RAUTAHEPO
Amerikkalainen lännenelokuva sai kauan kaipaamansa piristysruiskeen 1920-luvun alussa, kun James Cruzen ohjaama Karavaani (1923) osoittautui suurmenestykseksi niin kriitikoiden papereissa kuin lippuluukuillakin. Karavaanin menestyksen myötä myös muut studiot alkoivat sijoittaa lännenelokuviin. Ensimmäisten joukossa kisaan ehti Fox, joka otti aiheekseen lännen rautatien rakentamisen. Ohjaajaksi kiinnitettiin lännenelokuvilla uransa aloittanut ja runsaasti nimeä saanut monitaituri John Ford.
Rautahepo on kertomus unelmasta ja sen toteutumisesta. David Brandon haaveilee mantereen yhdistävästä rautatiestä. Hän lähtee matkalle kartoittamaan mahdollisuuksia hankkeen toteuttamiseen, seuranaan poikansa Davy. Matkalla intiaanit hyökkäävät heidän kimppuunsa ja vain Davy selviää hengissä. Vuosien saatossa isän unelmista tulee totta ja Davyllakin tulee olemaan tärkeä rooli lännen rautatien rakentamisessa.
Fordin kuuluisin mykkäelokuva ei ollut mikään pieni tuotanto, olihan sen tarkoitus lyödä Karavaani laudalta jokaisella osa-alueella. Niinpä kuvausryhmä matkusti Nevadaan aidoille tapahtumapaikoille, rooleihin kiinnitettiin oikeita intiaaneja sekä rautatietyöläisiksi irlantilaisia ja kiinalaisia – aivan kuin oli ollut kuusi vuosikymmentä aiemminkin. Loppukohtausta varten hankittiin vuoden 1869 tapahtumissa mukana olleet veturit. Kaiken kaikkiaan Fox sijoitti Rautahepoon miltei puoli miljoonaa dollaria, joka oli suuri summa varsinkin lännenelokuvista puhuttaessa.
Itse tarina on kuorrutettu toiminnalla, huumorilla sekä ripauksella romantiikkaa. Kokonaisuus ei kestä kuitenkaan aivan täysin koossa, sillä toisinaan tuntuu, että Ford on halunnut ottaa mahdollisuudestaan kaiken irti ja niinpä elokuva sortuukin paikoin yliyrittämiseen. Mukana on niin biisoninmetsästystä kuin karjanajoakin, vilahtavatpa elokuvassa myös Buffalo Bill, Wild Bill Hickok sekä Abraham Lincolnkin. Varsinkin kaksi ensin mainittua henkilöä olisi voinut jättää huoletta pois, sillä heillä ei ole elokuvalle mitään tärkeää annettavaa. Myös romanssiviritelmät tuntuvat turhalta, sillä elokuva olisi toiminut ilman niitäkin.
Hieman yllättäen Fox ei palkannutkaan menestymisen takaamiseksi ketään tähtinäyttelijää, vaan tuntemattoman George O'Brienin (1900-1985). O'Brien, entinen nyrkkeilymestari oli työskennellyt elokuvien parissa vasta pari vuotta. Hän oli aloittanut kameramiehen avustajana, josta oli sittemmin edennyt stuntiksi ja sitä kautta sivuosiin. Rautahepo oli hänen orastavan uransa suuri käännekohta. O'Brienistä tuli yksi mykkäelokuvan suurista tähdistä, jonka suosio jatkui aina äänielokuvan läpimurtoon saakka. 1930-luvulla hän jumittui B-westerneihin ja ajautui pikkuhiljaa mitättömiin sivuosiin. Nykyään häntä ei juurikaan muisteta muusta kuin Murnaun Auringonnoususta (1927).
Foxin luottamus palkittiin, kun Rautahepo osoittautui valtavaksi taloudelliseksi menestykseksi. Vaikka Ford olisi voinut hyvinkin jatkaa lännenelokuvien parissa, ei hän kuitenkaan halunnut leimautua pelkäksi western-ohjaajaksi, joten hän palasi draamojen ja komedioiden pariin. Seuraavan lännenelokuvansa Ford ohjasi kahden vuoden päästä, mutta Kolme huonoa miestä epäonnistui kaupallisesti pahoin, eikä Ford tehnyt tämän jälkeen uutta westerniä ennen vuoden 1939 Hyökkäys erämaassa –klassikkoa.
Päivitys 2025
En ole aiemmin ajatellutkaan, että Rautahevosta on olemassa kaksi erilaista versiota, amerikkalainen (149 min.) ja kansainvälinen (133 min.). Näistä jälkimmäistä on käytetty Photoplayn omassa, värisävytetyssä versiossa. Kaikki kolme on saatavana dvd:llä. Kaksi ensimmäistä ovat samassa julkaisussa osana Ford at Fox -kokoelmaa (2007), Photoplayn versio BFI:n julkaisuna (2002). Ford at Fox -julkaisu on saatavilla myös Masters of Cineman dvd:nä (2011). Viimeksi mainittua en ole nähnyt, mutta kaikkien aiempien kuvanlaatu on korkeintaan keskinkertainen.
Sisällöiltään versioissa on enemmän eroja kuin voisi äkkivilkaisulla huomata. Ensimmäinen ero näkyy jo alkuteksteissä: elokuvan roisto, Deroux, on kansainvälisessä versiossa nimetty Baumaniksi. Suuressa intiaanihyökkäyksessä ensimmäisenä nuolen selkäänsä saava sotamies on toisaalla Schultz, toisaalla Mackay. Myös alkuteksteissä on mainittavia eroja, sillä amerikkalainen versio on omistettu Abraham Lincolnille, kansainvälinen puolestaan George Stephensonille.
Erot jatkuvat heti ensimmäisissä kohtauksissa, lasten kisaillessa joen äärellä. Tämän jälkeen eroja on jonkin aikaa vain kuvakulmissa ja muutamissa yksittäisissä kuvissa. Amerikkalaisen version kohtaukset ovat paikoin kansainvälistä versiota pidemmät ja niinpä eroa pääsee syntymään heti alusta alkaen. Välitekstiplansseissa on poikkeavuuksia niin tekstien kuin maalaustenkin osalta.
Intiaanien takaa-ajaman Brandonin ilmaantuminen rautatielle on kuvattu osin eri kulmasta ja erityisesti hevosen kaataminen poikkeaa versioissa toisistaan. Myös hökkelikylässä järjestettyjen orgioiden jälkipuintikohtaukset eroavat kestoltaan ja kuvastoltaan amerikkalaisen eduksi. Brandonin ja Jessonin yhteisessä vuoristoretkessä on eroavaisuuksia ja heidän välisensä baaritappelun jälkeiset tekstit ovat hyvin erilaisia: amerikkalaisessa versiossa Miriam muistuttaa Brandonin luvanneen olla tappelematta, kun taas kansainvälisessä versiossa hän väittää tämän menneen kapakkaan vain juopottelemaan ja tanssimaan – ja vieläpä suoraan hänen luotaan.
Intiaanien suurhyökkäys on kansainvälisessä versiossa lyhyempi ja useilta kuvakulmilta erilainen. Tässä versiossa näkyy myös lyhyt välähdys hevosesta, jonka jalat on sidottu yhteen. Brandonin ja Deroux’n välisen tappelukohtauksen huipentuma on amerikkalaisessa pidempi ja raaempi, sillä kuristamiskohtausta näytetään kauemmin. Kansainvälisestä versiosta puuttuu elokuvan ehkäpä legendaarisin otos, eli se, jossa pawnee-intiaanien hevoset juoksevat kuopassa olleen kameramiehen yli.
Äkkiseltään on vaikea mennä sanomaan, ovatko kaikki kansainvälisestä versiosta pois leikatut kuvat tarpeellisia. Muutaman kohdan olisin itse mieluusti säilyttänyt ja erityisesti ihmettelen Fordin tavaramerkiksi sittemmin muodostuneen intiaanien yliratsastuskohtauksen poisjättämistä. Kysehän ei voi olla pelkästään elokuvan keston lyhentämisestä, eurooppalaiset katsojat kun olivat tottuneet huomattavasti amerikkalaisia pidempiin elokuviin.
Tuotanto: Fox Film Corporation
Ohjaus: John Ford
Käsikirjoitus: Charles Kenyon, John Russell
Kuvaus: George Schneiderman
Musiikki: Erno Rapee
Välitekstit: Charles Darnton
Näyttelijät: George O'Brien (Davy Brandon), Madge Bellamy (Miriam Marsh), Cyril Chadwick (Peter Jesson), Charles Edward Bull (Abraham Lincoln), Will Walling (Thomas Marsh), Francis Powers (Slattery), J. Farrell MacDonald (Casey), Jim Welch (Schultz), George Waggner (Buffalo Bill), Fred Kohler (Deroux), James Gordon (David Brandon), Winston Miller (Davy nuorena), Peggy Cartwright (Miriam nuorena)