Mary Pickford

MARY PICKFORD

s. 8.4.1892 Toronto, Kanada

k. 29.5.1979 Santa Monica, Kalifornia


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Mitä kauemmas kuljemme elokuvan pioneerivuosista, sitä syvemmälle painuvat alkuaikojen tähdet teoksineen. Voisi kuvitella, että tässä kisassa säilyvät vahvimmat, mutta tosiasiassa niin ei ole – pessimistinä uskon, että unohduksen aalto tulee pyyhkäisemään tähden toisensa jälkeen ja jättämään jäljelle ainoastaan nimiä elokuvan historiaan. Valtaosalle menneen ajan suuruuksista on jo käynyt näin, eikä muutosta ole näkyvillä.

Unohdus tulee todennäköisesti ulottamaan kyntensä myös ”Pikku-Maryyn”, Mary Pickfordiin, joka oli 1910- ja 1920-luvuilla varmastikin maailman tunnetuin nainen. ”Amerikan sydänkäpysen” maine kiiri ympäri maailman ja peitti alleen parhaimmillaan jopa toisen suuruuden, Lillian Gishin. Sittemmin heidän osansa ovat kääntyneet ja nimenomaan Gish on saanut kunnian toimia koko mykän kauden airueena.

LAPSUUS JA TEATTERI
Gladys Louise Smith syntyi John Charles Smithin ja Charlotte Hennesseyn ensimmäiseksi lapseksi keväällä 1892. Isä-John teki sekalaisia töitä ja äiti-Charlotte oli ajan tavan mukaisesti kotona hoitamassa perhettä. Gladysin jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Charlotte (”Lottie”, 1895-1936) ja Jack (1896-1933).

Gladys Smithin huoleton lapsuus sai äkkilopun hänen ollessa viisivuotias, kun perheen isä kuoli tapaturmaisesti. Leskeksi jäänyt äiti raapi elannon itselleen ja kolmelle lapselleen milloin mistäkin ja Gladys yritti parhaansa mukaan auttaa äitiään. Hieman helpotusta tukalaan tilanteeseen perhe sai, kun Gladys hyväksyttiin viiden vanhana teatteriin. Periksiantamattomuus, lahjakkuus sekä tietenkin myös ripaus onnea johtivat siihen, että vähitellen Gladys Smith alkoi saada yhä enemmän osia, eikä perhe ollut enää välittömässä taloudellisessa ahdingossa. Myös hänen nuori sisarensa Lottie sai tehdä satunnaisesti rooleja, äiti sekä Jack-veli auttoivat tarvittaessa.

Gladys Smith oli asettanut jo näyttelijäuransa alussa tavoitteekseen tulla parhaaksi alallaan ja siihen hänet saattoi johtaa vain teatteritaituri David Belasco (1853-1931). Nuori Gladys tapasi Belascon 15-vuotiaana, eikä tuon tapaamisen jälkeen teatterimaailmassa esiintynyt enää Gladys Smith, vaan Mary Pickford. Belascon alaisuudessa Pickford tutustui myös tuleviin elokuvaystäviin, heti ensimmäisessä näytelmässään hän teki yhteistyötä Cecil B. DeMillen ja hänen veljensä Williamin kanssa. Belascon teatteriryhmässä Pickford viihtyi aina vuoteen 1909, kunnes jäi väliaikaisesti ilman uutta kiinnitystä. Vaikka teatterinäyttelijät tuohon aikaan halveksivatkin elokuvissa näyttelemistä, oli Pickfordin perheen otettava elantonsa sieltä missä sitä oli tarjolla ja niin Mary Pickford kirjautui Biographin leipiin.

ELOKUVATÄHTI SYNTYY
Kun Pickford aloitti elokuvissa, ei näyttelijöitä tunnettu vielä nimillä – tuottajat nimittäin pelkäsivät, että tähtiaseman saaneet näyttelijät vaatisivat aiempaa enemmän palkkaa. Näyttelijät tunnettiin usein pelkästään ulkonäkönsä tai roolihahmonsa kautta (esim. The Girl with the Golden Hair), toinen tunnistamiskeino liittyi yhtiöön (The Biograph Girl, The Vitagraph Girl). 1910-luvun alkupuolella asiat vähitellen muuttuivat ja Mary Pickfordista sukeutui ensimmäisiä nimeltä tunnettuja elokuvatähtiä. Mutta tähän päästäkseen hänellä oli vielä pitkä tie kuljettavanaan.

Biographilla Pickfordilla oli opettajanaan paras tuon ajan amerikkalainen elokuvantekijä, D. W. Griffith. Alkuvaikeuksien ja lukuisien elokuvien jälkeen Pickfordista kasvoi yhtiön suuri tähti. Paitsi valkokankaalla, Mary menestyi myös rakkausrintamalla, sillä Biographin aikana hän tutustui ensimmäiseen aviomieheensä, Owen Mooreen. Pariskunta avioitui tammikuussa 1911. Biographilta Pickfordin tie vei Carl Laemmlen johtamaan IMP:hen (Independent Motion Picture Company). Vaikka ura Laemmlen alaisuudessa ei kestänytkään kauan, alkoi Mary Pickford saada nimeä omana itsenään. IMP:n jälkeen hänen matkansa jatkui Majestic Picturesiin, kunnes hän palasi takaisin Biographille. Mary Pickford oli tuolloin suurelle yleisölle tunnetumpi ja ihaillumpi kuin itse Griffith.

Mary Pickford ei ollut pelkästään näyttelijä, vaan myös erittäin taitava liikemies, joka tiesi suosionsa ja osasi ottaa siitä kaiken irti. Sitä mukaa kuin hänen maailmanlaajuinen suosionsa kasvoi, kasvoi hänen palkkapussinsakin: aloittaessaan Biographilla 1909 hän sai 40 dollaria viikossa. Carl Laemmle tarjosi hänelle 175 dollarin viikkopalkkaa ja vuonna 1912 hän sai Adolph Zukorilta 500 dollaria viikossa. Vuonna 1916 Zukor maksoi hänelle 10 000 dollaria viikossa ja 300 000 bonuksen. Ja summat vain kasvoivat.

Mutta ei Pickfordille turhasta maksettu. Hän teki elokuvia valtavalla työtahdilla (8 elokuvaa 1915, 6 elokuvaa 1917 jne.) ja tarjosi yleisölle sitä, mitä se halusi nähdä – häneltä sujuivat niin satuelokuvat (Cinderella, 1914), koskettavat draamat (A Romance of Redwoods, 1917) kuin sotapropagandakin (The Little American, 1917). Suosituimpia ja nykykatsojille tunnetuimpia olivat kuitenkin pikkutytön roolit, joita hän teki menestyksekkäästi lukuisia. Pieni rikas tyttö-parka (The Poor Little Rich Girl, 1917), Kaikki hauska kielletty (Rebecca of Sunnybrook Farm, 1917), Setä Pitkäsääri (Daddy-Long-Legs, 1919) sekä Pollyanna (1920) tekivät Pickfordista elokuvayleisön silmissä kuolemattoman.

UNITED ARTISTS JA MUUTOSTEN AIKA
Vuosi 1919 oli menestyksekäs Pickfordille niin elokuvien kuin yksityiselämänkin osalta. Hän oli mukana perustamassa United Artistsia yhdessä Charles Chaplinin, D. W. Griffithin ja Douglas Fairbanksin kanssa. Uuden yhtiön myötä elokuvamestarit saivat täyden kontrollin teoksiinsa, mikä oli ennenkuulumatonta tuohon aikaan. Siviilielämässä hän alkoi seurustella Fairbanksin kanssa, mutta koska molemmat olivat vielä tahoillaan naimisissa, joutui pariskunta odottamaan häitä seuraavaan vuoteen. Mary Pickfordista ja Douglas Fairbanksista tuli Hollywoodin unelmapari ja heidän Pickfair-kartanostaan suurten juhlien suosittu pitopaikka.

United Artistsin myötä Pickfordin elokuvien tekotahti ja -tavat muuttuivat radikaalisti. Tähti teki vuosittain enää muutaman elokuvan, jotka muuttuivat ulkoasultaan ja tuotannoltaan aiempia taiteellisimmiksi ja haasteellisimmiksi. Pickford ei halunnut olla ainoastaan palvottu elokuvatähti, vaan hänen tavoitteenaan oli tulla myös varteenotettavaksi elokuvantekijäksi. Osoittaakseen olevansa tosissaan myös tuottajana, hän kutsui Hollywoodiin suuren saksalaisen, Ernst Lubitschin.

Lubitsch oli tuohon aikaan saksalaisen elokuvan suurin nimi, joten jo pelkästään mediahuomio oli valtava. Ohjaajamaestro tuli Hollywoodiin mielellään, sillä vaikka saksalainen elokuva nauttikin nousukaudesta, olivat amerikkalaisten elokuvien resurssit huomattavasti paremmat. Alun perin Lubitschin oli tarkoitus filmata Pickfordin kanssa joko Haddon Hallin Dorothy Vernon (Dorothy Vernon of Haddon Hall, 1924, O: Marshall Neilan) tai Goethen tarinaan perustuva Faust, mutta monen mutkan kautta päädyttiin Espanjaan sijoittuvaan Rositaan (1923). Vaikka Pickford ja Lubitsch kuinka yrittivät, oli heidän ainoa yhteistyönsä muodostuva pettymykseksi, eikä lopputulos tyydyttänyt tähteä lainkaan. Rositan ja seuraavaksi valmistuneen Dorothy Vernonin jälkeen Pickford, jonka suosio oli kokenut lievän takaiskun näiden elokuvien myötä, palasi nuorten tyttöjen rooleihin. Poliisin tytär (Little Annie Rooney, 1925) palautti hänet takaisin elokuvayleisön suosioon. Tämän jälkeen hän teki enää kaksi mykkäelokuvaa (Turvattomat / Sparrows, 1926 ja Tytöistä parhain / My Best Girl, 1927) ennen kuin äänielokuva valtasi markkinat.

URA PÄÄTTYY
Mary Pickfordin ensimmäinen äänielokuva oli keväällä 1929 ensi-iltansa saanut Keimailija (Coquette). Elokuva muistetaan nykyään sisältöä paremmin siitä, ettei Pickfordilla ollut enää kuuluisia kiharoitaan – hän oli leikannut ne pian äitinsä kuoleman (1928) jälkeen. Pickford sai osastaan ensimmäisen äänielokuvista jaetun parhaan naispääosan Oscar-palkinnon, mutta elokuva ei silti menestynyt aivan toivotunlaisesti ja monen mielestä tähden saama tunnustuskin oli ennemmin elämäntyöpalkinto. Seuraavaksi valmistunut Kuinka äkäpussi kesytetään (The Taming of the Shrew, 1929) sai jo paremmat arvostelut ja New York Times valitsi sen vuoden 10 parhaan elokuvan joukkoon.

Vaikka Pickfordin siirtyminen äänielokuvaan oli onnistunut kohtalaisesti, lähestyi hänen uransa loppuaan. Hän teki enää kaksi elokuvaa, vuonna 1931 valmistuneen Kikin (O: Sam Taylor) ja 1933 ensi-iltansa saaneen Secretsin (O: Frank Borzage). Tämän jälkeen häntä ei enää valkokankaalla nähty, vaan se vähä mitä hän elokuvien kanssa oli tekemisissä, hoitui tuottajan roolin kautta. Mary Pickford lukeutui niihin moniin mykän kauden näyttelijöihin, jotka kieltäytyivät Norma Desmondin roolista Billy Wilderin mestariteoksessa Auringonlaskun katu (1950).

Pickfordin 30-luku täyttyi surulla ja menetyksillä. Ensin hän menetti veljensä Jackin, joka kuoli vuonna 1933. Avioliitto Fairbanksin kanssa tuli päätökseen tammikuussa 1936 ja saman vuoden joulukuussa Lottie Pickford kuoli. Kaiken surun keskellä oli tosin tarjolla hieman iloakin, sillä kesällä 1937 solmittu avioliitto näyttelijä Charles ”Buddy” Rogersin kanssa kesti Pickfordin kuolemaan saakka. Elokuvauran päättymisen jälkeen Pickford erakoitui ja painui suuren yleisön tavoittamattomiin. Elokuva-akatemia muisti perustajajäsentään elämäntyö-Oscarilla vuonna 1976.

ELOKUVISTA
Mikäli Pickford olisi pitäytynyt alkuperäisissä aikeissaan, ei hänen elokuviaan olisi jälkipolvien saatavilla – tähti ei halunnut tulla verratuksi myöhempien aikojen elokuvanäyttelijöihin, joten hän päätti pitää elokuvansa poissa julkisuudesta. Onneksi niin ei lopulta kuitenkaan käynyt ja suuri osa hänen pitkistä teoksistaan on nykyään kotikatsojankin saatavilla, toistaiseksi tosin pääasiassa Amerikassa.

Vaikka monet Pickfordin elokuvista eivät ole ajan hammasta kestäneetkään, on niissä myös paljon hyvää (täysin ala-arvoisia tai edes heikkoja Pickford-elokuvia ei ole eteeni tullut). Hänen elokuvansa ovat poikkeuksetta valtavan lämminhenkisiä hyvän mielen tuojia, joissa perusopetuksena on, ettei koskaan saa antaa periksi ja että jokaisessa pilvessä on kultareuna. Mary Pickford nousi itse köyhyydestä kuuluisuuteen ja halusi näin muistuttaa, että kaikilla oli sama mahdollisuus.

Toivottavasti Mary Pickfordin elokuvat rantautuvat joskus Eurooppaankin, Suomeen niitä on varmastikin turha odotella. Pahitteeksi ei myöskään olisi, että esimerkiksi KAVA (ent. SEA) ottaisi joskus esityslistalleen myös tämän supertähden elokuvia, ennen kuin hänen muistonsa haalistuu lopullisesti.

”On melko erikoista, että teräksisestä liikemiesvaistosta ja käytännöllisyydestä muistetusta Mary Pickfordista piti tulla elokuvan suuri tunteilija, ihanteidemme ja muistojemme todellinen ilmaisija. Lähdemme hänen elokuvistaan järjettömän jalomielisinä ja naurettavan liikuttuneina, jonka vuoksi haluamme pysäyttää ensimmäisen likaisen kodittoman ja yllättää hänet viiden punnan setelillä, ostaa orpokodin, adoptoida kaupungin verran kodittomia koiria tai myydä koko omaisuutemme ja lahjoittaa varat köyhille.” C. A. Lejeune (teoksessa Cinema, 1931).

LÄHTEET: Mary Pickford: Sunshine and Shadows, an Autobiography, Doubleday & Co., 1955.
Kevin Brownlow: Mary Pickford Rediscovered: Rare Pictures of Hollywood Legend, Harry N. Abrams, Inc., New York 1999.
Kevin Brownlow: The Parade’s Gone By…, University of California Press, Berkeley and Los Angeles 1996.
Eileen Whitfield: Pickford: The Woman Who Made Hollywood, University Press of Kentucky, Lexington 2007.
Peter von Bagh: Tähtien kirja, Otava, Helsinki 2006.

MARY PICKFORD MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA

  • Little American, The (1917)
  • Poor Little Rich Girl, The (Pieni rikas tyttö-parka, 1917)
  • Rebecca of Sunnybrook Farm (Kaikki hauska kielletty, 1917)
  • Amarilly of Clothes-Line Alley (1918)
  • Daddy-Long-Legs (Setä Pitkäsääri, 1919)
  • Suds (1920)
  • Through the Back Door (Takatietä onneen, 1921)
  • Tess of the Storm Country (Terhakka Mary, 1922)
  • Little Annie Rooney (Poliisin tytär, 1925)
  • Sparrows (Turvattomat, 1926)
  • My Best Girl (Tytöistä parhain, 1927)


  • © 5.3.2009 Kari Glödstaf