Pioneers of African-American Cinema

THE SCAR OF SHAME


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kuten useimmat elokuvanharrastajat tietävät, Hollywood pysyi vuosikymmenten ajan afroamerikkalaisille näyttelijöille valloittamattomana linnakkeena, jonka perustuksia ei pystynyt horjuttamaan edes Hattie McDanielin parhaan sivuosanäyttelijän Oscar-palkinto elokuvasta Tuulen viemää (1939). Muurit alkoivat murtua vasta niinkin myöhään kuin 1950-luvulla, jolloin Sidney Poitier saavutti ensin menestystä monissa elokuvissa ja voitti lopulta myös parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Kedon kukkaset (1966). Parhaiten Poitier muistetaan kuitenkin teoksistaan Arvaa kuka tulee päivälliselle ja Yön kuumuudessa (molemmat 1967). Poitierin läpimurron myötä myös muut afroamerikkalaiset elokuvantekijät alkoivat saada merkittäviä rooleja ja muita töitä amerikkalaisen elokuvateollisuuden parissa.

Mykän kauden aikaan tilanne oli huomattavasti vaikeampi. Afroamerikkalaisille näyttelijöille suotiin korkeintaan sivuosia ja etenkin 1910-luvulla kävi usein niin, että värilliseksi luonnehdittua pääroolia esitti blackface-maskeerattu valkoihoinen näyttelijä. Pääosia ja nimeä saadakseen afroamerikkalaisten piti tuottaa ja tehdä elokuvansa itse. Näiden ns. rotuelokuvien markkinointikohteet poikkesivat valtaväestön elokuvista ja niiden tähdet loistivat pääosin omien yhteisöidensä keskuudessa. Valitettavan harva näistä teoksista on säilynyt, mutta onneksemme amerikkalaiset elokuvatutkijat ovat luoneet kokoelman, jolle näitä nimikkeitä on koottu kasapäin.

The Scar of Shame                  The Scar of Shame

Pioneers of African-American Cinema koostuu lukuisista mykkä- ja äänielokuvakauden rotuelokuvista. Yksi niistä on Frank Peruginin vuonna 1927 ohjaama, mutta vasta kaksi vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut The Scar of Shame, jossa juopotteluun sortuvan ja väkivaltaisen Spiken (William E. Pettus) tytärpuoli Louise (Lucia Lynn Moses) karkaa kunniallisen muusikon (Harry Henderson) suojiin. Elämä hymyilee aina avioliittoon asti, kunnes neidolle selviää, ettei hänen parempiosaisen aviomiehensä vanhemmat tule koskaan hyväksymään häntä. Hän lähtee pettyneenä toisen miehen matkaan.

Hurjilla juonenkäänteillä höystetty The Scar of Shame on aiheeltaan tärkeä elokuva. Käsikirjoituksesta vastanneen David Starkmanin tarkoituksena on ollut osoittaa etenkin mustien naisten kokemat vaikeudet luokkayhteiskunnassa. He ovat pahnan pohjimmaisia ja heidän kohtalonsa on pääosin miesten käsissä. Louisen elämän jokaisesta suunnanmuutoksesta päättää joku muu kuin hän itse aina traagiseen loppuhuipentumaan asti: mustan, kouluttamattoman naisen osa ei ole ollut tuohon aikaan millään tapaa helppo. Rotuongelmia ruoditaan myös väliteksteissä, mikä lisää elokuvan kiinnostavuutta.

The Scar of Shame ei poikkea aikakautensa rutiinimelodraamoista. Sen ihmissuhteet ovat juuri niin kiemuraiset kuin kuvitella saattaa, mahdollisia väärinkäsityksiä ei oikaista kuin vasta mahdottoman edessä ja loppuratkaisussa on vaikka muille jaettavaa paatoksellisuutta. Meidän harmiksemme ohjaajana toiminut Perugini ei ole osannut käyttää saamiaan rakennuspalikoita hyödykseen ja kokonaisuus vesittyy heikkoon toteutukseen.

THE SCAR OF SHAME, 1929 Yhdysvallat

Tuotanto: Colored Players Film Corporation Ohjaus: Frank Perugini Käsikirjoitus: David Starkman Kuvaus: Al Liguori
Näyttelijät: Harry Henderson (Alvin Hillyard), Lucia Lynn Moses (Louise Howard), Lawrence Chenault (Ralph Hathaway), Pearl McCormack (Alice Hathaway), Norman Johnstone (Eddie Blake), William E. Pettus (Spike Howard), Ann Kennedy (Lucretia Green)



© 10.6.2022 Kari Glödstaf