JÛJIRO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Teinosuke Kinugasa aloitti uransa näyttelijänä ja ohjasi lopulta yli sata elokuvaa, mutta on silti jo pitkään ollut vain asiantuntijoiden ja elokuvan historiaan vihkiytyneiden tahojen tiedossa. Syykin on yksinkertainen: suurin osa Kinugasan tuotteliaan mykkäkauden elokuvista on tuhoutunut ja kadonnut, eikä äänielokuviakaan ole tuotu kotimarkkinoille kuin aivan muutama – vertailun vuoksi voidaan todeta, että niin Ozun kuin Kurosawakin filmografiasta on julkaistu kymmeniä teoksia ja Mizoguchilta ja Naruseltakin useita. Tällaisessa puristuksessa on jopa Kinugasan kaltaisen merkkihenkilön helppo painua unohduksiin.

Kinugasan tunnetuimmat mykkäelokuvat ovat kokeellisia ja ratkaisuiltaan ennakkoluulottomia. Mielisairaalaan sijoittuva Kurutta ippêji (engl. Page of Madness, 1926) on kerännyt ohjaajalleen mainetta ja kunniaa jo kauan, kun taas kaksi vuotta sen jälkeen valmistunut Jûjiro (engl. Crossroads) on nostettu huomattavasti harvemmin esille. Itsekin sain kuulla siitä aivan sattumalta ja lopuksi jopa onnistuin yhyttämään sen. Hyvä niin, sillä Jûjiro on sen aikaisiin japanilaisiin elokuviin verrattuna hyvin poikkeuksellinen, lähestulkoon hypnoottinen tuttavuus.

Jûjiro                  Jûjiro

Jûjiro kertoo köyhästä, sisarensa kanssa asuvasta nuorukaisesta, joka vierailee läheisessä bordellissa ihastelemassa erästä geishaa. Hänen käytöksensä ei miellytä naisen seuralaista ja pian nuorukainen joutuukin sanaharkkaan kiivaan samurain kanssa, saa käsirysyn päätteeksi jonkinlaista happoa silmilleen ja sokeutuu. Tuskissaan elehtivänäkään hän ei voi unohtaa näkemäänsä naista.

Kinugasan molemmat mykkäelokuvat kietoutuvat vangitsevien kuvien ympärille. Kurutta ippêjissä valkokangasta hallitsivat taukoamaton sade ja useasti toistuvat kalterikuviot, Jûjirossa mieleen painuu bordellin kuningattarena keikistelevän geishan nauravat kasvot. Ensin mainitun outo tunnelma syntyy pitkälti rohkeiden montaasijaksojen avulla, jälkimmäisen painostava tunnelma luodaan puolestaan raskaina lankeavien varjojen ja ennakkoluulottomien kuvakulmien myötä. Vahvat maskeeraukset, näyttelijöiden voimakas elehtiminen ja kerronnan rytmin vaihtelut vain korostavat elokuvan erikoisuutta.

Jûjiron intohimodraama ei ole omaan makuuni aivan niin tarraava kuin Kurutta ippêjin mielisairaalakertomus, mutta kantaa kyllä vaivattomasti alusta loppuun. Siksi voinkin varauksetta suositella näitä teoksia kaikille elokuvien ystäville, mutta erityisesti sellaisille, jotka luulevat japanilaisen elokuvan olleen aina joko ozumaisia perhetarinoita tai kurosawamaista samuraimittelöä.

JÛJIRO, 1928 Japani

Tuotanto: Kinugasa Eiga Renmei Ohjaus: Teinosuke Kinugasa Käsikirjoitus: Teinosuke Kinugasa (omasta tarinastaan) Kuvaus: Kôhei Sugiyama Lavastus: Bonji Taira
Näyttelijät: Akiko Chihaya (sisko), Junosuke Bando (veli), Misao Seki (vuokraisäntä), Ippei Soma (toinen iäkäs mies), Yukiko Ogawa (nuori nainen), Myoichiro Ozawa (veljen kilpailija), Yoshie Nagakawa (naisia kaupitteleva iäkäs nainen)



© 18.4.2016 Kari Glödstaf