Rosita

ROSITA


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kun Mary Pickford lopetti elokuvien teon 1930-luvun puolessa välissä, hän päätti vetää säilyneet elokuvansa pois suuren yleisön ulottuvilta – tähti ei näet halunnut olla pelkkä haalistunut muisto valkokankaalla, jota tultaisiin vertaamaan myöhempien sukupolvien näyttelijöihin. Onneksi Pickford tuli toisiin ajatuksiin, sillä muuten meiltä olisi jäänyt iso osa elokuvahistoriaa kokematta.

Erityisen negatiivisesti Pickford suhtautui vuonna 1923 valmistuneeseen Rositaan. Tämä on erikoista, sillä kyseessä on yksi hänen uransa kulmakivistä. Se osoitti Pickfordin pystyvän tulkitsemaan muitakin kuin pienen tytön rooleja, ollen samalla Saksasta Hollywoodiin saapuneen Ernst Lubitschin ensimmäinen ohjaustyö uudella mantereella. Rosita myös tuotti lipputuloissa mukavasti, mikä on aina ollut elokuvateollisuudessa keskeisellä sijalla. Pickford itse oli kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä on yhdentekevä teos, jota kenenkään ei tulisi nähdä.

Adolphe d’Enneryn ja Philippe Dumanoirin vuonna 1872 kirjoittamaan näytelmään perustuvan Rositan tarina muistuttaa pitkälti Herbert Brenonin ja Pola Negrin hieman aiemmin ensi-iltansa saanutta Espanjalaista tanssijatarta (1923). Siinä missä Brenonin suurelokuva on jäänyt vain harvojen elokuvaharrastajien herkuksi, on Rositaa aina ympäröinyt lähes maaginen sädekehä. Pickfordin kriittiset mielipiteet ja elokuvan vaikea saatavuus ovat jo pitkään ruokkineet historioitsijoiden ja harrastajien mielikuvitusta. Maailmalla levinneet, Gosfilmofondin hallussa olleeseen printtiin pohjautuvat bootlegit ovat antaneet vihjauksia siitä mitä elokuva voisi olla ja kun se nyt viimein on restauroitu loistokuntoon, Rositan nimi on taas kaikkien mykkäelokuvien ystävien huulilla.

Rosita                  Rosita

Rositan tarina sijoittuu synnin ja hauskanpidon hallitsemaan Sevillaan. Sen päähenkilö on nuori ja kaunis, kitaraa soittava katulaulaja (Pickford), joka esitettyään kansalaisille kuningasta (Holbrook Blinn) ja tämän elostelua pilkkaavan laulunsa, vangitaan ja heitetään vankilaan. Samalla vangitaan myös muuan nuorukainen (George Walsh), joka on puolustanut Rositan kunniaa. Rosita vapautetaan seuraavana päivänä, sillä kuningas haluaa tehdä hänen kanssaan lähempää tuttavuutta, kun taas nuorukainen määrätään teloitettavaksi.

1920-luvun ensimmäiset vuodet olivat suurelokuvien kulta-aikaa. Douglas Fairbanksin ja Allan Dwanin menestyksekäs yhteistyö Robin Hood (1923), Lon Chaneyn lopullisesti supertähteyteen nostanut Notre Damen kellonsoittaja (1923) ja Cecil B. DeMillen raamattueepos Kymmenet käskyt (1923) ovat jo vuosikymmenten ajan olleet esimerkkejä amerikkalaisten spektaakkelielokuvien tuon ajan tyylistä ja tuhlailevaisuudesta. Myös Pickford halusi tuoda valkokankaalle näyttävyyttä ja samalla uudistaa hahmoaan. Näin hän teki Rositan lisäksi myös Haddon Hallin Dorothy Vernonissa (1924), ennen kuin antoi faneilleen periksi ja palasi esittämään tyttöjä ja nuoria naisia.

Rosita                  Rosita

Rosita on tuotannoltaan komea teos. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan hiottu, jokainen kuvakulma ja varjo viimeisen päälle kohdallaan. Pukuloisto ylittää monet aikakautensa tunnetuimmat työt ja Pickford itse loistaa pääosassa ollen uskottava niin katusoittajan kuin kreivittärenkin roolissa. Valitettavasti hän ei saanut toivomaansa Ramon Novarroa vastanäyttelijäkseen, sillä George Walshista ei ole hänen vertaisekseen. Holbrook Blinn kieroilee kuninkaana mainiosti, mutta hänkin häviää naisvastapelurilleen, kuningatarta esittävälle Irene Richille, joka tuntuu aina saavan viimeisen sanan miehensä tekojen suhteen.

Hollywood ei ole kuitenkaan Neubabelsberg eikä amerikkalainen moraalikäsitys vastaa saksalaista – niinpä Rositaa kuljetetaan jatkuvasti kuin käsijarru päällä. Lubitsch ei ole käsikirjoittajaryhmineen löytänyt parhaita keinoja amerikkalaisen sensuurin kiertämiseksi ja niinpä kuninkaan värikäs yksityiselämä jää kauas siitä, millaisena saksalaismestari kuvasi vaikkapa Madame Dubarryn (1919) ranskalaishallitsijaa Ludvig XV:ta. Myös lopun juonenkäänteet tuntuvat turhan keksityiltä, joskin Pickfordin elokuvaan täydellisen sopivilta.

Rosita jättää näin ollen ristiriitaisen jälkimaun ja pistää katsojan ajattelemaan näkemäänsä – kumpaa hän on oikein odottanut, Mary Pickfordin vaiko Ernst Lubitschin elokuvaa? Ensin mainitun kannattajille Rosita tarjonnee enemmän kuin jälkimmäiselle, etenkin jos katsoja on kuvitellut saavansa nähtäväkseen jotain Lubitschin Saksan-kauden kaltaista revittelyä. Niiden aika oli Hollywoodiin siirtymisen myötä pysyvästi ohi.

ROSITA, 1923 Yhdysvallat

Tuotanto: Mary Pickford Company Ohjaus: Ernst Lubitsch (sekä Raoul Walsh) Käsikirjoitus: Hanns Kraly, Edward Knoblock (Norbert Falkin tarinasta, jonka pohjana on Adolphe d’Enneryn ja Philippe Dumanoirin näytelmä) Kuvaus: Charles Rosher Lavastus: Svend Gade, William Cameron Menzies Musiikki: Louis F. Gottschalk Puvustus: Mitchell Leisen
Näyttelijät: Mary Pickford (Rosita), Holbrook Blinn (kuningas), Irene Rich (kuningatar), George Walsh (Don Diego), Charles Belcher (pääministeri), Frank Leigh (vankilan johtaja), Mathilde Comont (Rositan äiti), George Periolat (Rositan isä), Philippe De Lacy, Donald McAlpin, Doreen Turner (Rositan sisarukset), Snitz Edwards (vanginvartija)



© 3.3.2012 Kari Glödstaf