Topsy and Eva

TOPSY JA EVA


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Harriet Beecher-Stowen kirjoittama Tuomo-Sedän tupa (1852) on paitsi kirjallisuushistorian myydyimpiä teoksia, myös todella suosittu teatteri- ja elokuvakappale, joka filmattiin pelkästään mykkäkaudella kymmenisen kertaa. Suurin osa versioista on perinteisiä draamoja, mutta Hollywood ei olisi Hollywood, ellei mukaan mahtuisi myös muutamia komediaversioita. Hal Roachin vuonna 1926 tuottama puolituntinen Our Gang -hupailu Uncle Tom’s Uncle on sangen hauska teos, jossa joukko kiusanhenkiä sabotoi kaverusten teatteriesitystä.

Aiheen toista mykkäkauden komediaa, vuonna 1927 ensi-iltaansa saanutta Topsya ja Evaa ei sen sijaan voi kutsua hauskaksi elokuvaksi millään mittarilla. Se pohjautuu elokuvassakin esiintyvien Duncanin sisarusten (Rosetta, s. 1894 ja Vivian, s. 1897) suosittuun musikaaliin. Juoni ei mene yksi yhteen alkuperäisen tekstin kanssa, sillä kuten nimikin kertoo, Tuomo-setä on siinä vain sivuosassa ja lähestulkoon kaikki huomio menee tarinan nuorille tytöille.

Topsy and Eva                  Topsy and Eva

Jo elokuvan alku nostattaa kulmakarvoja. Se alkaa nimittäin kohtauksella, jossa haikara tuo kummatkin tytöt vanhemmilleen. Siinä missä Evan syntymä ystävänpäivänä on iloinen tapahtuma, koetaan Topsy pikemminkin rasitteena ja siksi haikara hätistetäänkin pois ensimmäisistä kodeista. Lopulta Topsyllekin löytyy sijoituspaikka, erään talon takana oleva roskalaatikko. Ja kuin sattumalta hänen syntymäpäivänsä on aprillipäivä.

Tästä lähtee farssi, jonka kaltaista en muista aivan heti nähneeni. En kiellä slapstickin ja farssin elokuvahistoriallista merkittävyyttä noin ylipäätään ja ymmärrän, että niitä on käytetty paikoin räväkkäänkin yhteiskunnalliseen kommentointiin, mutta Topsyn ja Evan kaltainen rasistinen materiaali on jotain sellaista, minkä olisi luullut jääneen jo edelliselle vuosikymmenelle (siitäkin huolimatta, että vielä 1920-luvun lopulla moni aikansa tähtinäyttelijä Buster Keatonista Colleen Mooreen ja Al Jolsoniin innostui tekemään blackface-tulkintoja). Kun myös välitekstit ovat suurimmalta osin mauttomia, on hyvin vaikea ymmärtää, kenelle tämä elokuva on oikein tarkoitettu. Ihmetystä korostaa vielä se, että mukana on koko joukko nimekkäitä tekijöitä kameran molemmilla puolilla.

Elokuva sai ristiriitaiset arvostelut. Duncanin sisaruksia ne eivät hätkähdyttäneet, vaan he jatkoivat hahmojen esittämistä vuosia eteenpäin. Itse olisin toivonut, että heidän tarinansa olisi jäänyt teatterin lavalle, josta se ei olisi enää 2020-luvulla noussut muistuttamaan meitä viihdemaailman synkästä puolesta. Tämä menee mauttomuudessaan samaan kastiin kuin Ham and Eggs at the Front (1927).

TOPSY AND EVA, 1927 Yhdysvallat

Tuotanto: Feature Productions Ohjaus: Del Lord (sekä D. W. Griffith) Käsikirjoitus: Scott Darling, Dudley Early, Lois Weber (Catherine Chisholm Cushingin näytelmästä) Kuvaus: John W. Boyle Lavastus: Wm. Cameron Menzies Leikkaus: Hal C. Kern Puvustus: Frank Donnellan, Madame K. Keeler Välitekstit: Dudley Early
Näyttelijät: Rosetta Duncan (Topsy), Vivian Duncan (Eva), Nils Asther (George Shelby), Marjorie Daw (Mariette), Gibson Gowland (Simon Legree), Myrtle Ferguson (Ophelia-täti), Henry Victor (St. Claire), Noble Johnston (Tuomo-setä)
Kesto: 76 min.
Ensi-ilta: 24.7.1927 / 26.12.1927



© 13.8.2026 Kari Glödstaf