The Crowd

KANSAN MIES

Ihmiset väkijoukossa / Väkijoukko


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Suuren paraatin (1925) valtaisan menestyksen myötä Vidorista oli tullut kuuma nimi, eikä hänellä ollut ohjaustöistä pulaa. Eräänä päivänä hän esitteli MGM:n tuottajalle, Irving Thalbergille, aiheen "tavallisesta ihmisestä ja hänen elämästään". Vaikka aihe ei ollutkaan MGM:lle tyypillinen, innostui Thalberg siitä välittömästi. Niin sai alkunsa Kansan mies, yksi parhaista koskaan tehdyistä amerikkalaisista elokuvista.

Johnny Sims syntyy 4. heinäkuuta 1900, Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä. Onnellinen isä julistaa pojastaan tulevan jotain suurta. Lapsuutensa Johnny viettää lukien runoutta, soittaen pianoa ja laulaen kuorossa – aivan kuten Lincoln ja Washingtonkin olivat tehneet. Johnnyn isä kuolee pojan ollessa kahdentoista, mutta hänen oppinsa jäävät elämään. Kaksikymmentäyksivuotiaana Johnny lähtee etsimään onneaan New Yorkista. Miljoonien muiden tavoin hän on varma, että kaupunki on riippuvainen juuri hänestä. Konttoristina työskentelevä Johnny tapaa viehkeän Maryn, menee tämän kanssa naimisiin ja perustaa perheen. Vaikka mitään mullistavaa ei Johnnylle ole vielä tapahtunutkaan, ei hän luovu optimismistaan. Hänen tarvitsee vain odottaa.

The Crowd                  The Crowd

Tarinan päähenkilö on mahdollisimman antiamerikkalainen, maan elokuvateollisuus ja suuri yleisö kun on aina vierastanut epäonnistujia. Sillä sellainen Johnny Sims on: tosielämän häviäjä, joka ei kuitenkaan itse huomaa sitä. Hän pitää itseään keskivertoa parempana ja nauraa mainoskylttiä kantavalle klovnille: "hänen isänsä kuvitteli pojastaan varmasti presidenttiä" – vain huomatessaan eräänä päivänä tekevänsä samaa työtä. Muihin vähättelevästi suhtautuva Johnny menettää niin ystävänsä, työpaikkansa kuin miltei perheensäkin.

Vidor sai elokuvaansa varten vapaat kädet. Hänen itsensä ideoimasta tarinasta syntyi elokuva, joka on edelleen tuore ja elinvoimainen. Käsikirjoitus sisältää kaiken oleellisen niin perhe-elämästä kuin amerikkalaisesta yhteiskunnastakin. Toisin kuin lukuisat jäljittelijänsä, Kansan mies ei sorru liialliseen hienosteluun tai ylisentimentaalisuuteen, eikä se myöskään pyri selittelemään asioita sysäämällä vastuun Johnnyn epäonnistumisista jollekin muulle. Yhteiskuntaelokuvana se onkin saanut runsaasti ylistystä osakseen ja se oli tärkeä esikuva Vittorio De Sicalle tämän tehdessä Polkupyörävarastaan (1948).

The Crowd                  The Crowd

Vidor valitsi naispääosaan silloisen vaimonsa Eleanor Boardmanin (1898-1991). Tyylikkäästi ja eleettömästi näyttelevä Boardman on jäänyt elokuvayleisölle suhteellisen tuntemattomaksi, eikä ihme: hän jätti MGM:n 1932 ja teki sen jälkeen ainoastaan kaksi elokuvaa ennen lopettamistaan 1935. James Murrayn (1901-1936) tarina on traagisempi. Vain muutamaa kuukautta aiemmin hän oli matkustanut halki mantereen löytääkseen onnensa Hollywoodista. Hän työskenteli statistina muutamassa elokuvassa, ennen kuin Vidor ”löysi” hänet. Näin pennitön nuorukainen ampaisi kerralla kuuluisuuteen. Murray maksoi läpimurrostaan kovan hinnan. Kansan miehen menestyksen myötä alkoivat hänen ongelmansa alkoholin kanssa. Hän sai nauttia menestyksestään ohikiitävän hetken, kunnes ajelehti pohjalle, josta ei noussut. Vuonna 1936, vain kahdeksan vuotta läpimurtonsa jälkeen, James Murray löydettiin kuolleena Hudson-joesta. Poliisi ei koskaan saanut selville veteen joutumisen syytä.

Kansan mies on mykän elokuvan hienovaraisimpia ja täydellisimmin toteutettuja elokuvia, todellista elokuvataidetta parhaimmillaan. Kuten Murnaun Auringonnousussakin (1927), myös tässä tapauksessa kameratyöskentely on hiottu äärimmäisyyksiin; se on aina läsnä mutta siten, ettei sen olemassaoloa juurikaan edes huomaa. Se paljastaa kaiken pienintäkin piirtoa myöten, säälimättä mutta liioittelematta. Kansan mies onkin kuin katsoisi elävää elämää elokuvan sijaan.

THE CROWD, 1928 Yhdysvallat

Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer Ohjaus: King Vidor Käsikirjoitus: King Vidor, John V. A. Weaver, Harry Behn Kuvaus: Henry Sharp Lavastus: Cedric Gibbons, A. Arnold Gillespie Leikkaus: Hugh Wynn Puvustus: André-ani Välitekstit: Joseph Farnham
Näyttelijät: James Murray (Johnny Sims), Eleanor Boardman (Mary), Bert Roach (Bert), Estelle Clark (Jane), Daniel G. Tomlinson (Jim), Dell Henderson (Dick), Lucy Beaumont (Maryn äiti), Freddie Burke Frederick (Simsin poika John Sims Jr.), Alice Mildred Puter (Simsin tytär), Johnny Downs (Johnny 12-vuotiaana), Warner P. Richmond (Johnnyn isä)



© 5.11.2005 Kari Glödstaf