Trailin'

TRAILIN'


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

”Hän näytti arkajalalta ja puhuikin kuin arkajalka – mutta eipä ollut!”

Suurimpiin ja menestyneimpiin mykän kauden amerikkalaistähtiin lukeutuneen Tom Mixin osa ei ole tänä päivänä kadehdittava. Entisen ja nykyisenkin suosion perusteella Mixin pitäisi olla julkaisulistojen kärkipäätä, mutta tosiasiassa tilanne on aivan päinvastainen: yksikään merkittävä julkaisija ei ole ottanut tehtäväkseen levittää hänen elokuviaan. Niinpä hänen teoksiinsa tutustuminen on tehtävä b-luokan julkaisujen kautta, jotka voivat olla laadultaan mitä tahansa. Vuonna 1921 valmistunut western Trailin’ lukeutuu valitettavasti heikkolaatuisten joukkoon: kuvan laatu on kohtalainen, mutta elokuvan pyörimisnopeus täydellisen pielessä.

Tom Mix esittää Anthony Woodburya, taloudellisessa yltäkylläisyydessä kasvanutta nuorukaista. Eräänä päivänä hän tapaa oudon muukalaisen, joka alkaa tehdä kysymyksiä hänen äidistään. Asiat muuttuvat aina vain oudommiksi, kun Anthonyn isä ei halua puhua menneistä. Pian tämän jälkeen muukalainen tulee paikalle ja ampuu isän kaksintaistelussa. Siinä vaiheessa Anthony saa tarpeekseen ja matkustaa äitinsä kuolinkaupunkiin selvittämään, mistä kaikessa oikein on kyse.

Trailin'                  Trailin'

Tuntemattoman muukalaisen läsnäolo ja menneisyyden salaisuuksien selvittäminen eivät ole juonellisesti kovinkaan kekseliäitä ideoita, mutta Trailin’ onnistuu siitä huolimatta pitämään mielenkiinnon yllä varsin pitkään. Anthony Woodburyn saapuminen pieneen, takapajuiseen vuoristokylään on onnistuneesti jäsennelty, vaikka vastaavanlaisia tarinoita eri käänteineen on varioitu monissa myöhemmissä lännenelokuvissa vähintäänkin yhtä hyvin. Romanssiviritelmissäkin on tehoa, mutta vastavuoroisesti kunnon toimintaa saadaan odottaa aina viime metreille. Viimeinen kela on tosin sen verran huikeaa takaa-ajoa, että väkisinkin miettii kuinka kovilla stuntit ja hevoset ovat sitä tehtäessä olleet.

Trailin’ voisi jäädä historiaan keskivertoa parempana ja viihdyttävämpänä länkkärinä, elleivät käsikirjoittajat olisi menneet loppuratkaisun kohdalla sieltä, missä aitaa ei ole ollenkaan – ratkaisu on nimittäin aivan yhtä uskottava kuin mikäli kaikki olisi osoittautunut uneksi. Tällaisen kliimaksin jälkeen on mahdotonta peitellä pettymystään, sen verran railakkaasti matto vedetään yleisön jalkojen alta. Kostaja ei olekaan kostaja, vaan jotain aivan muuta.

Suuret näyttelijäsuoritukset eivät ole näiden elokuvien idea, vaan tarkoituksena on ollut pedata Mixille materiaalia, jossa hän saa näyttää kaikki parhaat temppunsa. Hyvin hän asevyönsä kantaa tälläkin kertaa, mutta itse pidän mielenkiintoisempana elokuvan alussa esiintyvää, reilusti yli kolmesataa roolia urallaan tehnyttä J. Farrell MacDonaldia. Valitettavasti hänen tulkitsemansa rosvopäällikkö ei ole kovin pitkäikäinen.

TRAILIN', 1921 Yhdysvallat

Tuotanto: Fox Film Corporation Ohjaus: Lynn Reynolds Käsikirjoitus: Lynn Reynolds (Max Brandin romaanista) Kuvaus: Bennie Kline
Näyttelijät: Tom Mix (Anthony Woodbury), Eva Novak (Sally Fortune), Bert Sprotte (John Woodbury), James Gordon (William Drew), Sidney Jordan (Steve Nash), Carol Halloway (Joan Piotto), J. Farrell MacDonald (Joseph Piotto)



© 15.5.2018 Kari Glödstaf