Victor Sjöström

VICTOR SJÖSTRÖM

s. 20.7.1879 Silbodal, Ruotsi

k. 3.1.1960 Tukholma, Ruotsi


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Vaikka ruotsalainen elokuva onkin pärjännyt maailmalla viime vuosikymmeninä melko mukavasti – eikä vähiten Ingmar Bergmanin ansiosta – ei maan elokuvateollisuus ole enää lähellekään yhtä elinvoimainen ja arvostettu kuin mykän elokuvan aikakaudella. Italialaisen elokuvan valtakauden jälkeen eurooppalaista elokuvamaailmaa ensin suvereenisti yksin ja myöhemmin rinta rinnan saksalaisten kanssa hallinnut Ruotsi menestyi pääasiassa kahden ohjaajan voimin. Toinen heistä, suomalaissyntyinen Mauritz Stiller teki lavean ja laadukkaan uran Ruotsissa, mutta kuoli pian epäonnistuneen Hollywood-visiittinsä jälkeen vuonna 1928, ainoastaan 45-vuotiaana. Niin ikään erinomaisesti Ruotsissa menestynyt Victor Sjöström puolestaan jatkoi menestyksekkäästi uraansa uudella mantereella ja lukeutui vuosien ajan koko elokuvamaailman ehdottomaan eliittiin. Menestyksensä huipulla Sjöström sai kuitenkin yllättäen elokuvista tarpeekseen ja palasi takaisin teatterin maailmaan. Kenties juuri tämän aikaisen vetäytymisen johdosta Sjöströmin nimellä ei ole samanlaista kaikua enää nykypäivänä kuin monella muulla tuohon aikaan ohjanneella virtuoosilla.

LAPSUUS
Victor David Sjöström syntyi 20. syyskuuta 1879 pienessä Silbodalin pitäjässä, Lounais-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa. Hänen isänsä oli liiketoimissaan epäonnistunut kauppias, äiti puolestaan oli luonut uraa teatterin puolella. Monien aikalaistensa tavoin myös Sjöströmit lähtivät kokeilemaan onneaan Yhdysvaltoihin, Victor oli tuolloin vuoden vanha. Vaikka elämä uudella mantereella olikin taloudellisesti helpompaa kuin Ruotsissa, ei elämän laatua ole kuvattu kovinkaan korkeaksi – ainakaan Victorin näkökulmasta. Isä-Olof oli ankara kasvattaja ja hänen liityttyään uskonlahkoon muuttui perheen elämä entistä askeettisemmaksi. Kun Victor menetti seitsenvuotiaana jumaloimansa Sofia-äidin tämän kuoltua lapsivuoteeseen, muuttui pojan elämä sietämättömäksi. Viimeinen pisara hänen ja isän tulehtuneissa väleissä oli uusi äitipuoli, jota Victor ei hyväksynyt. Lopulta poika lähetettiin takaisin kotimaahansa sukulaisten huostaan, jossa hän innostui teatterista.

TEATTERI
Sjöströmin teatteriura ei lähtenyt käyntiin helpolla. Nuorukainen kun oli, tarvitsi hän tukea ja hyväksyntää urasuunnitelmiinsa lähiympäristöltään, jota ei kuitenkaan teatterin suhteen herunut – olkoonkin, että teatteri oli Victorin intohimoista suurin. Vasta Yhdysvalloista palanneen, vararikon tehneen isän kuolema antoi Victorille mahdollisuuden toimia oman päänsä mukaan. Hän haki näyttelijänpaikkoja innokkaasti joka puolelta ja viimein häntä onnisti. Kiertueelle Suomeen lähdössä oleva teatteriseurue kiinnitti hänet ryhmäänsä, tuolloin elettiin vuotta 1896. Tästä alkoi hänen hidas, mutta varma nousunsa ruotsalaisen teatterimaailman eliittiin: näyttelijästä apulaisohjaajaksi, ohjaajaksi ja viimein teatterinjohtajaksi. Vuonna 1910 32-vuotias Sjöström oli kotimaansa teatterimaailman huipulla.

ELOKUVA
Toisin kuin monet teatterin parissa työskennelleet aikalaisensa, Sjöström ei halveksinut elokuvaa, vaan pikemminkin tunsi mielenkiintoa sen suomia mahdollisuuksia kohtaan. Kun hänelle tarjoutui mahdollisuus vuonna 1912 kokeilla taitojaan elokuvan parissa, hän innostui oitis. Tilannetta vaikeutti hieman se, että hänellä oli voimassaoleva sopimus teatterin kanssa. Asiat onnistuttiin kuitenkin neuvottelemaan selviksi ja Sjöström sai mahdollisuutensa. Ensi alkuun hän toimi näyttelijänä, mutta siirtyi pian myös ohjaamaan. Mauritz Stillerin tavoin hän osoitti jo varhaisessa vaiheessa kunnianhimoa elokuvan suhteen. Kun tuohon aikaan elokuvia valmistettiin muutaman päivän tuotantovauhdilla, ymmärsi ruotsalaiskaksikko, että elokuvantekoon tulee käyttää enemmän aikaa, jotta niistä saadaan laadukkaampia. Myös roolihahmoihin paneutuminen koettiin tärkeäksi ja niitä kehitettiin entistä eläväisempään suuntaan. Vähitellen ruotsalainen elokuva kehittyi ja kasvoi ja sen maine alkoi kantautua yhä kauemmas maailmalle. Vuonna 1913 valmistunut Ingeborg Holm oli valonpilkahdus pimeässä, mutta muutamaa vuotta myöhemmin oli lopullisen läpimurron vuoro.

RUOTSALAISEN ELOKUVAN SUURUUDEN AIKA
Henrik Ibsenin runoon perustuva Terje Vigen (1917) oli se elokuva, joka sysäsi lopullisesti niin Sjöströmin kuin koko ruotsalaisen elokuvankin koko maailman tietoisuuteen. Tämän jälkeen ei enää kyhätty kokoon mitään puolivillaista, vaan elokuvien aiheita alettiin etsiä yhä enenevässä määrin suurista kirjallisuusklassikoista. Useimmiten filmattavaksi valittiin ruotsalaisen kirjallisuuden suuri nimi Selma Lagerlöf, jonka samannimiseen kertomukseen pohjautuva Ajomies lukeutuu ruotsalaisen elokuvan suurimpiin teoksiin vielä tänäkin päivänä.

Ajomies, suuri draamaelokuva elämästä ja kuolemasta sai ensi-iltansa uudenvuodenpäivänä 1921. Pahasti alkoholisoituneen ja perhettään kaltoin kohtelevan David Holmin (jota Sjöström itse antaumuksella esittää) elämästä kertova elokuva oli valtaisa menestys ympäri maailmaa. Charles Chaplin ylisti Ajomiestä parhaaksi koskaan tehdyksi elokuvaksi, eikä aikaakaan, kun Hollywood alkoi kosiskella Sjöströmiä toden teolla. Pian Sjöström ymmärsi, ettei kotimaan elokuvateollisuus enää pystyisi täyttämään hänen vaatimuksiaan ja päätti vastata myöntävästi The Goldwyn Picturesin tarjoamaan kolmen elokuvan mittaiseen sopimukseen. Sjöström jätti kotimaansa taakseen tammikuussa 1923.

URA HOLLYWOODISSA
Vaikka Sjöström saapuikin Hollywoodiin ylistettynä ohjaajana, ei alku ollut ruusuinen. Ensimmäinen vuosi kului ilman ainoatakaan ohjausta. Ei siksi, ettei hän olisi palanut halusta tehdä töitä, vaan siksi ettei hänelle pystytty tarjoamaan kyllin hyviä käsikirjoituksia. Kun hän viimein tarttui toimeen, oli jälki vakuuttavaa. Korkeimman oikeuden edessä (Name the Man, 1924) menestyi erinomaisesti, mutta ohjaaja itse tiesi pystyvänsä huomattavasti parempaan. Seuraava elokuva olikin mestariteos, juuri sellainen mitä hän kaipasi. Hän joka saa korvapuustit (He Who Gets Slapped, 1924) tähtinään Lon Chaney, John Gilbert sekä Norma Shearer keräsi ihailuja joka puolella ja oli sellainen lähtölaukaus, jota juuri fuusioitunut Metro-Goldwyn-Mayer tarvitsi. Kertomus klovniksi ajautuneesta tiedemiehestä, joka kostaa pettureilleen sai Chaplinin ylistämään Sjöströmiä maailman parhaaksi ohjaajaksi.

Seurasi pari vaatimattomampaa elokuvaa, kunnes toinen suurmenestys syntyi. Nathaniel Hawthornen klassikkoromaaniin perustuva Tulipunainen kirjain (The Scarlet Letter, 1926) oli tyylikäs kertomus 1650-luvun puritaanisesta Massachusettsista. Sjöströmin viimeinen mestariteos, Pohjoismyrsky (The Wind, 1928) valmistui samoista rakennuspalikoista kuin Tulipunainen kirjainkin. Molemmissa pääosaa näytteli Lillian Gish, joka myös valitsi aiheen. Miespääosaa esitti ruotsalainen Lars Hanson ja tuottajana toimi kuuluisa Irving Thalberg. Vaikka Pohjoismyrsky ei menestynytkään toivotulla tavalla, oli Sjöström edelleen suuri nimi alkaessaan suunnata katsettaan takaisin kotimaahansa.

URAN LOPPU
Sjöströmiä, kuten monia muitakin Euroopasta saapuneita ohjaajia ahdisti Hollywoodin tapa puuttua heidän tekemisiinsä. Elokuvat olivat ennemminkin tuottajan näkemyksiä kuin ohjaajan luomuksia, seikka, jota Sjöström ei voinut sietää. Niinpä hän ohjasi Pohjoismyrskyn jälkeen Hollywoodissa enää yhden elokuvan, ennen kuin jätti unelmakaupungin taakseen kesällä 1930. Hän oli edelleen arvostettu ohjaaja, jolla ei olisi ollut töistä pulaa studioiden kilvoitellessa hänen nimestään sopimuspapereihin. Sjöström kuitenkin koki Hollywoodissa työskentelemisen mahdottomaksi eikä hän palannut enää takaisin. Muutenkin Sjöströmin intohimo elokuvaa kohtaan oli sammunut eikä hän ohjannut Ruotsiin palattuaan enää kuin kaksi elokuvaa. Pääasiallinen työskentely jatkui teatterin parissa, joskin hän toisinaan näytteli myös elokuvissa. 1940-luvulla hän siirtyi Svensk Filmindustrin palvelukseen taiteelliseksi johtajaksi toimien mm. nuoren Ingmar Bergmanin taustahahmona, kannustajana ja opettajana. Viimeisen elokuvaroolinsa hän teki Bergmanin Mansikkapaikassa (Smultronstället, 1957) näytellen ikääntynyttä professori Isak Borgia. Victor Sjöström kuoli tammikuussa 1960.

SJÖSTRÖM OHJAAJANA
Sjöströmin elokuvat olivat ennen kaikkea kertomuksia henkilöistä, suuretkaan puitteet eivät milloinkaan haudanneet heitä alleen. Kenties teatterikokemus pohjusti sen, että hän suhtautui niin elokuviensa roolihahmoihin kuin näyttelijöihinsäkin suurella antaumuksella ja ymmärryksellä. Roolihahmot olivat hänen elokuviensa kivijalka, jonka varaan muu kokonaisuus koottiin. Sjöström oli myös vaatelias näyttelijöitään kohtaan. Pelkkä näytteleminen ei riittänyt, vaan rooli täytyi elää joka solulla, jotta siitä tulisi tarpeeksi luonnollinen ja todellinen. Epäonnistumisiakin toki matkalla sattui, mutta niin mm. Lillian Gish (Pohjoismyrsky) kuin Lon Chaneykin (Hän joka saa korvapuustit) tekivät Sjöströmin alaisuudessa uransa merkittävimmät roolisuoritukset.

SJÖSTRÖMIN ELOKUVIEN SAATAVUUS
Sjöströmin tuotantoon tutustuminen on nykykatsojalle erittäin vaikeaa jo pelkästään sen vuoksi, että hänen 53 ohjaustyöstään ainoastaan alle puolet on säilynyt. SEA järjesti näytössarjan Sjöströmin elokuvista vuonna 2003, mutta muuten on ollut hiljaisempaa. Viralliset dvd-julkaisut ovat loppuvuodesta 2007 ilmestynyt Svenska Stumfilmsklassiker, jolta löytyvät Terje Vigen (1917) sekä Ajomies, josta on olemassa myös kaksi muuta eurooppalaista julkaisua (Tartan, KTL). Ensin mainittu löytyy myös Ibsen on Screen (2006) -kokoelmalta sekä KINOn pohjoisamerikkalaiselta julkaisulta. Ingeborg Holm ja Lainsuojattomat ovat myös julkaistu dvd:llä, mutta siihen Sjöströmin elokuvien saatavuus jääkin. Muutamien harvojen kasettiversioiden (Sendomirin luostari, Pohjoismyrsky) saatavuus on niin ja näin. Tämä on erittäin valitettavaa, lukeutuuhan Sjöström elokuvan varhaisiin suuriin mestareihin.

LÄHTEET: Robin Hood: Sjöström & Stiller, Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, 1984.
Peter von Bagh: Elokuvan historia, Otava, Helsinki 1998.

VICTOR SJÖSTRÖM MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Ingeborg Holm (1913)
  • Terje Vigen (1917)
  • Berg-Ejvind och hans hustru (Berg-Ejvind ja hänen vaimonsa, 1918)
  • Klostret i Sendomir (Sendomirin luostari, 1920)
  • Karin Ingmarsdotter (Karin Ingmarintytär, 1920)
  • Körkarlen (Ajomies, 1921)
  • Eld ombord (Laiva tulessa, 1923)
  • He Who Gets Slapped (Hän joka saa korvapuustit, 1924)
  • Scarlet Letter, The (Tulipunainen kirjain, 1926)
  • Wind, The (Pohjoismyrsky, 1928)


  • © 29.9.2005 Kari Glödstaf