MARC'ANTONIO E CLEOPATRA
Italialaisen spektaakkelin kulta-aika oli lyhyt, vain muutaman vuoden mittainen, mutta tarjonnaltaan se oli sitäkin runsaampi. Jälkipolville ovat parhaiten jääneet mieleen Giuseppe De Liguoron ja kumppaneiden tekemä L’Inferno (1911), Enrico Guazzonin Quo Vadis? (1913), Mario Caserinin Pompejin viimeiset päivät (1913) sekä tietysti Giovanni Pastronen Cabiria (1914), mutta tosiasiassa ne ovat vain jäävuoren huippu kymmenien antiikin aikaan sijoittuvien tehoste-elokuvien joukossa.
Marcus Antoniuksen ja Kleopatran traagista rakkaustarinaa on vatvottu lukuisissa filmatisoinneissa, tunnetuimpana tietysti Joseph L. Mankiewiczin Kleopatra vuodelta 1963, jossa nimiosassa loisti valkokankaan kuolemattomiin tähtiin lukeutunut Elizabeth Taylor. Mykän kauden halutuin filmatisointi on puolestaan Theda Baran Fox-yhtiölle tekemä Kleopatra (1917), jonka katoaminen lukeutuu aikakauden suurimpien menetysten joukkoon. Huomattavasti tuntemattomampi on Guazzonin pian Quo Vadisin? jälkeen ohjaama Marc’Antonio e Cleopatra (1913), jonka maailmanmenestys lujitti ohjaajansa asemaa italialaisen spektaakkelielokuvan suurten taitajien joukossa.
Marc’Antonio e Cleopatra pohjautuu William Shakespearen samannimiseen näytelmään (1607) sekä italialaisen Pietro Cossan runoon. Se alkaa kohtauksella, jossa suurena sotapäällikkönä palvottu Marcus Antonius saapuu Egyptiin rankaisemaan Kleopatraa veljeilystä vihollisen kanssa. Egyptin hallitsijan kauneus lumoaa kuitenkin tulokkaan ja pian hän on valmis jättämään vaimonsa, kotimaansa ja asemansa tämän vuoksi. Päätös herättää vastustusta niin Roomassa kuin Egyptissäkin ja pian rakastavaiset ovat ajautuneet varsin tukalaan tilanteeseen.
Marc’Antonio e Cleopatra on puhdasverinen aikakautensa edustaja. Puvustukseltaan ja lavastukseltaan se noudattelee suuria italialaisia linjoja. Näytteleminen on suurimmalta osin vähäeleistä, ainoastaan kaikkein dramaattisimmissa kohtauksissa on nähtävissä mahtipontisempaa elehtimistä. Lähikuvien puuttumisen vuoksi näyttelijät jäävät etäisiksi, eikä heihin pääse mitenkään samaistumaan. Välitekstit kertovat kulloisenkin kohtauksen tapahtumat etukäteen, mikä oli tuohon aikaan vielä yleistä.
Kiinnostavinta elokuvassa on kuitenkin sen eksoottisuus. Koska maailma oli tavalliselle katsojalle vielä hyvin suppea, on elokuvaan lisätty kaikenlaisia erikoisuuksia gepardien, käärmeiden ja krokotiilien muodossa. Mukana on myös ripaus mystiikkaa, Kleopatran käydessä kysymässä oraakkelilta neuvoa, kuinka hänen tulisi menetellä Marcus Antoniuksen lähettämän vierailukutsun kanssa. Visuaalisesti vaikuttavan oloisen kohtauksen näyttävyys jää kuitenkin saavuttamatta Grapevinevideon vaatimattoman julkaisun vuoksi.
Tuotanto: Società Italiana Cines
Ohjaus: Enrico Guazzoni
Käsikirjoitus: tuntematon (William Shakespearen näytelmän ja Pietro Cossan runon pohjalta)
Kuvaus: Alessandro Bona
Lavastus: Enrico Guazzoni
Puvustus: Enrico Guazzoni
Näyttelijät: Amleto Novelli (Marcus Antonius), Gianna Terribili-Gonzales (Kleopatra), Ignazio Lupi (Octavianus), Elsa Lenard (Octavia)