LE GIORNATE DEL CINEMA MUTO 2016

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kattava, tiivis, huoliteltu ja katsojaystävällinen. Siinä neljä ensimmäisenä mieleen tulevaa adjektiivia Pordenonen mykkäelokuvajuhlista vuodelta 2016. Kokonaisuutena matka sujui edellisvuosien tapaan, eikä edes festivaalijohtajan vaihtuminen David Robinsonista Jay Weissbergiin aiheuttanut merkittäviä muutoksia tapahtumaan, ellei sellaiseksi lasketa viime vuoden muutamien ohjelmistopäällekkäisyyksien poisjääntiä. Hyvä niin, sillä pitäisikö toimivaa formaattia muuttaa vain muuttamisen ilosta?


MITÄ KATSOA, MITÄ JÄTTÄÄ POIS?
Festivaaliohjelmisto koostui tänäkin vuonna 13 teemasta ja erikoisnäytöksistä. Viime vuoden ohjelmistoon päättyneet Russian Laughter, Italian Muscle in Germany, Bert Williams and Company, America Latina, The Great War, 21st Century Silents sekä Victor Fleming vaihtuivat Polish Silentsiin, William Cameron Menziesiin, U. S. Presidentian Elections Filmsiin, Al Christieen, Who’s Guilty? -sarjaan, Danske Filminsitutin 75-vuotisjuhlasarjaan ja John H. Collinsin retrospektiiviin. Kaikkiaan festivaali koostui lähes 60 näytöksestä (lyhytelokuvia ja pitkiä yhdessä tai erikseen), joten katsottavaa todellakin riitti.

Molempina aiempina festivaalivuosinani olen miettinyt hartaasti, mitä katsoa ja missä vaiheessa jättää aikaa levolle. Molempina vuosina olen myös huomannut sen lähes mahdottomaksi, sillä festivaaleilla esitettävistä elokuvista ainoastaan n. 10 % on yleisessä jakelussa ja näin ollen lähes kaikki valkokankaalla nähtävä on ainutkertaista. Vaikka yliviivasinkin näytöksiä parhaani mukaan, huomasin jälkikäteen katsoneeni läpi 39 näytöstä ja kaikkiaan 24 pitkää elokuvaa. Ei siis ihme, jos jossain vaiheessa alkoi jo puuduttaa.

Perinteisistä esityssarjoista mielenkiintoisin on Canon Revisited, sillä onhan elokuvien katsominen ja näkeminen suurelta kankaalta aina yhtä vaikuttava kokemus. Paradoksaalisesti se on myös helpoiten karsittavissa, sillä tämän vuoden teoksista jokainen on myös dvd-formaatissa ja näin ollen katsottavissa kotonakin. Jasujiro Ozun komea Synnyin, mutta… (Umarete wa mita keredo, 1932) täytyi jättää syrjään kotimatkan vuoksi, mutta muuten en raaskinut sivuuttaa kuin G. W. Pabstin Ihmissielun salaisuudet (Geheimnisse einer Seele, 1926), sillä Jean Renoirin Nana (1926) ja Mauritz Stillerin Erotikon (1920) tuntuivat liian houkuttelevilta. Esfir Shubin Romanovien dynastian tuho (Padenije dinastii Romanovyh, 1927) oli tämän sarjan elokuvista ainoa, jota en ollut etukäteen nähnyt.

Viime vuonna alkaneista sarjoista odotin eniten Other City Symphoniesia sekä Beginnings of the Westernia. Kenties odotukseni olivat nousseet vuoden aikana liikaa, mutta kummastakaan en saanut irti yhtä paljon kuin vuosi sitten. Lännenelokuvat kaatuivat kummallisiin juonikuvioihin (kaksi kilpakosijaa kamppailee naisesta, joka päätyy kuitenkin kolmannen kainaloon, jolloin muutaman mutkan kautta kalkkarokäärmeen kanssa ystävystynyt sulhasehdokas muuttaa käärmeensä kanssa luolaan asumaan vain palatakseen kymmenen vuotta myöhemmin kostoretkelle) ja vähäiseen toimintaan (tämän vuoden ohjelmiston kiinnostavimmat henkilöhahmot nähtiin naiswesternien puolella), kaupunkisinfoniat puolestaan pitkitettyyn kuvavirtaan (Sao Paulo, A Symphonia da Metrópole, 1929) tai liialliseen kokeellisuuteen. Muutamia yksittäisiä helmiä näistä toki löytyi, mutta kokonaisuuksia hallitsi epätasaisuus.

Le Giornate del Cinema Muto 2016                  Le Giornate del Cinema Muto 2016

JOHN H. COLLINSIN PERINTÖÄ VAALIMASSA
Pordenonessa ei yleensä uusita jo kertaalleen esitettyjä sarjoja. Syytä olisi, onhan festivaaliyleisö kokenut 35 vuoden aikana melkoisen sukupolvenvaihdoksen. Tänä syksynä tehtiin poikkeus, kun 1988 ohjelmistossa olleen John Hancock Collinsin (1889-1918) tärkeimmät teokset palautettiin uudelleenarvioitaviksi. 28-vuotiaana influenssaan kuolleen Collinsin perintö oli näyttävä, eivätkä hänen elokuvansa jääneet kauaksi aikansa suurmiehen D. W. Griffithin vastaavista.

Collinsin retrospektiivi sisälsi kahdeksan elokuvaa. Jo ensimmäiset lyhytelokuvat osoittivat hänen hallinneen kerronnan kielen, mutta varsinaiseen loistoonsa Collins kasvoi pitkien elokuvien myötä. Vuonna 1916 valmistunutta, tsaarinajan Venäjälle sijoittuvaa The Cossack Whipiä pidetään kenties hänen suurimpana teoksenaan, mutta itse lämpenin enemmän Amerikan maaseudulle sijoittuville draamoille. The Girl without a Soul (1917) sekä Blue Jeans (1917) sykkivät ihastuttavaa elokuvallista alkuvoimaa ja ajan kuvausta, jota on tähän mennessä totuttu näkemään vain Griffithin teoksissa. Tarinoiltaan molemmat olivat puhtaan melodramaattisia, mutta hyvällä maulla: väkevät ja tunnerikkaat loppukohtaukset sopivat loistavasti molempiin elokuviin. Toivottavasti vielä jonain päivänä Collinsin teokset tulevat laajempaan jakeluun.


MUITA POIMINTOJA
Puolalaista mykkäelokuvaa ei ole liiemmin saatavilla, joten viiden elokuvan mittainen sarja tuli todella tarpeeseen. Kovin kattavanahan tätä ei voi pitää, mutta muutamia perusteosten kokoisia aukkoja silläkin tuli paikattua. Ryszard Ordynskin ohjaama Janko Muzykant (1930) on ehdottomasti mestariteos ja myös Ryszard Ordynskin ohjaama Pan Tadeusz (1928) nousee korkealle parhaiden puolalaisten mykkäelokuvien listalla – välittömästi elokuvan jälkeen olin lähestulkoon valmis teilaamaan sen pitkäveteisenä ja puuduttavana, mutta muutaman päivän sitä sulateltuani elokuva alkoi kasvaa mielessä ja toivottavasti vielä joskus saan mahdollisuuden uudelleenarviointiin.

Viime vuoden huikeimpiin elämyksiin lukeutunut Henri Fescourtin Kurjat (1925-1926) sai tänä vuonna jatkoa, kun hänen viimeiseksi mykkäelokuvakseen jäänyt Monte Christon kreivi (Monte-Cristo, 1929) esitettiin keskiviikon spektaakkelina. Viime vuoden mahtavuus ei toistunut, sillä siinä missä Kurjat piti tiiviissä otteessaan yli kuuden tunnin kestostaan huolimatta, jähmettyi Monte Christon kreivi ensimmäisen loisteliaan puolikkaan jälkeen elottomaksi kostotarinaksi. Dumas’n alkuperäisromaanin lukenut ystäväni sanoi, että Fescourtin olisi pitänyt pysyttäytyä tämänkin järkäleen kohdalla alkuperäistekstissä ja luoda henkilöiden välisiä juonikuvioita samanlaisella hartaudella kuin mitä teki Kurjien kohdalla – nyt loppupuoliskoa oli riisuttu liiaksi, mikä näkyi intensiteetin katoamisena. Kiinnostava, mutta ei missään nimessä unohtumaton elokuvaelämys.

Le Giornate del Cinema Muto 2016                  Le Giornate del Cinema Muto 2016

Sitä sen sijaan oli Argentiinan elokuva-arkistosta hiljattain löydetty, Italiassa vuonna 1917 valmistunut, mutta vasta kaksi vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut Nana. Emile Zolan samannimiseen romaaniin perustuva suurteos on alun perin ollut kolmen kokopitkän elokuvan mittainen, mutta tänä päivänä siitä on enää jäljellä 72 minuuttinen fragmentti, joka riitti vakuuttamaan ainakin minut suuruudestaan. Erich von Stroheimin Ahneuden (Greed, 1925) tavoin myös Nanan tekijät ovat halunneet kuvata päähenkilön koko tarinan ja aloittaneet sen luonnehtimalla hänen taustansa, jota Zola ei romaanissaan tee. Rediscoveries-sarjaan oli sijoitettu vielä toinenkin helmi, Hans Werckmeisterin ohjaama Algol (Algol. Tragödie der Macht, 1920), jossa Emil Janningsin esittämä teollisuuspohatta tavoittelee koko maailman valtiutta.

Lopuksi haluan vielä esitellä aivan turhaan etukäteen syrjimäni Who’s Guilty? -sarjan, joka kertoi tavallisista ihmisistä kohtalon pyörteissä. 14-osainen sarja asetti päähenkilönsä (Tom Moore, Anna Q. Nilsson) erilaisiin kiperiin tilanteisiin, jotka useimmiten päättyivät vielä huonosti: itsemurhaan, taloudelliseen ja sosiaaliseen romahdukseen, mustasukkaisuuteen, avioeroon. Tiivis kerronta ja katsojalle ajattelemisen aihetta antavat juonet tekivät elokuvista, jos nyt ei aivan kuolemattomia klassikoita, niin tutustumisen arvoisia välipaloja kuitenkin.


LOPUKSI
Pordenonen mykkäelokuvafestivaali on tapahtuma, joka jokaisen mykkäelokuvan ystävän pitää kokea ainakin kerran elämässään. Nähtävää on valtavasti ja jos kiinnostusta riittää muuhunkin kuin valkokankaan tapittamiseen, voi heittäytyä myös säestysopetuksen ja erilaisten luentojen maailmaan – festivaali tarjoaa kliseisesti sanottuna jokaiselle jotakin. Ainoa moitteen sija koskee itse festivaaleille matkustamista: lentolippujen ja majoitusten hinnat nousevat vuosi vuodelta, mikä aiheuttaa ainakin itselleni oheismateriaaliin käytettävien varojen tarkempaa harkintaa.

+ kattava ohjelmisto
+ John H. Collins
+ Camillo De Riso: Nana (1917)
+ Ryszard Ordynski: Janko Muzykant (1930)
+ Who’s Guilty?
+ ei päällekkäisyyksiä

- westernien vaatimaton taso



© 16.10.2016 Kari Glödstaf