Mauritz Stiller

MAURITZ STILLER

s. 17.7.1883 Helsinki, Suomi

k. 18.11.1928 Tukholma, Ruotsi


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Moshe Stiller syntyi Helsingissä 17. heinäkuuta 1883. Hänen vanhempansa olivat juutalaisia: isä Hirsch Stiller oli kotoisin Valko-Venäjältä ja äiti Mindel Lodzista, nykyisestä Puolasta. Perheeseen syntyi kaiken kaikkiaan kuusi lasta, joista Moshe oli viides. Perheen vanhemmat kuolivat muutamaa vuotta myöhemmin, jolloin Moshe jäi heidän perhetuttunsa, hattutehtailija Peretz Katsmanin huostaan. Nuori poika kävi sekä juutalaista että venäläistä koulua, mutta yllättävää kyllä ei Helsingissä asumisestaan huolimatta opetellut koskaan suomea saati hankkinut Suomen kansalaisuutta.

Stiller kiinnostui teatterista teini-iässä. Ensimmäisen mahdollisuuden sen parissa hän sai päästyään Turun ruotsalaisen teatterin palvelukseen vuonna 1900. Hän vietti Turussa kaikkiaan kolme vuotta näytellen satunnaisia sivuosia siellä täällä. Stillerin jakso Turussa oli muutenkin onnistunut, sillä Helsingissä päätään nostanut kansallismielisyys ei ollut Turussa yhtä voimakasta, eikä venäläisyydestä muodostunut tulevalle elokuvaohjaajalle ongelmia.

Stiller palasi Helsinkiin 1903 ja sai seuraavana vuonna kiinnityksen Svenska Teaterniin. Teatteriura katkesi kuitenkin lyhyeen, kun hän sai kutsun Venäjän armeijaan. Stiller onnistui keplottelemaan itsensä vapaaksi ja suuntasi väärennettyjen papereiden avulla Ruotsiin. Tukholmassa hän liittyi vanhojen ystäviensä seuraan ja jatkoi uraansa paikallisissa teattereissa. Ruotsissa hän viipyi vuodet 1905-1907, kunnes palasi takaisin Suomeen. Teatteriura jatkui myös Suomessa, eikä aikaakaan kun Helsingin ja Turun teatteripiirit alkoivat tuntua Stilleristä liian pieniltä ja vaatimattomilta. Stiller palasi takaisin Ruotsiin kesällä 1909, tällä kertaa jäädäkseen. Samoihin aikoihin hän otti etunimekseen Mauritz, joka oli huomattavasti ruotsalaisempi kuin Moshe tai hänen lempinimensä Moje.

Alku Ruotsissa oli katastrofaalinen. Stiller oli kesän työttömänä ja senkin jälkeen hän sai jonkin aikaa vain sivuosia. Vuoden 1909 lopussa hän sai pääosan Goethen näytelmästä Torquete Tasso, joka sai kuitenkin murska-arvostelut. Stillerin roolisuoritus haukuttiin maan rakoon ja tuolloin hän oppi, ettei vanhoilla meriiteillä ollut viihdealalla mitään arvoa. Hänen onnistui nousta takaisin ja vähitellen Stiller alkoi saada vakaampaa jalansijaa ruotsalaisesta teatterimaailmasta.

Mauritz Stillerin ensimmäinen teatteriohjaus on vuodelta 1911. Peter Eggen kirjoittama komedia Äkta makar sai ensi-iltansa 15. helmikuuta ja sen kelvollinen menestys innoitti Stilleriä kokeilemaan ohjaamista uudemman kerran. Tästä eteenpäin hän toimi sekä näyttelijänä että ohjaajana aina kevääseen 1912 saakka, jolloin hän sai mahdollisuuden mitata taitojaan uuden viihdemuodon, elokuvan parissa.

TYÖTÄ, TYÖTÄ JA TYÖTÄ
AB Svenska Biografiteatern (Svenska Bio) oli perustettu vuonna 1907 ja tämä Charles Magnussonin johtama yhtiö oli saavuttanut nopeasti vahvan aseman ruotsalaisessa viihdemaailmassa. Svenska Bio tarvitsi kuitenkin lisää tekijöitä ja niitä Magnusson päätti etsiä teatterimaailmasta. Ensin hän lähestyi menestynyttä näyttelijä-ohjaajaa Victor Sjöströmiä ja kun tämä saatiin houkuteltua mukaan, Magnusson käänsi katseensa Stilleriin. Stiller kirjoitti huhtikuussa 1912 kolmevuotisen sopimuksen yhtiön kanssa. Ensimmäinen yhteistyö, Äiti ja tytär (När svarmor vegerar), valmistui jo samana vuonna. Kaikkiaan Stiller ohjasi ensimmäisen vuoden aikana kuusi elokuvaa, joista neljä luokiteltiin draamaksi ja kaksi komediaksi. Yksikään elokuvista ei ole säilynyt.

Stiller työskenteli nopeasti. Seuraavana vuonna, jolloin Victor Sjöström ohjasi mestariteoksensa Ingeborg Holm (1913), Stiller ohjasi kaikkiaan 17 elokuvaa, vuonna 1914 viisi ja vuonna 1915 kahdeksan elokuvaa. Kova työskentelytahti toi Stillerille tietenkin itsevarmuutta, mutta heijastui myös elokuvien laatuun: liian nopeasti valmistuneet elokuvat olivat laadullisesti heikompia kuin markkinoita hallinneet amerikkalaiset, italialaiset, ranskalaiset ja tanskalaiset tuotannot. Stiller ja Sjöström päättivät saada asiaan muutoksen ja he onnistuivatkin vakuuttamaan Magnussonin siitä, että rauhallisempi etenemistahti saisi aikaan parempia elokuvia. Stiller ohjasi vuonna 1916 enää neljä elokuvaa.

Vuosi 1917 oli ruotsalaisen elokuvan läpimurtovuosi. Sjöströmin Norjassa kuvaama Terje Vigen oli valtava kansainvälinen menestys, joten vastaavaa odotettiin myös Stilleriltä. Aivan niin helposti asiat eivät kuitenkaan menneet, vaikka Stillerin ohjaamat kaksi komediaa (Thomas Graalin paras elokuva / Thomas Graals bästä film, Aleksanteri suuri / Alexander den store) menestyivätkin kelvollisesti kotimaassaan. Seuraavana vuonna valmistuneen Thomas Graalin parhaat lapset (Thomas Graals bästa barn) -komedian jälkeen Stiller tarttui Sjöströmin tavoin tunnettuun kirjalliseen teokseen. Johannes Linnankosken menestysromaani Laulu tulipunaisesta kukasta osoittautui Mauritz Stillerille matkalipuksi menestykseen.

Laulu tulipunaisesta kukasta (Sången om den eldröda blomman, 1918) kertoo nuoresta Olavi Koskelasta, ”Pohjolan Don Juanista”, joka särkee sydämiä missä tahansa liikkuukin. Lopulta Olavi saa rinnalleen suuren talon tyttären Kyllikin ja asettuu aloilleen. Hienot pääosasuoritukset (Lars Hanson, Edith Erastoff), komea luonnon kuvaaminen ja saumattomasti etenevä juoni tekevät elokuvasta kuolemattoman klassikon. Alkuperäisversio on tuhoutunut ajat sitten ja nykyinen versio on sitä puolisen tuntia lyhyempi.

SUURMIESLUOKASSA
Tulipunakukan jälkeen Stiller siirtyi Selma Lagerlöfin kirjallisten tuotantojen pariin, joita Victor Sjöström oli jo filmannut menestyksekkäästi. Vuoden 1919 ensimmäistä tuotantoa, Aarne-herran rahoja (Herr Arnes pengar) pidetään paitsi Stillerin päätyönä, myös yhtenä koko skandinaavisen elokuvan suurimmista teoksista. Lumen ja jään keskellä käytävä moraalinen kamppailu kertoo kolmesta skotlantilaisesta palkkaritarista, jotka tekevät hirmuteon ja yrittävät sen jälkeen paeta kotimaahansa. Luonto estää kuitenkin heidän lähtönsä ja loppukohtaus, jossa jäällä marssiva hautajaissaattue kuljettaa tarinan naispäähenkilöä, on syystäkin kuuluisa.

Ranskalainen Henri Langlois piti Stillerin seuraavaksi valmistunutta elokuvaa Kalastajakylä (Fiskebyn, 1919) yhtenä kaikkein tärkeimmistä kadonneista elokuvista. Vanhoillista ja ahdasmielistä miljöötä kuvanneen Kalastajakylän jälkeen Stiller heittäytyi hetkeksi takaisin komedian pariin. Thomas Graal -elokuvia hienostuneempi ja ehyempi salonkikomedia Erotikon (1920) oli suurmenestys sekin ja toimi suunnannäyttäjänä Ernst Lubitschin, Jean Renoirin ja Charles Chaplinin vastaaville teoksille. Nykypäivän katsojaa Erotikon ei todennäköisesti kuitenkaan säväytä muiden Stillerin klassikoiden tavoin, mutta arvonsa se on säilyttänyt siitä huolimatta.

Stillerin korkealento jatkui elokuvalla Juha (Johan, 1921). Juhani Ahon romaaniklassikon filmatisointi muuttaa juonta jonkin verran, mikä sai kirjailijan esittämään vastalauseensa. Stiller tiesi kuitenkin mitä oli tekemässä ja siksi Juha toimii edelleen. Ruotsin Lapissa kuvattu teos jatkaa Stillerin komeiden luontoelokuvien sarjaa vakuuttavalla tavalla. Hieno on myös hieman vähemmälle huomiolle jäänyt Gunnar Heden taru (Gunnar Hedes saga, 1923), joka yhdistelee kartanodraamaa ja lappilaiseksotiikkaa onnistuneesti. Monien muiden Stillerin elokuvien tavoin myös Gunnar Heden taru on vuosikymmenten saatossa kokenut kovia ja kuvamateriaalia on kadonnut tai tuhoutunut noin yhden kolmanneksen verran.

Victor Sjöströmin lähdettyä Hollywoodiin tammikuussa 1923 oli selvää, ettei Stillerkään viihtyisi kotimaassaan enää pitkään. Ennen lähtöään hän teki kuitenkin vielä yhden elokuvan: Selma Lagerlöfin samannimiseen romaaniin perustuvasta Gösta Berlingin tarusta (Gösta Berlings saga, 1924) tuli ruotsalaisen elokuvan suuruudenajan joutsenlaulu. Yli kolmetuntinen suurelokuva tunnutaan muistavan nykyään Greta Garbon läpimurtoteoksena, mutta tämä ei tee oikeutta itse elokuvalle, joka on kaikin puolin toimiva, ihailtava ja kunnianhimoinen näkemys mahdottomana filmattavana pidetystä romaanista. Stillerin jäähyväiset eivät olisi voineet olla komeammat, tosin ohjaajan ratkaisuihin tyytymätön Lagerlöf ilmoitti, ettei aio enää tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.

EPÄONNISTUMINEN HOLLYWOODISSA JA URAN LOPPU
Gösta Berlingin tarun jälkeen Stiller oli vapaa tekemään mitä tahansa. Hän oli jo kauan haaveillut suuresta kansainvälisestä tuotannosta, jonka onnistumiseen hän olisi tarvinnut Konstantinopolin suuren juutalaisyhteisön tukea. Edistääkseen elokuvan kehittelyä ja mainontaa Stiller matkusti Garbon ja Julius Jaenzonin kanssa Eurooppaa ristiin rastiin lähetellen samalla ehdotuksia ja ideoita työtovereilleen Turkkiin. Lopulta koko hanke kaatui varojen puutteeseen. Konstantinopoli-tuotannon epäonnistuminen oli suuri pettymys Stillerille, mutta uudet mahdollisuudet odottivat aivan kulman takana.

M-G-M:n johtaja Louis B. Mayer oli vierailulla Euroopassa. Nähtyään Gösta Berlingin tarun hän ilmoitti haluavansa sen ohjaajan Hollywoodiin (myös Sjöström oli M-G-M:n leivissä). Mayer ja Stiller tapasivat Berliinissä ja allekirjoittivat sopimuksen, joka salli ruotsalaisohjaajan ottaa matkalle mukaan myös suojattinsa Greta Garbon. Kaiken piti olla kunnossa ja sopimuksen mukaan Stiller saapuisi Hollywoodiin viimeistään huhtikuussa 1925. Jostain syystä Stiller alkoi kuitenkin jänistää ja yritti päästä irti sopimuksestaan. Asioita mutkistaakseen hän allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan hän lupautui tekemään töitä Ufan, Westin sekä Svensk Filmindustrin muodostamalle yhtiölle. M-G-M pysyi kuitenkin lujana eikä päästänyt Stilleriä otteestaan, joten lähtö Yhdysvaltoihin oli vääjäämättä edessä.

Louis B. Mayer oli studiopäällikkö, jota vain ani harva uskalsi vastustaa. Stillerin oikuttelut saivat hänet raivoihinsa ja niinpä ruotsalaissuuruuden ura Hollywoodissa oli ohi jo ennen kuin se oli alkanutkaan. Mayer piti Stilleriä ongelmatapauksena ja osoitti tälle heti paikkansa amerikkalaisella elokuvakartalla. M-G-M pidätteli Stilleriä ja Garboa New Yorkissa melkein kaksi kuukautta, ennen kuin kutsui heidät Kaliforniaan. Tämän jälkeen yhtiö näpäytti ohjaajaa uudemman kerran: mitä tahansa elokuvaideoita Stiller tarjosikin, Mayerin oikeana kätenä toiminut Irving Thalberg torpedoi ne tehokkaasti. Yllättävää kyllä, Garbo pääsi tositoimiin opettajaansa aiemmin, sillä Pyörremyrsky (The Torrent) sai ensi-iltansa helmikuussa 1926.

Stillerin ensimmäinen ohjaustyö M-G-M:lle oli Garbon ja Fernando Morenon tähdittämä Viettelijätär (The Temptress, 1926). Tai oikeastaan oli tarkoitus olla, sillä kuvauksissa ilmenneet riidat johtivat siihen, että Thalberg siirsi Stillerin syrjään ohjaajan paikalta ja monikäyttömies Fred Niblo teki työn loppuun. Stillerin ura Hollywoodissa olisi loppunut ennen aikojaan, ellei hän olisi saanut apua vanhalta ystävältään Erich Pommerilta, joka oli saapunut Paramountille tuottajaksi. Pommer kiinnitti M-G-M:n hylkäämän Stillerin alaisuuteensa ohjaamaan Pola Negriä elokuvaan Hotel Imperial (1927). Elokuvasta tuli menestys, ja Stiller jäi Paramountille. Hän oli mukana vielä kolmessa Paramountin elokuvassa, ennen kuin palasi takaisin Ruotsiin joulukuussa 1927.

Stillerin terveydentila alkoi heiketä nopeasti. Hän oli sairastunut keuhkotautiin jo Hollywoodissa ollessaan, mutta ei ollut hoitanut itseään kuntoon ja Ruotsin oloissa tilanne paheni nopeasti. Hän ei ohjannut enää elokuvia, vaan hänen ainoaksi työkseen kotimaassaan jäi näytelmä nimeltään Broadway. Mauritz Stiller oli kuollessaan 18. marraskuuta 1928 vasta 45-vuotias. Hänellä on tähti Hollywoodin Walk of Famella.

UNOHDETTU MESTARI
Mauritz Stiller on elokuvahistorian unohdettuja mestareita. Siinä missä aikalaiset pitivät ruotsalaistaituria yhtenä parhaista, muistavat jälkipolvet hänet ennemminkin – ja usein ainoastaan – Greta Garbon keksijänä. Stillerin nimellä ei ole mykkäelokuvaharrastajan korvissa samanlaista kaikua kuin vaikkapa Murnaulla, Eisensteininilla, Langilla, von Stroheimilla tai Sjöströmillä. Ongelma on siinä, että näin sekä Stiller että hänen teoksensa hautautuvat entistä syvemmälle elokuvahistorian kätköihin ja niiden esiinnousu tulee olemaan vuosi vuodelta vaikeampaa.

Syy ei ole ainoastaan kuluttajan. Stillerin uran kokonaisvaltainen tarkastelu on ollut jo vuosikymmenten ajan mahdotonta, sillä suurin osa hänen elokuvistaan on kadonnut tai tuhoutunut ja nekin jotka ovat jäljellä, ovat usein epätäydellisessä muodossa. Kuitenkin jo pelkästään nämä teokset riittävät osoittamaan Stillerin olleen mestari, jolta onnistuivat niin pienimuotoiset komediat kuin suuriin puitteisiin rakennetut draamatkin. Visuaalisesti huikeat, Pohjolan luonnon alkuvoiman ja kauneuden pettämättömästi tallentavat kirjallisuusfilmatisoinnit sijoittuvat edelleen korkealle koko skandinaavisen elokuvan mittakaavalla katsottuna.

Garbolla on tietysti tärkeä osa Stillerin uralla, mutta hän ei suinkaan ollut ainoa ohjaajan ”suurista näyttelijöistä”. Lars Hanson näytteli useissa Stillerin elokuvissa, Karin Molander, Jenny Hasselqvist, Richard Lund sekä Victor Sjöström esiintyivät myös säännöllisesti hänen elokuvissaan – Sjöström erityisesti molempien elokuvaurien alkuaikoina, Stillerillä ei sen sijaan ollut elokuvarooleja kuin muutama. Gustaf Molander työsti säännöllisesti käsikirjoituksia Stillerin elokuviin ja Julius Jaenzonin pistämätön elokuvasilmä tallensi monet ohjaajan suurimmista teoksista.

Stiller oli monien muiden eurooppalaisten kollegojensa tavoin kuvauspaikan itsevaltias, joka oli valmis menemään hyvinkin pitkälle saadakseen haluamansa: kirjoista voimme lukea, kuinka Mary Johnson paleli ohuissa vaatteissaan Aarne-herran rahojen hautajaissaattueessa, Garbo romahti Gösta Berlingin tarun kuvauksissa ja Lars Hanson oli palaa Ekebyn kartanon lavasteissa Gösta Berlingin tarua tehdessään. Tästä huolimatta vain ani harvan tiedetään valittaneen Stillerin metodeista. Ohjaajan taidoista kertoo paljon myös se, ettei hänellä ollut minkäänlaisia vaikeuksia ohjata myöskään Pola Negriä, vaikka tämä ei kaikkein helpoimpia näyttelijöitä ollutkaan.

Skandinaavisten mykkäelokuvien hankkiminen omiin kokoelmiin on ollut vaikeaa jo pitkään. Tilanne on vähitellen muuttunut parempaan suuntaan, joskin muutama Stillerin keskeisistä teoksista odottaa edelleen julkaisuvuoroaan. Toivottavasti tilanne korjaantuu vielä paremmaksi lähivuosien aikana, sen verran komeita teoksia Mauritz Stiller loi uransa huipulla.

LÄHTEET: Gösta Werner: Mauritz Stiller, ett livsöde, Prisma, Stockholm 1991.
Robin Hood: Sjöström & Stiller, Walhalla, Helsinki 1984.
Peter von Bagh: Elokuvan historia, Otava, Helsinki 1998.
Antti Alanen: MMM - Elokuvaopas, Otava, Helsinki 2005.

MAURITZ STILLER MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Kärlek och Journalistik (Rakkaus ja sanomalehtitoimi, 1916)
  • Vingarne (Siivet, 1916)
  • Alexander den store (Aleksanteri suuri, 1917)
  • Sången om den eldröda blomman (Laulu tulipunaisesta kukasta, 1919)
  • Herr Arnes pengar (Aarne-herran rahat, 1919)
  • Erotikon (1920)
  • Johan (Juha, 1921)
  • Gunnar Hedes saga (Gunnar Heden taru, 1923)
  • Gösta Berlings saga (Gösta Berlingin taru, 1924)
  • Hotel Imperial (1927)


  • © 4.3.2011 Kari Glödstaf