LAKKO
Neuvostoliittolaisen elokuvan tunnetuin mestari, latvialaissyntyinen Sergei Eisenstein opiskeli insinööriksi Pietarissa, palveli vallankumouksellisten joukossa sekä osallistui sisällissotaan puna-armeijan riveissä ennen lopullista siirtymistään intohimonsa, teatterin pariin. Saavutettuaan nimeä huomattavana ohjaajana Proletkult-teatterissa, Eisensteinille tarjottiin mahdollisuutta kokeilla taitojaan myös elokuvan parissa. Aluevaltaus ei ollut hänelle täysin uusi, sillä Eisenstein oli opiskellut innokkaasti elokuvan teoriaa Lev Kuleshovin alaisuudessa sekä harjoittanut taitojaan leikkaamalla länsimaisen elokuvan suuria klassikoita uudelleen. Elokuvakokeiluja Eisenstein oli jo tehnyt, sen sijaan pitkän elokuvan teko oli hänelle vielä uutta.
Eisensteinin esikoiselokuvan oli tarkoitus olla yksi jakso kahdeksanosaisessa, vallankumoukseen johtaneista tapahtumista kertovassa elokuvassa. Vaikka muut osat jäivät lopulta filmaamatta ja Eisensteininkin teos sai ristiriitaisen vastaanoton, menestyi elokuva sen verran hyvin, että se nosti nuoren ohjaajansa kertaheitolla neuvosto-ohjaajien eturiviin. Eisenstein itse piti elokuvaansa teatraalisena ja lapsellisena, mutta siitä huolimatta Lakkoa pidetään edelleenkin Orson Wellesin Citizen Kanen (1941) rinnalla yhtenä vaikuttavimmista esikoiselokuvista.
Kuudesta osasta koostuva Lakko alkaa tehtaalta, jonka työntekijät ovat tyytymättömiä työskentelyolosuhteisiin. Tehtaan johto ei ole kiinnostunut heidän vaateistaan, vaan ennemminkin vaatii työläisiltä entistä enemmän. Tunnelma tehtaalla kiristyy äärimmilleen ja kun yksi työntekijöistä tekee aiheettoman varkaussyytteen vuoksi itsemurhan, ovat työntekijät saaneet tarpeekseen. Väkivaltaisten yhteenottojen siivittäminä he marssivat ulos tehtaasta, eivätkä suostu palaamaan ennen kuin heidän vaatimuksiinsa suostutaan. Tuekseen lakkolaiset saavat suuren joukon kaupunkilaisia.
Eisenstein suhtautui elokuvaan antaumuksella valmisteluja myöten. Hän tutki vuoden 1912 lakkotapahtumia tarkasti ja perehtyi niin taustoihin kuin seurauksiinkin intensiivisesti. Tämän lisäksi hän suunnitteli kuvauksia etukäteen, jotta kaikki olisi mahdollisimman valmista kuvausten alkaessa. Eisensteinin omistautuneisuus kannatti, sillä vielä nykyäänkin Lakko on moderni ja ihailtavan pikkutarkasti toteutettu kuvaus jokaiseen yhteiskuntaluokkaan lonkeronsa ulottavista tapahtumista.
Dokumentaarisen lähestymistavan valitessaan Eisenstein hylkäsi tyypillisen, henkilöihin keskittyvän elokuvakerronnan. Aivan kuten Panssarilaiva Potemkin (1925) vuotta myöhemmin, myös Lakko on kertomus massoista. Sen keskeisillä henkilöillä ei ole nimiä, vaan he ovat yksinkertaisesti työläinen, työnjohtaja, poliisi, alamaailman kuningas, organisaattori sekä tehtaan johtaja. Vaikka henkilöt ovatkin pääsääntöisesti onnistuneita, on Eisensteinin kuvaus varsinkin sydämettömistä tehtaanjohtajista työläisten riistäjänä silmiinpistävää ja saattaa häiritä moiseen lähestymistapaan tottumatonta nykykatsojaa.
Lakko on ohjaajalle tyypilliseen tapaan energisesti toteutettu kuvaus kaaokseen ajautuvasta yhteiskunnasta ja kuvalliselta ilmaisultaan aivan Potemkinin veroinen mestariteos. Kuvaajakseen Eisenstein sai nuoren Eduard Tissén, joka paitsi ymmärsi ohjaajan visioita täydellisesti, osasi myös opastaa häntä löytämään keinot ideoidensa toteuttamiseen. Lakko onkin täynnä toinen toistaan vaikuttavampia kuvia niin hiljentyneen tehtaan aavemaisista työsaleista, lakkolaisten elämän kurjuudesta kuin tehtaanjohtajien palatsien ylellisyydestä. Elokuvan kuuluisa loppukohtaus, jossa poliisin väkivalta lakkolaisia kohtaan rinnastetaan karjan teurastamiseen, on aivan yhtä vaikuttava kuin Potemkinin kuuluisa verilöyly Odessan portailla.
Mikäli Potemkin ei olisi niin ylivertainen teos elokuvan historiassa, nauttisi Lakko todennäköisesti paitsi laajempaa mainetta, myös suurempaa arvostusta Eisensteinin filmografiassa. Näyttelijöiden yliteatraalisuuskaan ei loppujen lopuksi juuri häiritse, siksi vahva, vaikuttava ja tasapainoinen elokuva Eisensteinin esikoisohjaus on.
Tuotanto: Goskino, Proletkult
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Käsikirjoitus: Sergei Eisenstein, Grigori Aleksandrov
Kuvaus: Eduard Tissé
Lavastus: Vasili Rakhals
Näyttelijät: Grigori Aleksandrov (työnjohtaja), Ivan Kljukvin (organisaattori), Aleksandr Antonov (lakkokomitean jäsen), Mihail Gomorov (työläinen), Maksim Strauh (vakoilija), I. Ivanov (poliisipäällikkö), Boris Jurtsev (varkaiden kuningas)