KALIYA MARDAN


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kurittomia ja keppostelevia lapsia on esiintynyt elokuvissa aina Edisonin päivistä lähtien, mutta harvoin heillä on ollut yhtä suurta vastuuta kannettavanaan kuin Krishnalla, pienellä intialaistytöllä. Tämä ystäviensä kanssa kujeileva pikkutyttö joutuu kaiken hauskanpidon ohessa kamppailemaan elämästä ja kuolemasta demonisen käärmeen Kaliyan kanssa.

Intialaisen elokuvan suurmiehen, D. G. Phalken vuonna 1919 ohjaaman Kaliya Mardanin ensimmäinen puolisko on länsimaisella tyylillä luotua komediaa, jossa käydään läpi kaikenlaista pilantekoa naapureita kohtaan – hauskimmassa kohtauksessa Krishna laskeutuu avioparin makuuhuoneeseen ja sitoo nukkuvat aikuiset parrasta ja hiuksista yhteen. Jälkimmäinen, käärmeen kanssa käytävään kamppailuun huipentuva puolisko tulee yllättävästi, ilman selittäviä välitekstejä tai minkäänlaista ennakointia tulevasta. Ainoa selitys ontuvalle vaihdokselle on kadonneessa materiaalissa, jossa todennäköisesti on selitetty myös käärmeen osuus tarinassa – muussa tapauksessa elokuvantekijät ovat olettaneet tarinan olevan katsojille tuttu, mitä se ei ainakaan intialaista tarustoa tuntemattomalle ole.

Kaliya Mardan                  Kaliya Mardan

Elokuvan päätähtenä esiintyy ohjaajan tytär Mandakini, joka näytteli muutamassa muussakin isänsä tuotannossa. Tyttö on hellyttävä ja sopii osaansa mainiosti, mutta hänen ohjaamisessaan on paljon toivomisen varaa: joka kerta kun hän katsoo kameraa, voi mielessään kuulla hänen saavan ohjeita isältään, mikä ei ole tietenkään hyvä asia. Muiden näyttelijöiden roolituksesta ei ole säilynyt tietoa.

Kaliya Mardan on intialaisten asiantuntijoiden mukaan ”intialaisen elokuvan ensimmäinen ehdoton mestariteos”. Intialaista elokuvaa laajemmin tuntematta en sitä noin korkealle jalustalle nostaisi jo pelkästään tärkeäksi kokemani siirtymän puuttumisen vuoksi. Puutteinensakin se on kuitenkin viehättävä ja mielenkiintoinen ja historialliselta arvoltaan tietysti ylittämätön – eihän intialaisia elokuvia ole säilynyt meidän päiviimme kuin kourallinen.

KALIYA MARDAN, 1919 Intia

Tuotanto: Hindustan Cinema Film Corporation Ohjaus: D. G. Phalke Käsikirjoitus: D. G. Phalke Kuvaus: D. G. Phalke
Näyttelijät: Mandakini Phalke (Khrisna), Anna Salunke, Neelkanth, Sahadev



© 6.3.2016 Kari Glödstaf