MUSTALAISHURMAAJA
1920-luvun loppupuolella kotimaiselle elokuvarintamalle ilmaantui kaksi innokasta ja ennakkoluulotonta nuorukaista, Valentin Vaala (oik. Valentin Ivanoff) ja vielä tuolloin syntymänimeään käyttänyt Theodor Tugai (myöh. Teuvo Tulio). Ensimmäinen pitkä elokuva, keväällä 1929 valmistunut Mustat silmät ei osoittautunut yleisömenestykseksi, sen sijaan seuraavaksi valmistunut Mustalaishurmaaja otettiin paljon suopeammin vastaan. Vertailuja näiden kahden varhaisen romanielämää käsittelevän elokuvan välillä ei kuitenkaan voi tänä päivänä tehdä, sillä Vaala tuhosi esikoiselokuvansa alkuperäisnegatiivit 1930-luvun alkupuolella heittämällä ne mereen.
Vaalan ja Tugain käsikirjoittama Mustalaishurmaaja kertoo nuoresta ja rikkaasta Manjardosta, jolla on kaksi innokasta ihailijaa (Akris, Glafira), mutta edessä sovittu avioliitto Esmeraldan kanssa. Sen enempää Manjardo kuin Esmeraldakaan ei ole kiinnostunut naimisiinmenosta, mutta alkuvaikeuksien jälkeen Manjardo rakastuu vaimoonsa. Tämä ei kuitenkaan tunne samoin, vaan katoaa Manjardon elämästä rakastajansa matkaan. Aika kuluu, mutta nuorukainen ei voi unohtaa vaimoaan ja vielä he tapaavatkin, jokseenkin dramaattisissa merkeissä.
Mustalaishurmaaja sai ilmestyessään melko kehuvia arvosteluja, varsinkin Vaalan ohjaus sekä parivaljakon suunnittelemat asut ja asumukset herättivät ihastusta. Täytyy myöntää, että ulkoisilta avuiltaan Mustalaishurmaaja viettelee edelleenkin. Tekniseltä toteutukseltaan sen on muiden kotimaisten aikalaistensa tavoin yksinkertainen (staattinen kamera, suoraviivainen tarinankuljetus, välitekstien runsas käyttö), mutta vastaavasti monet otoksista ovat todella näyttäviä. Tulion näyttävien melodraamojen myötä mieleen tuleekin väistämättä, kuinka paljon tuleva ohjaajamestari on kuvausten suunnitteluun vaikuttanut, siksi tyylitelty Mustalaishurmaajan ulkoasu kauttaaltaan on. Myös tarina on lähtökohdiltaan piristävä, eihän romaneista kertovia elokuvia pahemmin kotimaisten teosten joukosta löydy.
Mustalaishurmaaja ei ole kuitenkaan sisällöltään niin mielenkiintoinen ja onnistunut elokuva kuin mitä voisi odottaa. Perin juurin tavanomaisessa tarinassa ei ole valittamista, sen sijaan hahmot ovat kauttaaltaan epäonnistuneita. Ne ovat ohuita, eikä niitä juuri kehitetä elokuvan edetessä. Manjardo vaikuttaa teini-ikäiseltä nulikalta, joka haikailee ensirakkautensa perään, kuitenkin ilman todellista paloa ja kaipuuta. Esmeralda puolestaan tuntuu välinpitämättömältä, eikä hänen suhteensa rakastajaansa Feriin tunnu yhtään intohimoisemmalta. Kovin paljon kehuja ei ansaitse elokuvan huipentumakaan: vaikka se solmiikin langat yhteen, on se kuitenkin melko väkisin väännetyn oloinen.
Theodor Tugaita nimitettiin aikoinaan ”Suomen Valentinoksi”, eikä aiheetta. Näin jälkikäteen katsottuna Tugai ei ainakaan vielä tuohon aikaan vaikuta olleen kovinkaan kaksinen näyttelijä, mutta kuuluisan esikuvansa maneereita hän käyttää siekailematta – niin hyvässä kuin pahassakin. Meri Hackzell onnistuu kohtuullisesti Esmeraldan roolissa, valitettavasti vain hänen hahmostaan on tehty todella väritön. Hieman yllättäen parhaiten esiin nousee Akrista näytellyt Hanna Taini (oik. Hanna Schlimovitsch), jonka esiintymisessä on aitoa nuoruuden intoa ja vilpittömyyttä.
Mustalaishurmaaja on vuosien saatossa saavuttanut kiitettävästi mainetta, osittain varmasti nuorten tekijöidensä myöhempien saavutusten myötä. Kieltämättä kyseessä on kaikille kotimaisista elokuvista kiinnostuneille mielenkiintoinen tuttavuus, joskaan tältä ei kannata odottaa liikoja. Lähtökohdiltaan se ei ole yhtään sen huonompi kuin keskiverrot romanttiset Hollywood-draamat, mutta kokonaisuutena Mustalaishurmaajasta ei ole niiden haastajaksi – eikä Tugaista todelliseksi Valentinoksi, vaikka yhtäläisyyksiäkin on.
Tuotanto: Oy Fennica Ab
Ohjaus: Valentin Vaala
Käsikirjoitus: Theodor Tugai, Valentin Vaala
Kuvaus: Heikki Aho, Björn Soldan
Lavastus: Valentin Vaala, Theodor Tugai
Leikkaus: Valentin Vaala, Theodor Tugai
Puvustus: Valentin Vaala, Theodor Tugai
Näyttelijät: Theodor Tugai (Manjardo), Meri Hackzell (Esmeralda), Hanna Taini (Akris), Alli Riks (Glafira), Bruno Laurén (Feri), Waldemar Wohlin (Iska)