Erich von Stroheim

ERICH VON STROHEIM

s. 22.9.1888 Wien, Itävalta-Unkari

k. 12.5.1957 Maurepas, Ranska


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

ERICH VON STROHEIM - HOLLYWOODIN KAPINALLINEN
Erich Oswald Stroheim syntyi Wienissä syyskuussa 1885. Hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan on saatavilla erittäin vähän luotettavaa tietoa, varmaa on ainoastaan se, että Stroheim palveli Itävalta-Unkarin armeijassa vuosina 1906-1907. Vaikka Stroheim myöhemmin kertoilikin uskomattomia tarinoita sotilasurastaan, on todettu, ettei se ollut kovinkaan menestyksekäs.

Stroheim saapui Yhdysvaltoihin marraskuussa 1909. Ensimmäiset vuotensa hän vietti kierrellen ympäri uutta kotimaataan tehden sekalaisia töitä. Hän koetti onneaan myös teatterin puolella ennen saapumistaan Hollywoodiin kesällä 1914. Päästyään osalliseksi D. W. Griffithin Kansakunnan synty -mammuttiin (hän esittää katolta putoavaa miestä) hän tiesi viimein, mitä haluaa elämässään tehdä. Stroheim ihaili yli kaiken Griffithiä ja halusi tulla tämän kaltaiseksi suurohjaajaksi. Suurimpana onnenpotkunaan hän piti saamaansa mahdollisuutta työskennellä Griffithin alaisuudessa. Kolmen vuoden ajan Stroheim työskenteli hänen yhtiössään sotilaallisena neuvonantajana, näyttelijänä sekä apulaisohjaajana, ennen kuin Griffith siirsi hänet syrjään.

UNIVERSAL 1919-1922
Stroheim sai kauan kaipaamansa mahdollisuuden ohjata, kun Universalin päällikkö Carl Laemmle lupautui tuottamaan ohjaajan oman käsikirjoituksen The Pinnacle. Blind Husbands (1919) -nimellä ilmestynyt elokuva oli vuoden suurimpia menestyksiä ja sitä pidettiin miltei neljännesvuosisadan ajan kaikkien aikojen parhaana Hollywood-debyyttinä, kunnes Orson Wellesin Citizen Kane (1941) nappasi tuon arvonimen itselleen. Stroheimin seuraava elokuva, Paholaisen houkuttimet (The Devil's Pass Key, 1920) on merkitty kadonneeksi, tosin huhuja sen löytymistä on ollut esillä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Tämän elokuvan katoaminen on sääli, sillä sen on kerrottu olleen vähintäänkin hänen esikoisensa veroinen. Kahdessa vuodessa Stroheim oli noussut miltei tuntemattomuudesta Hollywoodin suurimpien ohjaajien joukkoon. Hänen aloittaessaan kolmannen elokuvansa Järjettömiä naisia (1922) filmauksia kesällä 1920 näytti ainoastaan taivas olevan rajana Stroheimille. Järjettömistä naisista alkoi kuitenkin hänen loppu-uransa mittainen kamppailu Hollywoodin tuottajien ja sensuurin kanssa.

M-G-M 1922-1925
Goldwyn Company oli ollut jo pitkään kiinnostunut värväämään Stroheim riveihinsä ja kuusi viikkoa Universalilta saamiensa potkujen jälkeen hänellä oli uusi sopimus taskussa. Innokkaana Stroheim alkoi Frank Norrisin McTeague (1899) -romaanin filmaukset, olihan teos kiehtonut häntä jo vuosien ajan. Ahneutena (1925) julkaistusta elokuvasta tuli kuitenkin torso, kun Metro-Goldwyn-Mayeriksi fuusioitunut yhtiö, jonka tuotannon johtoon oli tullut Thalberg, silppusi Stroheimin kymmentuntisen elokuvan kahden tunnin mittaiseksi. Suoranaista fyysistä tuskaa elokuvansa kohtelemisesta kärsinyt Stroheim jatkoi kaikesta huolimatta yhtiössä, ja hänen seuraava elokuvansa Iloinen leski (Merry Widow, 1925) osoittautuikin menestykseksi. Välit studioon olivat kuitenkin tulehtuneet niin pahoin, että Stroheim päätti kokeilla onneaan muualla.

"Kaikki olivat sitä mieltä että Stroheim oli nero, mutta nerojenkin on oltava järkeviä. Mikäli Stroheim olisi ollut kymmenenkin prosenttia järkevämpi, olisimme tehneet varmasti enemmän elokuvia yhdessä." Louis B. Mayer

URAN LOPPU
Tällä kertaa tuli apuun itsenäinen tuottaja Pat Powers, jonka lupaaman suuren budjetin avulla Stroheim aloitti pääelokuvanaan pidetyn Häämarssin (The Wedding March, 1928) kuvaukset. Kaksiosaiseksi teokseksi tarkoitettu elokuva jäi puolitiehen, sillä ohjaajan tuhlailevaisuudesta säikähtänyt Powers peräytyi kesken filmausten ja myi Stroheimin elokuvineen Paramountille. Yhtiö keskeytti kuvaukset ja irtisanoi ohjaajan. Ensimmäinen osa saatiin kuvattua kokonaisuudessaan, mutta jatko-osa The Honeymoon (1928) jäi keskeneräiseksi. Tätä versiota esitettiin ainoastaan Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa, kunnes sen ainoa kopio tuhoutui 1950-luvun loppupuolella.

Seuraava työnantaja oli Gloria Swanson, yksi mykän kauden suurista nimistä, joka kiinnitti Stroheimin ohjaamaan Kuningatar Kellyn (Queen Kelly, 1928). Elokuvasta oli tarkoitus tulla molempien häikäisevä paluu parrasvaloihin, mutta toisin kävi. Swanson ja Stroheim riitautuivat, Stroheim sai potkut, eikä elokuvaa esitetty Yhdysvalloissa moneen kymmeneen vuoteen. Myös Stroheimin viimeisille ohjausyrityksille kävi huonosti: Universal, joka oli kiinnittänyt entisen suurohjaajansa tekemään Blind Husbansin ääniversiota, erotti hänet vain muutaman päivän kuvausten jälkeen ja viimeisen oljenkorren tarjonnut Fox Film Corp. murjoi Stroheimin viimeisen elokuvan, Walking Down Broadway, muotopuoleksi kuvaamalla sen käytännöllisesti katsoen uudelleen ja julkaisemalla elokuvan Hello Sister! -nimellä vuonna 1933.

VIIMEISET VUODET
Hollywoodin suurimmasta ohjaajasta oli kymmenessä vuodessa tullut hylkiö, jota mikään studio ei enää halunnut joukkoihinsa. Stroheim palasi takaisin käsikirjoittajaksi ja näyttelijäksi, pääasiassa keskinkertaisiin B-luokan elokuviin. Poikkeuksena Jean Renoirin Suuren Illuusion (1937) sekä Billy Wilderin Auringonlaskun kadun (1950) hienot ja ikimuistoiset roolisuoritukset, joista jälkimmäisestä hän oli jopa ehdolla parhaan sivuosan Oscariin.

Erich von Stroheim kuoli Ranskassa 12. toukokuuta 1957 ainoastaan muutaman ystävän muistamana. Hollywoodin suhtautumista häneen kuvaa hyvin Billy Wilderin kertomus:

"Vierailtuani Vonin luona palasin Hollywoodiin, jossa kutsuin Akatemian koolle kertoakseni heille Vonin huonosta kunnosta. Stroheim oli kuolemaisillaan, joten ehdotin hänelle palkintoa elämäntyöstään. Lopputulos oli, että Stroheimin sijaan sen sai joku mitättömyys. Olin moisesta erittäin katkera."

JULKAISUT
Elokuvakeräilijä on siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että kahta elokuvaa lukuun ottamatta Stroheimin teokset ovat säilyneet jälkipolville. Julkaisujakin on kiitettävästi, tosin kasettijulkaisut on sen verran vanhoja, että niiden löytäminen on työn ja tuskan takana. Kino International julkaisi kesällä 2003 kolmen Stroheim-elokuvaa DVD:llä (Blind Husbands, Järjettömiä naisia, Kuningatar Kelly), joten toivoa muidenkin elokuvien uusista julkaisuista siis on.

LÄHTEET: Richard Koszarski: Von, the Life & Films of Erich von Stroheim, 2001. E. P. Dutton
Peter von Bagh: Elokuvan historia, 1998. Otava.

ERICH VON STROHEIM MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Blind Husbands (1919)
  • Foolish Wives (Järjettömiä naisia, 1922)
  • Merry-Go-Round (Elämän valhe, 1923)
  • Greed (Ahneus, 1925)
  • Merry Widow, The (Iloinen leski, 1925)
  • Wedding March, The (Häämarssi, 1928)
  • Queen Kelly (Kuningatar Kelly, 1928)
  • Amerikkalaisen unelman pimeä puoli
  • (pdf, 470 kt)



    © 30.9.2005 Kari Glödstaf