Why Worry?

SALAMAA JA JYRINÄÄ


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Suurmenestykseksi ja ensimmäiseksi todelliseksi Harold Lloyd –klassikoksi osoittautuneen Turvallisuus viimeiseksi –elokuvan jälkeen tähti palasi suoraviivaisen komediatyylin pariin. Tuloksena oli Salamaa ja jyrinää, yleisesti Lloydin hauskimpien komedioiden joukkoon laskettu teos. Vaikka ei olisikaan samaa mieltä, ei käy kuitenkaan kiistäminen, että vauhtia ja toimintaa elokuvassa riittää vaikka muille jaettavaksi.

Elokuva alkaa Crestshire Country Clubilta, hienostokerholta, jonne ”varakkaat tyhjäntoimittajat tulevat toimittamaan tyhjää”. Päivän puheenaihe on nuori miljonääri Harold Van Pelham, joka on lähdössä parantamaan lukemattomia sairauksiaan Paradison paratiisivaltioon eteläiselle Tyynelle merelle. Mutta loma paratiisisaaren palmujen alla osoittautuu kaikkea muuta kuin auvoisaksi, sillä maassa puhkeaa vallankumous, jonka pyörteisiin myös Harold Van Pelham seurueineen joutuu.

Why Worry?                  Why Worry?

Salamaa ja jyrinää oli monellakin tapaa merkittävä elokuva Lloydin uralla. Tuotantoaika (7 kuukautta) oli aiempia elokuvia pidempi ja näin ollen kustannuksiltaan se oli tuplasti kalliimpi kuin Turvallisuus viimeiseksi. Salamaa ja jyrinää oli myös viimeinen Lloydin Hal Roachin tallissa tekemä elokuva, tähti kun katsoi, ettei monien muidenkin koomikoiden (mm. Our Gang, Stan Laurel, Will Rogers) tuottajana toimineella Roachilla ollut enää potentiaalia häntä varten. Vaikka miesten kymmenvuotinen yhteistyö näin päättyikin, erosivat he ystävinä ja pysyivät sellaisina loppuun saakka.

Huomattavin muutos aiempiin elokuviin koski kuitenkin Lloydin vastanäyttelijää. Tähti oli mennyt naimisiin pitkäaikaisen valkokangasparinsa Mildred Davisin kanssa, joten uuden tytön löytäminen elokuvia varten oli välttämätöntä. Sopiva vaihtoehto löytyi Roachilta, joka tarjosi lyhyissä komedioissa esiintynyttä Jobyna Ralstonia Lloydille. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi ja kaiken kaikkiaan kuvankaunis Ralston esiintyi kuudessa Harold Lloydin komediassa. Ralstonin ura kesti lopulta vain vuosikymmenen loppuun ja valkokankailta hän vetäytyi ainoastaan kahden äänielokuvayrityksen jälkeen.

Why Worry?                  Why Worry?

Salamaa ja jyrinää on hauska elokuva, joka kärsii kuitenkin epätasaisesta toteutuksesta. Siinä on monia kekseliäitä gageja, joista suurin osa tosin sijoittuu vasta elokuvan loppupuolelle, kun Harold seurueineen ottaa yhteen vallankumouksellisten kanssa. Myös monet väliteksteistä ovat tuttuun tapaan hauskasti keksittyjä ja sommiteltuja. Kaikesta huolimatta elokuvaa vaivaa muutamia muitakin Lloydin elokuvia heikentävä vauhtisokeus – aivan kuin jokaisesta kohtauksesta pitäisi väen vängällä vääntää hauskuutta. Tämä johtaa puolestaan siihen, että osa vitseistä on heppoisia ja turhiakin.

Mikäli Harold Lloydin gag-komediat tuntee omakseen, on Salamaa ja jyrinää oiva vaihtoehto mykkäkomediaa etsiskelevälle. Syvempiin hahmokehitelmiin ja juonenkäänteisiin tottuneille tämä saattaa puolestaan olla liian suoraviivainen ja vauhdikas kokonaisuus. Mutta vaikka elokuva ei mikään suuri Harold Lloyd –klassikko olekaan, tarjoaa se silti lukuisat naurut, se on varmaa.

WHY WORRY?, 1923 Yhdysvallat

Tuotanto: Hal Roach Studios Ohjaus: Fred C. Newmeyer, Sam Taylor Käsikirjoitus: Sam Taylor, Tim Whelan, Ted Wilde Kuvaus: Walter Lundin Leikkaus: T. J. Crizer
Näyttelijät: Harold Lloyd (Harold Van Pelham), Jobyna Ralston (hoitajatar), Wallace Howe (palvelija), John Aasen (Colosso), Jim Mason (Jim Blake), Leo White (Herculeo)



© 10.5.2009 Kari Glödstaf