”Silloin herää salaa mielessäni taru aavemaisesta Golemista, keinotekoisesta ihmisestä, jonka muuan kabbalansa tunteva rabbiini muovasi alkuaineista tässä ghetossa ja loi teokselleen automaattisen, ajatuksettoman olemassaolon siten että työnsi sen hampaitten taakse maagisen lukusanan.” (Gustav Meyrink: Golem, 1915).
Ensimmäiset merkinnät Golem-tarusta ja rabbi Löwin eli Loew ben Bezalelin tapauksesta ovat vuosisatojen takaa. Maailmanlaajuiseen suosioon Golem nousi 1900-luvun viihdeteollisuuden ansiosta, joka muokkasi aiheesta elokuvia, kirjoja, runoja ja näytelmiä. Nykyään Golemin suosio on hiipunut, eikä uusia filmatisointejakaan ole tehty enää aikoihin, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Saksalainen teatteri- ja elokuvanäyttelijä Paul Wegener kertoi kuulleensa legendan ensimmäisen kerran ollessaan filmaamassa Prahan ylioppilasta (Der Student von Prag) vuonna 1913. Kauhusta ja fantasiasta kiinnostunut Wegener päätti siirtää tarinan valkokankaalle ja ensimmäinen versio valmistui jo kahden vuoden kuluttua. Saavuttamastaan suosiosta huolimatta elokuva painui unohduksiin ja lopulta se merkattiin jo kadonneeksi – tämä siitäkin huolimatta, että huhuja sen olemassaolosta liikkui pitkään ja Wikipedian artikkelin mukaan täydellinen kopio olisi löytynyt jo vuonna 1958. Todisteita tästä ei ole kuitenkaan koskaan saatu, joten huhut ovat saaneet jatkaa elämäänsä.
Ensimmäinen Golem-elokuva palasi suuren yleisön tietoisuuteen vuosikymmen sitten Bonnin mykkäelokuvajuhlilla, tosin edelleen pelkkänä fragmenttina. Elokuvatutkija Fernando Martin Peñan Buenos Airesista löytämä materiaali ei kata kuin elokuvan toisen kelan, joten Der Golemista puuttuu edelleen runsas puolet. Siitä ei ole tietoa, kuinka Yhdysvaltojen markkinoille tarkoitettu 16 mm filmikela on päätynyt Argentiinaan, mutta löytö tekee elokuvasta viimeinkin edes jollain muotoa katselukelpoisen. Itse olen odottanut tämän teoksen näkemistä jo reilun vuosikymmenen ja nyt se on viimeinkin saatavana myös keräilijän kokoelmiin.
Vuoden 1915 Golem sijoittuu Wegenerin myöhemmän ja tunnetuimman version, Golem: miten hän tuli maailmaan (Der Golem, wie er in die Welt kam?, 1920) -elokuvan jälkeiseen aikaan. Käsikirjoituksen ja valokuvien perusteella saamme tietää, kuinka muinaisen juutalaisen kirkon raunioista löydetään arvokkaita kulttiesineitä sekä salaperäinen savipatsas (Paul Wegener). Tutkijat vievät löytönsä eräälle antiikkikauppiaalle (Henrik Galeen), joka ostaa ne ilomielin. Savipatsaan todellinen olemus selviää hänelle, kun muuan rahavaikeuksissa oleva tutkija (Rudolf Blümner) myy hänelle muutaman salatiedettä ja magiaa käsittelevän kirjan. Niiden sivuilla kerrotaan myös Golemista, jonka antiikkikauppias herättää kirjan ohjeiden mukaisesti henkiin.
Kuten aiemmin mainitsin, elokuvasta on säilynyt vain kolme fragmenttia. Ensimmäinen niistä alkaa köyhän tutkijan kotoa ja kestää siihen asti kun antiikkikauppias käyttää Golemia apunaan työpajassaan. Tällöin hän myös huomaa savipatsaan valtavat voimat. Lopulta kauppias irrottaa Golemin henkiinherättämiseen vaadittavan loitsun tämän rinnasta, jolloin savipatsas muuttuu taas elottomaksi. Tätä kiehtovaa jaksoa seuraa pitkä osa ilman filmimateriaalia, mutta onneksi tekijöiltä on säilynyt muutama valokuva, jotka värittävät oivasti tekstipohjaista kerrontaa.
Jatkoa seuraa erittäin heikkolaatuisessa jaksossa, jossa Golem saapuu kuokkavieraaksi juhliin. Se on seurannut sinne kauppiaan tytärtä (Lyda Salmonova). Golem murtautuu juhlatilaan, jolloin ihmiset pakenevat kauhuissaan. Niin myös tytär ja tämän miesystävä (Karl Ebert), jotka suuntaavat erään talon katolle. Golem seuraa heitä sinne, ja käsikähmän jälkeen se putoaa katolta tuhoonsa. Myös kauppias saapuu paikalle ja näkee olennon kuolevan.
Der Golem vaikuttaa monin tavoin pätevältä teokselta ja miksi ei olisi, olihan Wegener kauhu- ja fantasiaelokuvan edelläkävijä, tekijä, jolle elokuva oli taidetta siinä missä teatterikin. Hän liikkui sulavasti molempien maailmassa, vähättelemättä kumpaakaan. - Ensimmäiseksi on unohdettava teatteri ja kirjallisuus ja opittava luomaan elokuvia sen omista ideoista. Kamera on elokuvan todellinen runoilija. Mahdollisuus vaihtaa jatkuvasti katsojan näkökulmia sekä käyttää lukuisia erikoistehosteita – kaksoisvalotusta, peilejä ja niin edelleen – ovat tekijöitä, joiden tulisi ohjata tarinan valintaa, Wegener puhui jo vuonna 1916.
Elokuvan työryhmä koostui aikansa merkittävistä tekijöistä. Lavastuksen suunnitellut Rochus Gliese muistetaan nykyään parhaiten F. W. Murnaun Auringonnousun (Sunrise: A Song of Two Humans, 1927) unohtumattomien maisemien luojana ja kameramies Guido Seeber useiden saksalaisten klassikoiden kuvaajana. Wegenerin parina ohjaamisessa ja käsikirjoittamisessa toiminut Henrik Galeen käsikirjoitti muun muassa Nosferatun (Nosferatu – eine Symphonie des Grauens, 1922), Vahakabinetin (Das Wachsfigurenkabinett, 1924) ja Pragilaisylioppilaan (Der Student von Prag, 1926) kaltaiset kauhuelokuvaklassikot.
Der Golem kuvattiin kohtalaisen pienellä budjetilla, joten luovuutta todella tarvittiin. Koska työryhmällä ei ollut rahaa luoda historiallista Prahaa, he joutuivat siirtämään tapahtumat elokuvan tekoaikaan. Tässä heitä auttoi Hildesheimin kaupunki, jonka kaduille he toivat savipatsaan kesällä 1914. Pian kuvausten päättymisen jälkeen Wegener lähti sotatantereelle ja kun elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 1915, seikka tuotiin esille myös mainosteksteissä: sota oli nimittäin kunnia-asia, jota ei sopinut sivuuttaa. Eipä tällaisesta markkinoinnista ainakaan haittaa ollut, sillä Münchenin elokuva-arkiston johtajan, Stefan Drößlerin, mukaan Der Golem oli valtava menestys. Sitä esitettiin pelkästään Berliinissä neljän viikon ajan ja sen näki yli 100 000 katsojaa.
Wegenerin innostus aihetta kohtaan ei menestyksen myötä ainakaan laantunut ja kaksi vuotta myöhemmin hän toi Golemin uudestaan valkokankaalle. Kyseessä ei ole niinkään legendaan perustuva elokuva, vaan pikemminkin kepeä metateos, jossa suosittu tanssijatar haluaa hankkia olennon itselleen ja sen myös saa. Wegener esittää elokuvassa kaksoisroolin ollen sekä hirviö että oma itsensä, myös Salmonova on tarinassa mukana. Vuonna 1917 ensi-iltansa saanut Der Golem und die Tänzerin (1917) on kärsinyt vielä edeltäjäänsäkin pahemman kohtalon, sillä siitä ei ole jäljellä enää kuin juoniseloste ja muutama valokuva.
Wegenerin tiedetään olleen tyytymätön molempiin elokuviin, sillä hän oli joutunut tekemään niissä liikaa kompromisseja. Kun Tohtori Caligarin kabinetin (Das Kabinett des Doktor Caligari, 1920) suurmenestys avasi tien uudenaikaisille kauhuelokuville, Wegener huomasi mahdollisuuden palata rakastamansa aiheen pariin. Asiaa helpotti Gustav Meyrinkin Golem-romaanin saavuttama menestys. Aiheen kolmannen version kohdalla Wegener sai vihdoinkin toimia haluamallaan tavalla ja tarjota katsojille kauhua ja fantasiaa saksalaiseen tapaan esitettynä. Lopputulos on erittäin onnistunut ja Golem: miten hän tuli maailmaan on yleisesti tunnustettu yhdeksi kauhuelokuvan kulmakivistä.
Tuotanto: Deutsche Bioscop
Tuottaja: Hanns Lippmann, Paul Wegener
Ohjaus: Paul Wegener, Henrik Galeen
Käsikirjoitus: Paul Wegener, Henrik Galeen
Kuvaus: Guido Seeber
Lavastus: Rochus Gliese
Näyttelijät: Paul Wegener (Golem), Henrik Galeen (antiikkikauppias), Lyda Salmonova (hänen tyttärensä), Rudolf Blümner (tutkija), Karl Ebert (kreivi)
Kesto: n. 60 min. (alkuperäinen versio), n. 25 min. (vuoden 2017 rekonstruktio)
Ensi-ilta: 15.1.1915 / ---
Lue lisää: Henry Nicolella & John T. Soister: Many Selves: The Horror and Fantasy Films of Paul Wegener, BearManor Media 2012
Katso elokuva: Der Golem & Der Golem, wie er in die Welt kam, Edition Filmmuseum DVD, 2026