ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LINKKEJÄ

Vuosi 1925 oli monessa elokuvamaassa huikea, valmistuivathan silloin mm. Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin, Chaplinin Kultakuume, Niblon Ben-Hur, Stroheimin Ahneus, Pabstin Iloton katu, Dreyerin Kunnioita vaimoasi ja monet muut kuolemattomat klassikot. Suomessa tuotanto jäi sen sijaan laihaksi: kolmen dokumenttielokuvan lisäksi maassamme tuotettiin ainoastaan kaksi näytelmäelokuvaa, Erkki Karun ohjaama Suvinen satu ja Jalmari Lahdensuon Pohjalaisia. Siinä missä Suvinen satu sai osakseen ristiriitaisen vastaanoton, osoittautui Pohjalaisia menestykseksi niin katsojien kuin kriitikoidenkin tahoilla. Tänä päivänä se on kuitenkin jo melko pahoin vanhentunut.

1850-luvun puolivälille sijoittuvan elokuvan ydinkertomuksen päähenkilöt ovat Harrin kartanon kaunis tytär Maija (Kaisa Leppänen) ja hänen kihlattunsa Hangan Antti (Einar Rinne). Paikkakunnan ilkeä vallesmanni (Thorild Bröderman) heittää Antin pahoinpitelystä vankilaan, jonka seurauksena hylätyksi itsensä tunteva Maija tulee uskoon. Antin ja Maijan välit eivät enää palaa entiselleen, vaikka Jussi-veli (Oiva Soini) yrittääkin välejä korjata. Perustarinan ympärille on liitetty lisäksi aikalaisdraamaa niin legendaaristen häjyjen kuin mielivaltaisen virkavallankin taholta.

Teatteriversioon perustuvan Pohjalaisia-elokuvan ohjannut Jalmari Lahdensuo oli taustoiltaan teatterimiehiä ja hän oli ohjannut myös tämän Artturi Järviluoman alkuperäisnäytelmänkin (1914). Tämä näkyy elokuvaversiossa niin hyvässä kuin pahassakin. Tarina on luonnollisesti Lahdensuolle tuttu, joten se etenee vauhdikkaasti ja sujuvasti eteenpäin ilman sen pahempia notkahduksia. Mutta vastaavasti meininki on monin paikoin hyvin teatraalista, sillä näyttelijöiden ohjaajana Lahdensuo ei ole päässyt teatteritaustastaan eroon. Huonoihin puoliin kuuluu myös tarinan laaja hahmokavalkadi, joista osa jää miltei täysin tuntemattomiksi.

Vaikka teatterin vaikutukset näkyvätkin elokuvassa harmillisen selvästi, saa Lahdensuo siihen piristystä runsailla ulkoilmakohtauksilla. Elokuvan parasta antia ovat kansallisromanttiset otokset maaseudusta sen kimaltelevine jokineen ja tuulessa huojuvine viljantähkineen. Luonnon ja ihmisen erottamatonta yhteyttä korostetaan myös elokuvan prologissa, jolla pyritään myös valottamaan niin Pohjanmaata kuin sen asukkaiden luonteenpiirteitäkin. Loppuratkaisussa pohjalainen veri kuohahtaa peruuttamattomasti.

Pohjalaisia oli menestynyt hyvin sekä oopperana (Leevi Madetoja, 1923) että näytelmänä, joten elokuvaversion suosio tuskin yllätti ketään. Aikaa elokuva ei ole kuitenkaan kestänyt ja varsinkin teatraalisuus voi tuntua nykykatsojasta häiritsevältä. Tästä aiheesta olisi varmasti saatu aikaiseksi enemmänkin, harmi vain, että tuotannonjohdossa toiminut Erkki Karu ei ottanut elokuvaa ohjattavakseen. Aiheesta tehtiin äänielokuvaversio vuonna 1936 (O: Yrjö Norta ja Toivo Särkkä).

POHJALAISIA, 1925 Suomi

Tuotanto: Suomi-Filmi Ohjaus: Jalmari Lahdensuo Käsikirjoitus: Artturi Järviluoma (oman näytelmänsä pohjalta) Kuvaus: Frans Ekebom Lavastus: Martti Tuukka
Näyttelijät: Simo Kaario (Erkki Harri), Oiva Soini (Jussi Harri), Kaisa Leppänen (Maija Harri), Einar Rinne (Martti Hanka), Ilmari Unho (Heikki Hanka), Aino Lohikoski (Liisa), Mimmi Lähteenoja (Kaisa), Lauri Rautala (Salttu), Thorild Brödeman (vallesmanni), Hemmo Airamo (kriivari)