Georges Méliès

GEORGES MÉLIÈS

s. 8.12.1861 Pariisi, Ranska

k. 21.1.1938 Pariisi, Ranska


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

"Georges Méliès oli valkokankaan ensimmäinen runoilija." Henri Langlois

Marie Georges Jean Méliès, elokuvan pioneeriaikojen suurin taikuri ja ennakkoluuloton kokeilija syntyi joulukuussa 1861 varakkaaseen pariisilaisperheeseen. Hänen isänsä omisti menestyvän jalkinetehtaan ja oletuksena olikin, että yhdessä veljensä Gastonin (1843-1915) kanssa Georgesista kasvaisi isän perinnön vaalija. Méliès osoitti kuitenkin jo nuorukaisena enemmän kiinnostusta taiteita kuin liike-elämää kohtaan ja asevelvollisuuden suoritettuaan hän hakeutui opiskelemaan taidekouluun, vastoin isänsä tahtoa. Muutettuaan Lontooseen vuonna 1884 Méliès kiinnostui teatterista ja taikatempuista ja palattuaan takaisin Pariisiin hän alkoi itsekin esiintyä silmänkääntötemppujen tekijänä. Samoihin aikoihin hän alkoi myös julkaista satiirisia pilapiirroksia salanimellä Geo Smile.

Jonkin aikaa näytti kuitenkin siltä, että nuoren Mélièsin ura jatkuisi kaikesta huolimatta perheyrityksen parissa. Isän jäädessä eläkkeelle hän siirsi tehtaan hallinnon poikiensa hoiviin. Georges ei kuitenkaan viihtynyt asemassaan montaa vuotta, vaan hänen mielensä veti takaisin teatterilavoille. Kun Robert Houdinin leski laittoi kuuluisan teatterinsa myyntiin, ei Méliès epäröinyt tarttua tilaisuuteen. Hän luovutti osansa tehtaasta veljelleen ja ryhtyi sen sijaan teatterinomistajaksi ja –johtajaksi.


LUMIÈREN NÄYTÖKSESTÄ ELOKUVATEHTAILIJAKSI
Joulukuussa 1895 järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen "virallinen" elokuvanäytös. Paikkana oli Pariisin Grand Café, jossa esiteltiin Lumièren veljesten uusi keksintö, liikkuva kuva. Kutsuvierasnäytännössä mukana ollut Méliès ymmärsi oitis keksinnössä piilevän potentiaalin ja yritti saada ostettua Lumièren laitteistoa itselleen. Lumièren keksintö ei ollut kuitenkaan myytävänä, joten Mélièsin oli suunnattava katseensa kanaalin toiselle puolelle Englantiin, jossa muuan R. W. Paul oli kehitellyt omaa projektoriaan. Hänelle ei tuottanut vaikeuksia tehdä kauppaa Mélièsin kanssa ja niinpä Paulin kehittelemän projektorin myötä Méliès rakensi itselleen kameran ja alkoi kuvata kaikkea vähänkin kiinnostavaa. Jo keväällä 1896 lyhytelokuvat olivat kiinteä osa hänen teatteriohjelmistoaan.

Méliès kuvasi ensi alkuun muiden aikalaistensa tapaan pääasiassa kaikkea arkipäiväistä. Onnekas sattuma puuttui kuitenkin tapahtumiin, sillä ollessaan kerran kuvaamassa Pariisin katuelämää, filmi jumittui hetkeksi kameraan hänen huomaamattaan. Kun elokuva sittemmin kehitettiin, löi se Mélièsin ällikällä: tausta pysyi entisellään, mutta kuvassa esiintyvät hahmot muuttuivat toisiksi, kuin mitä ne alkujaan olivat olleet. Ensimmäinen trikkiotos oli syntynyt ja vieläpä täysin vahingossa.

MÉLIÈSIN FANTASIAMAAILMA
Mélièsiä ei pidätellyt enää mikään. Vuonna 1897 hän rakennutti itselleen elokuvastudion Euroopassa, jonka suojissa hän alkoi valmistaa yhä mielikuvituksellisempia tuotoksia. Hän oli todellinen monitaituri: luomiensa mielikuvitusmaailmojen keskellä hän toimi tuottajana, ohjaajana, käsikirjoittajana ja leikkaajana sekä näyttelijänä, milloin minkäkinlaisiin valeasuihin sonnustautuneena. Mikään lajityyppi ei ollut hänelle vieras ja Mélièsin teosten kirjo onkin todella laaja aina historiallisista spektaakkeleista (Orleansin neitsyt, 1900) satuihin (Tuhat ja yksi yötä, 1905), komedioista (Kokki ongelmissa, 1904) dokumentaariin (Dreyfusin oikeudenkäynti, 1899) ja science fictionista (Matka kuuhun, 1902) opetuselokuviin (Auringonpimennys, 1907). Vain taivas oli rajana hänen mielikuvitukselleen, joka kohosi täyteen loistoonsa lukuisissa kekseliäissä trikkielokuvissa.

Mélièsin yli viidensadan elokuvan filmografiasta suurin osa on kadonnut, mutta tunnetuin on tallella. Vuonna 1902 valmistunut Matka kuuhun on kiehtovalla rikkaudella toteutettu kertomus kuuhun pyrkivistä tiedemiehistä – elokuvahistorian kuuluisimpiin kuviin kuuluu eittämättä kuu-ukon silmään laskeutunut avaruuskapseli. Matka kuuhun oli ennennäkemättömän valtaisa menestys ympäri maailmaa ja tehonsa se on säilyttänyt edelleen lukuisista avaruuselokuvista huolimatta - se myös valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2002.

Vieläkin hienomman elokuvan Méliès toteutti kaksi vuotta myöhemmin. Matka mahdottoman lävitse (1904) näyttää kaiken sen, mitä tutkimusmatkailijat olivat jo kauan halunneet nähdä – tietysti Mélièsille ominaisella huumorilla höystettynä. Ryhmä vapaaehtoisia yrittää lentää kuuhun bussilla, mutta matka katkeaa olemattomaan nopeuteen. Uusi yritys, tällä kertaa junalla, onnistuu, mutta auringon kuumuus uhkaa tuhota maasta saapuneet muukalaiset. Onneksi heillä on mukanaan sukellusvene, jolla he onnistuvat pakenemaan ja laskeutumaan valtamereen. Lopulta huiman seikkailun kokeneet matkailijat päätyvät kalastajakylään ja kotikaupunkiinsa palattuaan heidät otetaan vastaan sankareina.

ALAMÄKI ALKAA
Tekijänoikeusseikat eivät olleet 1900-luvun alussa yhtä tarkan valvonnan alla kuin nykyään ja niinpä Mélièsinkin elokuvat päätyivät varsin pian Amerikan markkinoille luvattomina kopioina. Saadakseen sijaa uuden mantereen markkinoilta ja pystyäkseen edes jollain muotoa kontrolloimaan elokuviensa oikeuksia, avasi Méliès veljensä Gastonin avustuksella sivukonttorin New Yorkiin ja alkoi levittää elokuvia Yhdysvaltojen markkinoille. Yhdysvaltojen valloitus osoittautui kuitenkin murheelliseksi, sillä luovuudestaan ja tuotteliaisuudestaan huolimatta hänen elokuvansa alkoivat menettää suosiotaan ja vähitellen Mélièsin ura ajautui syöksykierteeseen. Suuri omaisuus hupeni hupenemistaan ja jotta kaikki olisi tarpeeksi julmaa, menetti hän ensimmäisen maailmansodan aikana elokuvien myötä kokoamansa omaisuuden ja ajautui lopulta konkurssiin vuonna 1923. Tämän seurauksena Méliès painui useiksi vuosiksi unholaan – hän myi henkensä pitimiksi makeisia katukaupassa – kunnes 1930-luvun alussa alkanut laajamittaisempi elokuvahistoriankirjoittelu nosti hänet takaisin elokuvayleisön mieliin. Eikä syyttä, sillä ilman Georges Mélièsin ennakkoluulottomuutta ja mielikuvituksen rikkautta elokuva olisi saattanut hyvinkin viettää jähmeämpiä alkuvuosia. Louis Lumière palkitsi Mélièsin vuonna 1931 kunnialegioonan merkillä saavutuksista elokuvan parissa. Elämänsä viimeiset vuodet Georges Méliès vietti näyttelijöiden vanhainkodissa.

Mikä Mélièsin alamäen oikein aiheutti? Suuri syy lienee se, että koska hän ei ollut mikään kaksinen liikemies, teki hän lukuisia virheitä sekä tuottamisessa että levittämisessä – eihän Méliès suinkaan ole ainoa itsenäinen elokuvantekijä, jolle alan kovat pelisäännöt esittäytyvät kaikessa raadollisuudessaan. Toinen ja varmasti olennaisempi syy ovat hänen elokuvansa itse. Niin hienoja ja mielenkiintoisia kuin ne ovatkin, ovat ne pidemmän päälle melko puuduttavia – trikkikuvat ja päällekkäisotokset eivät toinen toisensa jälkeen enää jaksa kiinnostaa. Toisista elokuvantekijöistä poiketen Méliès jäi maneereidensa vangiksi: hän suosi teatterimaista ulosantia sen sijaan, että olisi rikastuttanut tarinoitaan elokuvallisilla keinoilla. Tästä johtuen hänen loppukauden teoksensa ovat auttamatta vanhanaikaisia muihin aikalaisiinsa verrattuna.

ELOKUVIEN SAATAVUUS
Georges Mélièsin asemaa elokuvahistoriassa ei käy kiistäminen ja hienoa onkin, että vaikka hän aikoinaan poltti suuren määrän elokuviensa kopiota ja negatiiveja, on niitä vuosikymmenten saatossa löytynyt jo kelpo määrä ja sittemmin restauroitu katselukelpoiseen kuntoon. Mélièsin teokset ovat elokuvafestivaalien perusaineistoa ja kotikäyttäjällekin niitä on saatavilla paitsi useiden eri julkaisuiden muodossa, myös Internetistä vapaasti ladattavina.

LÄHTEET: Ephraim Katz: Film Encyclopedia, Macmillan Publishers 2001
Peter von Bagh: Elokuvan historia, 1998, Otava
Jean Narboni & kumpp.: Henri Langlois - Kolmesataa vuotta elokuvaa, 1996, Love Kirjat

GEORGES MÉLIÈS MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Voyage dans la lune, Le (Matka kuuhun, 1902)


  • © 16.10.2007 Kari Glödstaf