Chaplinin, mutta äänielokuvan myötä hänen tähtensä alkoi hiipua ja lopulta Lloyd siirtyi elokuvamaailmasta syrjään ennen toista maailmansotaa. Viime vuosikymmenet ovat kuitenkin palauttaneet hänet elokuvakoomikoiden eturiviin, sillä tv-esitysten ja korkealaatuisten dvd-julkaisuiden myötä myös uudet sukupolvet ovat saaneet mahdollisuuden tutustua hänen tuotantoonsa.

LAPSUUS
Harold Lloydin isä toimi ompelukoneiden myyjänä, äiti puolestaan työskenteli hattukauppiaana. Haroldin lisäksi perheeseen kuului myös häntä viisi vuotta vanhempi veli Gaylord (1888-1943). Haroldin äiti oli haaveillut nuoruudessaan konserttilaulajan urasta, mutta oli hylännyt unelmansa perheen vuoksi. Kiinnostus teatteriin siirtyi kuitenkin hänen lapsiinsa ja veljekset kehittelivät jo nuoressa iässä omia näytelmiä. Lopullisesti teatterikärpänen iski Haroldiin hänen saatua pienen sivuosan kiertävän teatteriseurueen esittämästä Macbeth-näytelmästä. Harold ei ollut tuolloin vielä kymmentäkään, mutta hän oli varma että hänen tulevaisuutensa olisi teatterissa. Ensimmäisen kunnon roolin hän sai 13-vuotiaana näytelmässä Tess of the D’Ubervilles.

Haroldin lapsuutta ja nuoruutta varjostivat isän epäonniset liikeyritykset, sillä kerta toisensa jälkeen he joutuivat muuttamaan muualle paremman tulevaisuuden perässä. Lopulta perheen äiti kyllästyi alituiseen liikkeellä oloon ja erosi miehestään. Harold oli tuolloin kuudentoista ja hän päätti jäädä isänsä luo. Lloydit asettuivat San Diegoon, Kaliforniaan, ja Harold päätti suhtautua entistä vakavammin näyttelemiseen. Elantonsa hän hankki toimimalla mm. hotellipoikana ja vastaanottovirkailijana.

TEATTERISTA ELOKUVIIN
San Diegossa Haroldille tapahtui sama asia, kuin monelle muullekin teatterinäyttelijälle. Harold haaveili edelleen teatterinäyttelijän urasta, mutta koska teatterityö ei ollut säännöllistä ja Kaliforniaan asettunut elokuvateollisuus tarjosi hänelle mukavasti työtilaisuuksia, alkoi hän kiinnostua vakavasti myös elokuvanäyttelijän urasta. Teatterillakaan ei ollut töitä kuin satunnaisesti, joten vaihdos uuteen villitykseen kävi helposti. Harold Lloydin ensimmäiseksi elokuvarooliksi on merkitty Edison Picture Companyn tuottama The Old Monk’s Tale (1913).

Lloydin tie vei Los Angelesiin ja elokuvien maailmaan. Hän työskenteli ensin pienissä sivuosissa Universalilla, jolloin hän tutustui niin ikään elokuvauraansa aloittelevaan Hal Roachiin. Kun heidän uransa Carl Laemmlen johtamassa yhtiössä päättyi, he päättivät kokeilla onneaan yhdessä. Roach siirtyi näyttelijästä tuottajaksi ja kiinnitti ensi töikseen Lloydin ryhmäänsä. Uran alku ei ollut kuitenkaan ruusuinen: kaksikon kehittelemä Willie Work –hahmo ei ollut yleisön mieleen ja varsin pian heidän yhtiönsä oli konkurssikypsä. Yhtään Willie Work –elokuvaa ei ole tiettävästi säilynyt.

Kaksikko erosi hetkeksi. Roachin tie vei Essanayn leipiin, Lloyd puolestaan kokeili onneaan Mack Sennettin komediatehtaalla Keystonella. Sennett, jonka kykyjenlöytämisvaisto oli kuuluisa, epäonnistui kuitenkin tällä kertaa: hän ei löytänyt Lloydille käyttöä ja pian aloitteleva koomikko oli jälleen vailla työtä. Tänä aikana Hal Roach oli siirtynyt takaisin tuottajan rooliin, joten Lloydin ei tarvinnut kauan odotella uutta työtilaisuutta. Tällä kertaa he myös onnistuivat.

LONESOME LUKE
Harold Lloydin ensimmäinen huomattava elokuvahahmo oli Lonesome Luke, joka oli kaikin puolin Chaplinin Kulkurin vastakohta. Ensimmäinen Lonesome Luke –elokuva oli nimeltään Spit-Bull Sadie (1915) ja se herätti välittömästi kiinnostusta. Työskentelytahti oli aikakauden mukaisesti erittäin nopea, keskimäärin yksi komedia viikossa. Lloyd, joka halusi nyt entistä kiihkeämmin elokuvatähdeksi, oli valmis tekemään valtavasti töitä menestyäkseen. ”Lloyd ei ollut synnynnäinen koomikko”, Hal Roach muisteli jälkeenpäin, ”mutta hän halusi menestyä, joten hän työskenteli kovemmin kuin kukaan toinen.”

Lloyd teki melkein 70 Lonesome Luke –komediaa vuosien 1915-1917 välillä. Hänen työryhmäänsä kuuluivat myös mursuviiksinen Snub Pollard sekä aikansa suosituimpiin naiskoomikoihin lukeutunut Bebe Daniels. Kun kolmikon tiet erkanivat, Pollard jatkoi komedioiden parissa ja saavutti suurta menestystä, Daniels puolestaan siirtyi Paramountille, jonka riveissä hän nautti suurta suosiota aina äänielokuvan alkuvuosiin saakka.

Kolmikko olisi voinut jatkaa suosittujen Lonesome Luke –elokuvien tekoa vielä kauan, mutta Lloyd halusi olla muutakin kuin pelkkä muiden tyylien kopioija. Hän halusi luoda jotain omaa, jotain pysyvää ja vaikka tuotantoyhtiö Pathé tarjosikin suuret summat Luke-elokuvien jatkamisesta, piti Lloyd päänsä. Hän halusi unohtaa koko Luken hahmon, ja 1930-luvulla hän ostikin kaikki Pathén hallussa olleet Lonesome Luke –elokuvat. Vuonna 1943 tulipalo tuhosi miltei kaikki Lloydin hallussa olleet Luke-elokuvien negatiivit, joten tänä päivänä ainoastaan 12 Lonesome Luke –elokuvaa on tallella.

TÄHTI SYTTYY
Lloyd suunnitteli uutta hahmoa jo Luken aikoihin. Ensimmäiset kokeilut uudesta, silmälaseja käyttävästä roolihahmosta tehtiin jo vuonna 1917, mutta tuotantoon uuden hahmon seikkailut pääsivät vasta seuraavana vuonna. Harold Lloyd oli viimeinkin löytänyt omimman hahmonsa, persoonallisen ja miellyttävän poikamiehen, josta oli tuleva yksi seuraavan vuosikymmenen ikoneista.

”Sarvisankaisissa silmälaseissa on enemmän taikaa kuin optikot pystyvät kuvittelemaan. Kun käytän niitä, olen näyttelijä Harold Lloyd, ilman niitä olen yksityishenkilö. Ilman lasejani voin liikkua tunnistamattomana missä tahansa, lahja johon kukaan muu näyttelijä ei pysty ja josta moni olisi valmis maksamaan sievoiset summat rahaa.”

Menestys ei seurannut uutta hahmoa kuitenkaan välittömästi, vaan tälläkin kertaa hienoon lopputulokseen vaadittiin runsaasti työtä - ideoita, tarinoiden hiomista, oikeiden näyttelijöiden löytämistä. Myös Haroldin läheinen työryhmä muuttui, kun vitsinikkarit Sam Taylor ja Jean Havez tulivat mukaan. Vakituinen vastanäyttelijä ja monivuotinen tyttöystävä Daniels puolestaan siirtyi Paramountille vuonna 1919. Lloyd kiinnitti uudeksi vastanäyttelijäkseen Mildred Davisin, josta tuli myöhemmin tähden vaimo.

Lloydin lyhytkomediat olivat vauhdikkaita ja vaarallisia. Yllättävää kyllä, hänen ainoa todellinen vaaratilanteensa tapahtui, kun keinotekoinen pommi räjähti hänen kädessään kesken mainoskuvausten. Lloyd oli neljän päivän ajan kriittisessä tilassa, mutta selvisi lopulta kahden sormen menetyksellä ja väliaikaisella sokeutumisella. Kun Lloydin oikeaa kättä katsoo tarkkaan, voi huomata että siinä on varta vasten rakennettu erikoistoiminen hansikas.

1920-LUVUN MENESTYNEIN KOOMIKKO
Harold Lloydin siirtyminen pitkiin elokuviin tapahtui puolivahingossa. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä kaksikelainen lyhytelokuva Meripojan elämä (A Sailor-Made Man, 1921), mutta koska lopputulos oli tuottaja Hal Roachin mielestä niin onnistunut, hän kehotti työryhmää lisäämään elokuvaan materiaalia ja kasvattamaan se pitkän komediaelokuvan mittaan (vertailukohteena tunnin mittainen Chaplinin poika). Neljän kelan mittainen Meripojan elämä menestyi lippuluukuilla erittäin hyvin, joten Roachin arvaus osui oikeaan. Siitä huolimatta Lloyd ei ollut vielä vakuuttunut lyhytkomedioiden jättämisestä, joten myös seuraava elokuva aloitettiin lyhyenä. Miehuutta, rohkeutta ja korskeita miehiä (Grandma’s Boy, 1922) toisti edellisen elokuvan syntyvaiheet ja tämän menestyksen myötä myös Lloyd ymmärsi, että oli aika ottaa askel eteenpäin.

Vuonna 1922 valmistunut Tohtori Jack (Dr. Jack) vaikuttaa näin vuosikymmenten jälkeen pelkältä välityöltä, sillä vaikka tyypilliset Harold Lloyd –elementit ovatkin koossa, on kokonaisuus turhan suoraviivainen ja lattea – kuin venytetty lyhytelokuva. Toisin on seuraavan, Turvallisuus viimeiseksi! (Safety Last, 1923) –klassikon tapauksessa. Humoristinen ja jännittävä trillikomedia, jossa elokuvien kiipeilykohtaukset nostetaan aivan uusille tasoille, on genrensä suuria valioita. Vertauskuvallinen kertomus, kuinka yrittämällä ja itseensä uskomalla voi selättää pahimmatkin vaikeudet, on yksi parhaiten amerikkalaista ideologiaa kuvaavista teoksista. Kohtaus, jossa Harold roikkuu tornitalon seinälle sijoitetusta kellosta, on mykän elokuvan tunnetuimpia. Turvallisuus viimeiseksi! oli viimeinen Lloydin elokuva, jossa Mildred Davis toimi tähden vastanäyttelijänä, tämän jälkeen hän keskittyi pitämään huolta perheestään ja esiintyi elokuvissa enää harvakseltaan.

Salamaa ja jyrinää (Why Worry?, 1923) esitteli uuden vastanäyttelijän, lukuisissa lyhytkomedioissa esiintyneen Jobyna Ralstonin. Samalla se oli myös viimeinen Lloyd-elokuva, jossa Hal Roach oli tuottajana. Kuvitteelliseen Paradison paratiisivaltioon sijoittuvaa vallankumouskomediaa pidetään yhtenä Harold Lloydin parhaista ja hauskimmista teoksista. Myös seuraava elokuva, Ujo poika (Girl Shy, 1924) lasketaan koomikon keskeisten töiden joukkoon. Jälkimmäisen elokuvan loppuhuipentuma ihastutti Mike Nicholsin, joka rakensi vastaavan tapahtumaketjun menestyselokuvaansa Miehuuskoe (The Graduate, 1967).

Chaplinilla oli Kultakuume (The Gold Rush, 1925), Keatonilla Kenraali (The General, 1927) ja Lloydilla Keltanokka (The Freshman, 1925), yliopistoelämälle ja jalkapallofanaattisuudelle hupaileva surumielinen komedia. Se kertoo pikkukaupungissa asustelevasta kiltistä nuorukaisesta (Lloyd), joka saa paikan yliopistosta ja yrittää siellä parhaansa mukaan päästä seurapiirien suosioon. Toisin kuin poika luulee, hän ei ole suosittu, vaan hänelle nauretaan selän takana ja hänestä tehdään pilkkaa. Poika pettyy pahasti, mutta saa tukea tytöltä (Ralston) ja nousee lopulta koko koulun sankariksi. Mestariteos on myös vuonna 1927 valmistunut Pikkuveli (The Kid Brother), kertomus pojasta, joka nousee niin ikään vaikeuksien kautta koko yhteisönsä pelastajaksi. Kaiken kaikkiaan Lloyd teki mykkäkaudella 11 pitkää elokuvaa, enemmän kuin Keaton ja Chaplin. Tämän lisäksi Lloyd myös tuotti muutamia lyhytkomedioita.

URA TAANTUU UUDEN VUOSIKYMMENEN MYÖTÄ
1920-luku oli ollut Lloydille kaikin puolin erittäin menestyksekäs ja vuosikymmenen lopulla hänet listattiin paitsi elokuvateollisuuden suosituimpien, myös rikkaimpien tähtien joukkoon. Yleisö rakasti hänen elokuviaan ja kriitikotkin olivat myötämielisiä – voiko elokuvantekijä enää muuta toivoa? Kaiken lisäksi Lloyd pysytteli poissa skandaaleista, eli hän ei edes antanut mahdollisuuksia julkiseen mustamaalaamiseen ja imagon tahraamiseen. Suuren yleisön silmissä Harold Lloyd oli mitä ihanteellisin elokuvantekijä.

Uusi vuosikymmen ja äänielokuva vaikuttivat Lloydin suosioon. Vaikka tähti selvisi äänielokuvan teknisistä haasteista, kävi hänen silmälasihahmolleen samoin kuin Chaplinin Kulkurillekin: se alkoi jäädä ajastaan jälkeen. Lloydin silmälasipoika, joka oli ollut jonkinlainen 1920-luvun vaurauden, yritteliäisyyden ja optimismin perikuva ja symboli, ei tuntunut enää pankkikriisin ja laman keskellä relevantilta. Tämän seurauksena Lloyd päätti uudistaa hahmoaan.

Se ei onnistunut kuitenkaan toivotulla tavalla. Vuosikymmenen alussa tehdyt elokuvat Jalat edellä (Feet First, 1930) sekä Filmihullu (Movie Crazy, 1932) menestyivät kyllä kiitettävästi, mutta tästä eteenpäin oli tahmeaa. Kissan käpälä (The Cat’s-Paw, 1934) oli jo edeltäjiään heikompi, eikä sen paremmin menestynyt myöskään Leo McCareyn ohjaama komedia Aivotärähdys (The Milky Way, 1936). Lloyd itse piti Aivotärähdystä parhaana äänielokuvanaan, mutta suurta yleisöä se ei miellyttänyt tarpeeksi. Pettymys toisensa jälkeen sai Lloydin miettimään uran lopettamista, ja tämä tapahtuikin vuonna 1938 valmistuneen komedian Huomio professori! (Professor Beware) jälkeen. Lloyd teki lyhyeksi jääneen paluun valkokankaalle toisen maailmansodan jälkeen Preston Sturgesin ohjaamassa ja tuottamassa komediassa Voi mikä keskiviikko (The Sin of Harold Diddlebock, 1947), mutta jätti tämän jälkeen elokuvakentän nuoremmilleen.

URAN JÄLKEEN
Miljoonaomaisuuden tehnyt Lloyd ei suinkaan jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan hän otti aktiivisesti osaa asuinympäristönsä asioihin. Lloyd toimi myös hyväntekijänä ja erityisen huolissaan hän oli elämän murjomien lasten hyvinvoinnista. Hän vetäytyi syrjään elokuvamaailmasta ja toisin kuin muut mykkäkoomikot, ei antanut teoksiaan uusintakierroksille – tämän vuoksi Harold Lloydin suosio ei ole aina ollut yhtä suurta kuin kilpakumppaneillaan. Hän teki radioon yhden kauden mittaisen komediakuunnelmasarjan (31 osaa) vuosina 1944-1945, mutta ei tuntenut vetoa alalle sen enempää. Elokuva-akatemian perustajajäseniin lukeutuva Lloyd sai kunnia-Oscarin vuonna 1953.

1960-luvulla mykkäelokuva alkoi saada jälleen palstatilaa ja monet aikakauden elokuvista haluttiin palauttaa yleisön nähtäville. Lloyd muokkasi komedioistaan kaksi kokoelmaa, jotka menestyivät erinomaisesti. Lloyd oli haluttu vieras elokuvatilaisuuksissa ja lopulta hän antoi omat teoksensa levittäjien käyttöön. Lloydin paluu parrasvaloihin oli menestyksekäs, eikä hänen asemaansa mykän komedian suurimpiin lukeutuvana tekijänä voi tänä päivänä kyseenalaistaa kukaan.

Mildred Lloyd (os. Davis) kuoli sydäninfarktiin vuonna 1969, Harold eturauhassyöpään vuonna 1971. Heillä oli kaksi omaa lasta ja yksi ottotytär. Harold Lloyd, mykän komedian rakastettu taituri on haudattu Forest Lawn Memorial Park Cemeteryn hautausmaalle Kalifornian Glendaleen.

LLOYDIN ELOKUVIEN SAATAVUUS
Harold Lloyd lukeutuu niihin mykkäelokuvatähtiin, joiden tuotantoon tutustuminen on ollut melko helppoa meillä Suomessakin. Vuonna 2008 julkaistu Harold Lloyd: The Definitive Collection on 10 dvd:tä sisältävä muhkea läpileikkaus tähden urasta – tosin mukana on ainoastaan silmälasihahmon elokuvia. Lonesome Luken seikkailuja on sen sijaan metsästettävä Yhdysvalloista asti, eikä sielläkään ole yhtään virallista julkaisua saatavilla.

Lloydin elokuvia on esitetty tällä vuosituhannella televisiossakin kiitettävästi, laajat sarjat nähtiin vuosina 2004 ja 2005, mutta tämän lisäksi myös lyhytelokuvia esitetään edelleen satunnaisesti. Harold Lloyd oli Forssan mykkäelokuvafestivaalien teemana vuonna 2008, sen lisäksi hänen teoksiaan on nähty Forssassa myös muinakin vuosina.

LÄHTEET: Jeffrey Vance & Suzanne Lloyd: Harold Lloyd: Master Comedian, Abrams, New YOrk 2002.
Annette D’Agostino Lloyd: The Harold Lloyd Encyclopedia, McFarland & Company, Jefferson 2010.
Kevin Brownlow: The Parade’s Gone By, University of California Press, Berkeley and Los Angeles 1996.
William K. Everson: American Silent Film, Da Capo Press, New YOrk 1978.
Juho Gartz: Mykät koomikot, Otava, Helsinki, 1985.

HAROLD LLOYD MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA

  • Harold Lloyd: The Definitive Collection
  • Lyhytelokuvat
  • Sailor-Made Man, A (Meripojan elämä, 1921)
  • Grandma's Boy (Miehuutta, rohkeutta ja korskeita miehiä, 1922)
  • Dr. Jack (Tohtori Jack, 1922)
  • Safety Last! (Turvallisuus viimeiseksi, 1923)
  • Why Worry? (Salamaa ja jyrinää, 1923)
  • Girl Shy (Ujo poika, 1924)
  • Hot Water (Anoppi tulee, 1924)
  • Freshman, The (Keltanokka, 1925)
  • For Heaven's Sake (Taivaan tähden, 1926)
  • Kid Brother, The (Pikkuveli, 1927)
  • Speedy (Hiljaa mäissä, 1928)


  • © 14.3.2010 Kari Glödstaf