Broken Blossoms

KATKENNEITA KUKKASIA

Murskattuja kukkia / Taittuneita kukkasia


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Suurten spektaakkeleiden jälkeen D. W. Griffith keskittyi ohjaamaan joukon intiimejä, pienimuotoisia draamoja, jotka ovat edelleenkin koskettavia ja elinvoimaisia. Tähän joukkoon lukeutuu myös Katkenneita kukkasia, kahden nuoren rakkaustarina Lontoon laitakaupungin kurjuuden keskellä.

Griffith oli tutustunut englantilaisen Thomas Burken Limehouse Nights (1916) –novellikokoelmaan entisen naistähtensä Mary Pickfordin suosituksesta. Vaikka Griffith muokkasi jonkin verran alkuperäistekstiä, jonka mukaan poika oli huumekauppias ja tyttö bordellissa, piti elokuvan alkuperäistuottaja Adolph Zukor aihetta niin synkkänä, että irtisanoutui elokuvasta nähtyään sen valmiina. Griffith osti negatiivit itselleen ja tarjosi teostaan vasta perustetulle United Artistsille. Katkenneista kukkasista tuli Griffithin uran suurin menestys ja vahvisti hänen asemaansa elokuvateollisuuden johtavien ohjaajien joukossa.

Broken Blossoms                  Broken Blossoms

Elokuvan päähenkilöinä ovat maahan muuttanut kiinalaisnuorukainen Cheng Huan sekä nyrkkeilijäisänsä Battling Burrowsin silmittömän vihan ja väkivallan kohteeksi alati joutuva Lucy. Jouduttuaan jälleen kerran isänsä pahoinpitelemäksi, raahautuu Lucy sattumalta Chengin luo. Tämä ottaa Lucyn kauppansa suojiin ja hetken aikaa nuoret saavat kokea ripauksen onnea ja rakkautta. Aina siihen saakka, kunnes Burrows saa selville tyttärensä olinpaikan.

Nykykatsojan silmin kahden nuoren platoninen rakkaustarina saattaa tuntua huvittavalta, mutta täytyy muistaa että tuohon aikaan moni asia oli toisin. Ensinnäkin, Griffith oli romantikko, jonka elokuvissa rakkauden tuli olla puhtainta ja viattominta. Elokuvien yleistynyt moraalinen löyhyys kuvotti häntä. Toiseksi, vaikka Will H. Hays ei moraalikäsityksineen ollut vielä tullut kaitsemaan Hollywoodia, ei Griffith halunnut uutta skandaalia osakseen esittämällä elokuvassaan kahden eri etnistä alkuperää olevan henkilön fyysistä kanssakäymistä, joka ei missään nimessä ollut tuohon aikaan soveliasta. Tuoreessa muistissa oli vielä Kansakunnan synnyn (1915) aiheuttamat rasismisyytökset.

Kokonaan studiossa kuvatun elokuvan miljöö on karu ja lohduton. Katsoja voi miltei konkreettisesti aistia Thamesilta nousevan usvan, katukivetyksen kosteuden, oopiumluolan hämyn sekä nyrkkeilykehän hien – juuri tunteen luomisessa Griffith oli parhaimmillaan suurin kaikista. Tämän lisäksi Griffith saa tuotua erinomaisesti julki, millaista on olla köyhä ja sorrettu maailmassa, jossa köyhän tytön ainoat vaihtoehdot elämässä ovat joko prostituutio tai naimisiinmeno. Kunniaa ansaitsee myös yksi aikansa parhaimmista kameramiehistä, G. W. Bitzer, joka tallensi nuo taianomaiset hetket.

Broken Blossoms                  Broken Blossoms

Näyttelijäsuorituksista ei löydy pahaa sanottavaa. Richard Barthelmess eläytyy kiinalaisen puodinpitäjän rooliin hienosti, vaikka hänen hahmonsa jääkin hieman taka-alalle. Myös Donald Crisp on osassaan ensiluokkainen, mutta suurimman huomion varastaa jälleen kerran Griffithin vakionäyttelijä Lillian Gish.

Rooli ei ollut Gishille helppo. Hän halusi ehdottomasti näytellä osan, mutta aprikoi samalla, olisiko hän 26-vuotiaana uskottava teini-ikäisenä Lucyna. Asiaa pohdittuaan hän päätti suostua, mutta harjoitusten aattona hän sairastui. Griffith oli jo valmistautunut Gishin poisjääntiin ja harjoitutti Carol Dempsteriä roolia varten. Korkeasta kuumeesta huolimatta Gish kykeni työskentelemään ja teki roolisuorituksen, jolla hän vaiensi viimeisetkin vähättelijät. Varsinkin kohtaus, jossa Lucy pakenee mielipuolista isäänsä komeroon, on kenties hänen uransa hienoin.

BROKEN BLOSSOMS, 1919 Yhdysvallat

Tuotanto: D. W. Griffith Productions Ohjaus: D. W. Griffith Käsikirjoitus: D. W. Griffith (Thomas Burken novellista) Kuvaus: G. W. Bitzer Lavastus: Joseph Stringer Leikkaus: James Smith Musiikki: D. W. Griffith, Louis F. Gottschalk
Näyttelijät: Lillian Gish (Lucy Burrows), Richard Barthelmess (Cheng Huan), Donald Crisp (Battling Burrows), Arthur Howard (Burrowsin manageri), Edward Peil (Evil Eye)



© 28.9.2005 Kari Glödstaf