ELÄMÄN MAANTIELLÄ


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kotimaisen mykkäelokuvan tasoa ei pidetä kovinkaan korkeana, toisinaan saa lukea sen olevan jopa säälittävän heikkoa. Ainoastaan muutamaa elokuvaa tunnutaan pitävän kansainvälisesti vertailukelpoisina. Erkki Karun komea Nummisuutarit (1923) on näistä tunnetuin, toinen usein kriitikoiden papereissa esiintyvä teos on Kurt Jägerin ja Ragnar Hartwallin ohjaama Elämän maantiellä. Elokuvan tunnettavuutta on haitannut se, ettei sitä ole liiemmälti esitetty, mutta tämäkin asia korjaantuu vuonna 2011, sillä Elämän maantiellä lukeutuu Yleisradion tilaamaan viiden uudelleensäestettävän mykkäelokuvan joukkoon.

Elämän maantiellä on 1920-luvulle sijoittuva draama. Sen päähenkilöt ovat iäkäs ja maailmaa nähnyt posetiivari Tarini, jonka ainoa ystävä ja seuralainen on vanha aasi. Tarinilla on joskus ollut lapsikin, mutta tämä on maailmansodan myllerryksessä kadonnut. Nyt Tarini kiertää irtolaisena maata ja toivoo vielä jonain päivänä näkevänsä lapsensa. Toisaalla on Irmela, vanhempansa menettänyt neitonen, joka asuu sijaisäitinsä hoteissa. Irmela tuntee mieltymystä Tarinin soittoon ja kun impressaario Greeving kiinnittää heidät varieteeryhmäänsä, Irmela ja Tarini ystävystyvät. Mukaan lyöttäytyy myös varakas nuorukainen Georg, joka ihastuu Irmelaan. Sitä taas ei impressaari Greeving voi hyväksyä, sillä hän haluaa tytön itselleen.

Elämän maantiellä                  Elämän maantiellä

Elämän maantiellä on tasapainoinen elokuva sekä hyvässä että pahassa. Jägerin ja Hartwallin ohjaus on ammattimaista ja tarina kulkee eteenpäin mukavasti. Tyhjäkäyntiä ei juuri ole, mutta eipä juuri huippujakaan. Kuvaus on yksinkertaisen tyylikästä eikä leikkauspöydälläkään ole tehty virheitä. Sekä Irmelaa näyttelevä Lia Lae (oik. Vivian Björkbom) että posetiivari Tarinia esittävä Waldemar Wohlström ovat hyviä rooleissaan. Elokuvan henkilöt ovat kauttaaltaan onnistuneita, joskin hieman yksiulotteisia. Nykykatsojaa hämmästyttänee kohtaus, jossa Tarini tekee fasistitervehdyksen Mussolinin kuvalle.

Elokuvan suurimpana heikkoutena pidän ennalta-arvattavuutta. Eihän tarinan välttämättä tarvitse olla tuore, mutta kun jo muutaman minuutin jälkeen pystyy päättelemään kuinka kaikki etenee ja päättyy, ei se palkitse katsojaa millään tavalla. Elämän maantiellä olisi kaivannut rosoisuutta sinne tänne, kenties jonkinlaisen yllätyksenkin ja ainakin hitusen persoonallisuutta toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Potentiaalia elokuvassa kun olisi ollut vaikka mihin, mutta nyt lopputulos tuntuu kovin kliiniseltä.

Elämän maantiellä                  Elämän maantiellä

Amerikkalainen elokuva oli 1920-luvulla johtavassa asemassa, joten ei pidä ihmetellä, että Elämän maantiellä sisältää jonkin verran viittauksia aikakauden suosittuihin Hollywood-elokuviin. Komean näköinen unijakso muistuttaa Chaplinin Kultakuumeen (1925) kanakohtausta, rakastavaisten kisailu metsässä tuo puolestaan mieleen King Vidorin Boheme-elämää (1926), Irmelan hiustyylin ollessa kuin suoraan Hollywood-kaunotarten katalogista. Tällaiset viittaukset ovat yleensä mukavia, mutta tämän elokuvan kohdalla ne tuntuvat irtonaisilta ja hieman teennäisiltä.

Elämän maantiellä jäi yleisömenestykseltään vähäiseksi, mutta elokuvan arvostus on kohonnut vuosikymmenten aikana melkoisesti. Mistään suuresta klassikosta ei ole kyse, mutta kyllä Elämän maantiellä aina muutaman katselukerran kestää, olkoonkin että se on hieman liian väritön, hajuton ja mauton kokonaisuus.

ELÄMÄN MAANTIELLÄ, 1927 Suomi

Tuotanto: Oy Komedia Filmi Ab Ohjaus: Kurt Jäger, Ragnar Hartwall Käsikirjoitus: Ragnar Hartwall Kuvaus: Kurt Jäger Lavastus: Ilmari Mattsson Leikkaus: Kurt Jäger Puvustus: Augusta Blomberg Oy
Näyttelijät: Waldemar Wohlström (Tarini), Lia Lae (Irmela), Eric H. Broman (impressaario Greeving), Halvar Lindholm (Georg), Ella Tigerstedt (Irmelan kasvatusäiti), Armas Laitinen (varieteen voimamies)

Lähdemateriaali ja kuvat: Yleisradio (Mykkä valo -sarjan televisioesitys)



© 28.11.2010 Kari Glödstaf