JENNY PARKA


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Peter von Baghin kirjat ovat meidän ennen nettiaikaa aloittaneiden leffahullujen perusteoksia, ainakin mitä vanhoihin elokuviin tulee. Elämää suuremmat elokuvat I-II, Kaipuun punainen hetki, Rikoksen hehku sekä erityisesti Elokuvan historia ovat teoksia, joiden sivuilla on voinut uppoutua kerta toisensa jälkeen unelmoimaan siitä hetkestä, että näkee jonkun tietyn elokuvan ensimmäistä kertaa. Vastaavanlaisia, mieltä kiihottavia lukutuokioita ei tule enää liiemmin vastaan – johtuneeko kenties siitä, että nähtyjen elokuvien määrä on noussut valtavasti noista päivistä, vai onko niihin suhtautuminen muuttunut jollain tavalla?

Kaipuun punainen hetki -teoksen sivuilla esitelty Jenny parka on juuri niitä filmejä, joiden näkemistä odotin vuosikaudet. Kun aloimme suunnitella Forssan Mykkäelokuvafestivaalien naisnäyttelijäteemaa, oli alusta alkaen selvää, että mukaan on pakko saada myös yksi tanskalaisen suurnimen, Asta Nielsenin, elokuva. Tässä vaiheessa oli pakko pelata sen verran omaan pussiin, että valitsimme Jenny paran. Painoarvoa valinnalle antoi vielä se, ettei Jennystä ole ainakaan toistaiseksi olemassa minkäänlaista virallista julkaisua.

Jenny parka kertoo masentavan tarinan köyhän perheen tyttärestä (Nielsen), jonka rikas poikamies (Leo Peukert) viettelee. Suhde ei kuitenkaan tuo Jennylle onnea, sillä sen selvitessä isälle (Emil Albes), tämä heittää tyttärensä ulos kodistaan. Lopulta mieskään ei halua muuta kuin pitää Jennyn kanssa hauskaa ja vähitellen nainen ajautuu pohjalle.

Die Arme Jenny                  Die Arme Jenny

Asta Nielsenin ja Urban Gadin yhteistyö on poikinut useita hienoja elokuvia, joista Jenny parka on yksi parhaista. Tarinan yksinkertaisuudesta ja sittemmin hyvin useasta varioinnista huolimatta elokuva seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Elokuva onnistuu luomaan täydellisen aikaportin kuvaamaansa aikakauteen ja sen ihmisiin, aivan kuin tämä kaikki olisikin todellisten tapahtumien pohjalta luotua elokuvaa. Gad painottaa arkirealismia liittämällä mukaan runsaasti ulkoilmakohtauksia ja kaupunkikuvia, kuten hänellä oli poikkeuksetta tapana. Myös sisätilojen käyttö on hallittua ja mieleen tuleekin monet D. W. Griffithin Biographille ohjaamat sosiaaliset draamat.

Jenny parka on ikiaikainen tarina rahan mahdista ja siitä, kuinka köyhän on vain hyväksyttävä parempiosaisten pelisäännöt. Yksi elokuvan avainkohtauksista onkin, kun Jenny ja hänen entinen rakastajansa kohtaavat asunnon ulko-ovella. Välitekstin mukaan ”työläisnaisellakin on ylpeytensä”. Niin hienoa kuin se onkin, että Jenny pystyy torjumaan häntä nöyryyttäneen miehen lähentelyt ja olemaan hetken aikaa tilanteen hallitsija, hän lyö tällä yksinkertaisella eleellä viimeisen sinetin kohtalolleen – tapaaminen tanssiravintolassa ei muuta enää mitään. Hyväksymällä miehen Jenny olisi tietysti myynyt itsensä, mutta ainakin hänellä olisi ollut aikaa miettiä seuraavaa siirtoaan. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, vaikka tässä tapauksessa se kuulostaa erityisen julmalta.

Die Arme Jenny                  Die Arme Jenny

Asta Nielsen oli hämmästyttävä näyttelijä, vahvan karisman omannut tähti, jonka työskentelyä on ilo katsoa edelleen. Poissa on kaikki 1910-luvun näyttelijöille ominainen teatraalisuus ja jäljellä on vain pienet eleet: vähäiset kasvonliikkeet, sisäisen tunnetilan ilmaiseminen mahdollisimman niukalla, mutta silti uskottavalla asteikolla. Mikäli tästä elokuvasta poistettaisiin ”Die Asta”, siitä katoaisi samalla jotain oleellista, koska muut näyttelijäryhmän jäsenet ovat mukana vain miehittämässä tarinan vaatimat roolit. Leo Peukert on tosin roolissaan mainio, mutta Nielsen tasolle hänkään ei yllä - liekö ollut tarkoituskaan?

Elokuvan ainoa kauneusvirhe liittyy sen lopetukseen, jonka lohduttomuus on tietysti perusteltua, mutta sen esittämiseen olisi voinut käyttää enemmän aikaa – nyt Jennyn ratkaisu tuntuu hieman teennäiseltä, aivan kuin elokuvantekijöillä olisi ollut kiire saattaa tarina päätökseen. Tästä huolimatta Jenny parka on valmistusvuotensa suuria teoksia, jonka soisi lopultakin tulevan myös yleiseen jakeluun.

DIE ARME JENNY, 1912 Saksa

Tuotanto: Projektions-AG Union (PAGU), Deutsche Bioscop GmbH Ohjaus: Urban Gad Käsikirjoitus: Urban Gad Kuvaus: Guido Seeber Lavastus: Robert A. Dietrich
Näyttelijät: Asta Nielsen (Jenny Schmidt), Leo Peukert (Eduard Reinhold), Hans Staufen (Fritz, tarjoilija), Emil Albes (Schmidt, Jennyn isä), Paula Helmert (Jennyn äiti), Ferdinand Richter, Berhold Weiss, Max Obal, Bruno Lopinski, Helene Voss



© 6.9.2013 Kari Glödstaf