LE GIORNATE DEL CINEMA MUTO 2015

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Mykkäelokuvafestivaalien osalta huikea vuoteni päättyi viimevuotiseen tapaan Pordenoneen. Viime syksystä viisastuneena matkustin paikalle päivää aikaisemmin, joten pystyin huoletta rentoutumaan hotellissa ja valmistautua tulevaan. Viisaus ei yltänyt kuitenkaan elokuvavalintoihin, joita tuli haalittua kokoon tälläkin kertaa aivan liian paljon: alkuviikon ahneutta seurasi loppuviikon lamaannus, jolloin juuri mikään valkokankaalla nähty ei tuntunut enää miltään. Toisaalta, ohjelma oli niin kattava ja laadukas, että vaikea sitä olisi ollut karsiakaan.


KAIKENLAISIA ELOKUVIA KAIKKIALTA MAAILMASTA
”Pordenone on todella kansainvälinen festivaali. Olet katsomassa italialaisessa teatterissa saksalaista kopiota amerikkalaisesta elokuvasta, vierelläsi ranskalainen ja venäläinen elokuvan ystävä.” Silent London Blog

Pordenonen ohjelmisto oli edellisvuotta rikkaampi ja ehkä myös laadukkaampi. Elokuvien alkuperämaat vaihtelivat Japanista Argentiinaan, Yhdysvalloista Boliviaan, Ruotsista Meksikoon ja Iraniin. Dokumentit, komediat, draamat ja lännenelokuvat sopeutuivat sulavasti samoihin näytöksiin. Säestäjät ja luennoijat olivat alansa huippuja ja myös heitä tuli ympäri maailmaa. Tunnetut ja ihaillut klassikot seisoivat rinta rinnan vastikään tehtyjen löytöjen tai muuten vain tuntemattomien elokuvien kanssa. Pordenonen kaltaiseen mykkäelokuvien sulatusuuniin on hyvin vaikea törmätä missään muualla.

Festivaalien perusrunko koostuu erilaisista sarjoista, joista osa kasvaa ja kehittyy vuosien saatossa, kun taas toiset kukoistavat vain hetken palaamatta enää ohjelmistoon. The Canon Revisited, América Latina, Russian Laughter, Rediscoveries & Restorations, The Great War, City Symphonies, Beginnings of the Western ja monet muut olivat tämän vuoden ohjelmistossa, osa ensimmäistä kertaa. Henkilökohtaisesti pyrin katsomaan mahdollisimman paljon kaikkia sarjoja, ainoastaan aivan vastikään katsomani elokuvat päätin jättää väliin.

Mykkäelokuvien tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa, se tiedetään näilläkin festivaaleilla hyvin. Siksi ohjelmistoon on jo useiden vuosien ajan kuulunut näytös, jossa paikallisista oppilaitoksista ja kouluista kootut nuoriso-orkesterit saavat säestää elokuvia. Tänä vuonna valokeilassa olivat mykät animaatiot: Max Fleischerin Koko-klovni sekä Walt Disneyn Alice ja Oswald-jänis. Meno valkokankaalla oli villiä, kekseliästä ja anarkistista. Vaikka muutamat säestyksistä olivatkin varsin tavanomaisia, pääsivät orkesterit kokonaisvaltaisesti tasolle, joka vetää vertoja monelle kansainvälisesti tunnetummalle nimelle.

Le Giornate del Cinema Muto 2015                  Le Giornate del Cinema Muto 2015

Ensimmäiseen maailmansotaan liittyviä dokumentteja ei televisiossa liiemmin näe, mutta Pordenonessa nekin olivat hyvin edustettuna. Erittäin vaikuttavaksi koin sata vuotta sitten Saksan armeijan kanssa kuvatun englantilaisdokumentin On the Firing Line with the Germans (1915), jossa pommitetut kaupungit, pakolaisjoukot, rintamahyökkäykset ja lopun ristimeri toivat sodan aivan toisella tavalla iholle kuin parhaimmatkaan kuvakirjat. Koskettavin yksittäinen kuva oli puolestaan italialaisen Luca Comerion lyhytelokuvassa Les annales de la guerre no. 8 (1917), jonka autioitunutta havumetsää kuvaavassa kohtauksessa oli äärettömän tyhjyyden ja menetyksen tunnetta.

Yksi kiinnostavimmista sarjoista oli City Symphonies, kaupunkisinfoniat, jotka harmillisen usein kiedotaan vain muutaman tunnetuimman teoksen ympärille. Pordenonessa matkattiin pääosin ympäri Eurooppaa, mutta myös Chicago tuli tutuksi saksalaisen Heinrich Hauserin tekemän Weltstadt in Flegenjahren. Ein Bericht über Chicago (1931) myötä. Valitettavasti ohjelmiston päällekkäisyydet estivät kolmeosaisen sarjan seuraamisen kokonaisuudessaan – tässä on tapahtuman ainoa moite, ohjelmistosuunnittelu – mutta näkemistäni kaikkein hienoimmaksi nousi Jan Koelingan lyhytelokuva De Steeg (1932). Rotterdamin köyhälistökortteleihin sijoittuva teos on kaupunkielokuvien aatelia, lähes täydellinen vastakohta kaikille suurkaupunkien keskustakuvauksille. Elokuvan henkilöitä katsoessa tulee väkisinkin mieleen kuinka sattumanvaraista kaikki oikein onkaan ja kuinka ihmisen tulevaisuus on helppo kadottaa jo elämäntaipaleen ensi askeleilla. Teoksen ainoana kauneusvirheenä koin lopun kuvan rikkoutuneesta nukesta, joka oli turhankin itsestään selvä ja alleviivaava.

Mykkäkaudella tehtiin monia suurelokuvia, mutta ani harvaa niistä voi kutsua todellisiksi järkäleiksi. Henri Fescourtin visio Victor Hugon Kurjista (1862) on tällainen ja itselleni 6,5 tuntinen, neliosainen Kurjat (Les Misérables, 1925–1926) oli koko festivaalien kohokohta, jonka jälkeen mikään ei enää tuntunut miltään. Mammuttimaisesta kestostaan huolimatta elokuva pysyi koko ajan liikkeessä ja sen vanhanaikainen, tuon ajan ranskalaisille elokuville tyypillisiä impressionistisia tehokeinoja lähes kokonaan välttelevä toteutus oli ihastuttavaa. On jotenkin käsittämätöntä, että tällaisia elokuvia on koskaan tehty ja käsittämätöntä myös se, etteivät tällaiset mestariteokset ole kaikkien ulottuvilla – toivottavasti uunituore restaurointi muuttaa tämän valitettavan tosiasian.

Le Giornate del Cinema Muto 2015                  Le Giornate del Cinema Muto 2015

Suurin ennakkohype oli puolestaan ladattu vastikään löydetyn Vuosisadan taistelun (The Battle of the Century, 1927) ympärille. Tämä lähes myyttisiin mittasuhteisiin paisunut Ohukaisen ja Paksukaisen piirakanpaiskomisklassikko keräsi todennäköisesti koko festivaalien suurimman yleisön: puoli tuntia ennen näytöksen alkua jono oli kasvanut jo kymmenien metrien mittaan ja kun väki päästettiin teatteriin sisälle, se täytti kaikki neljä katsomotasoa lähes viimeistä paikkaa myöten. Tunnelma oli korkealla, joskaan itse elokuva ei tarjonnut suuria yllätyksiä, vaan oli lähestulkoon sellainen kuin osasi odottaa.

Ohjelmistoon mahtui tietysti myös pettymyksiä. Viime vuonna rakastumiini venäläisiin komedioihin ei saatu aivan parasta mahdollista jatkoa ja ainoastaan Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin hengessä tehty Dva druga, model i podruga (engl. Two Friends, a Model and a Girlfriend, 1928) veti vertoja Jakov Protazanovin upeille teoksille. Bonnissa harmillisesti menettämäni Helena / Troijan hävitys (Helena – Der Untergang Trojas, 1924) oli suurta spektaakkelia ilman tunnetta, enkä täysin vakuuttunut Sherlock Holmesista (1916) tai Pariisin rotasta (The Rat, 1925).


LOPUKSI
Pordenonen mykkäelokuvafestivaaleilla riitti koettavaa viikon jokaiselle päivälle. Vaikka lopussa alkoikin jo väsymys painaa, koin silti koko pitkän viikon mukana olon paremmaksi vaihtoehdoksi kuin kesken kaiken mukaan hyppäämisen: näin sain enemmän perspektiiviä sarjoihin ja lisänimikkeitä tekijöiden filmografioihin. Oheismateriaalista kiinnostuneille tiedoksi, että myyntipöytien vähenemisestä huolimatta Teatro Verdin tiloissa toimiviin dvd- ja kirjakauppoihin saa helposti upotettua leijonanosan matkabudjetista.

Pordenone on käsite ja on vaikea keksiä, kuinka sitä voisi vielä kehittää. Ideoita ja ehdotuksia omaaville tiedoksi, että nyt on niiden aika, sillä festivaalin monivuotinen taiteellinen johtaja David Robinson luovutti tänä syksynä paikkansa Jay Weissbergille ja uuden johtajan myötä on odotettavaa, että jotain muutoksia tulee tapahtumaan. Mitä ne ovat, se jää vielä avoimeksi, mutta ensi vuoden festivaaleilla on jotain kenties jo nähtävissä.

+ kattava ohjelmisto
+ loistavat säestäjät
+ hienot restauroinnit
+ harvinaisuudet
+ Henri Fescourt: Kurjat (Les Misérables, 1925-1926)

- ohjelmiston päällekkäisyydet



© 13.10.2015 Kari Glödstaf