FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2015

24.8. - 30.8.2015


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Forssan Mykkäelokuvafestivaalien ohjelmisto koostuu tänä vuonna suurista amerikkalaisista elokuvista. Valinnat ovat tietenkin subjektiivisia, mutta uskallan silti väittää, että tämän vuoden tarjonta on yksi festivaalien historian kovatasoisimmista. Laadukkaassa ohjelmistossa nähdään melodraamaa, seikkailuelokuvaa, toimintaa, sotaelokuvaa sekä komediaa. Sunnuntain juhlanäytöksessä esitetään sata vuotta sitten valmistunut, mutta edelleen keskustelua herättävä Kansakunnan synty, jonka säestyksestä huolehtii Salla Hakkolan tyylitaitoinen orkesteri. Lipunmyynti ja esitysaikataulut on nähtävissä festivaalien kotisivulla.


ELOKUVAT PÄHKINÄNKUORESSA

Edwin S. Porter: Suuri junaryöstö (The Great Train Robbery, 1903)
Amerikkalaisen elokuvan ensimmäinen todella merkittävä teos on yhtä kuolematon kuin Georges Mélièsin Matka kuuhun (1902). Kymmenminuuttinen western on kuin lännenelokuvan oppikirjasta: lainsuojattomat, virkavalta, rautatie, tanssiaiset, takaa-ajo ja ruudinkatkuinen loppuhuipentuma yhteen kelaan tiivistettynä. ”Tästä ensimmäisestä lännenkuvasta ei vauhti parane” (Peter von Bagh). Arvostelu.

Cecil B. DeMille: Norsunluukuningas (The Cheat, 1915)
Cecil B. DeMille oli showmies vailla vertaa, jolle yleisön viihtyvyys oli kriitikoiden arvosanoja tärkeämpää ja kassatulot nousivat sanoman edelle. Uransa alkuaikoina DeMille oli kuitenkin myös taiteilija, mistä jälkipolville on todisteena ranskalaisten suuresti ihailema Norsunluukuningas. Hurja melodraama muistetaan paitsi polttomerkkikohtauksestaan, myös kuuluisasta Rembrandt-valaisusta, jota Abel Gance jäljitteli elokuvaansa La dixieme symphonie (1918). Japanilaistähti Sessue Hayakawa ja Broadwaylta elokuviin siirtynyt Fannie Ward ovat erinomainen valinta pääosiin. Arvostelu.

Maurice Tourneur & Clarence Brown: Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1920)
James Fenimore Cooperin klassikkoromaanin uljas filmatisointi, “jossa tyylillinen hienovaraisuus yhdistyy jäntevään kertovaan otteeseen, kuvallinen loisto todelliseen dramaattiseen voimaan” (Peter von Bagh). Toimintakohtaukset ovat räväköitä ja suuren seikkailun tunnelma koko ajan läsnä. Elokuvan kauneusvirheenä voidaan pitää sitä, etteivät oikeat intiaanit päässeet keskeisiin rooleihin, vaan heidän roolinsa annettiin nimekkäille Hollywood-tähdille. Uraansa aloitellut Boris Karloff vilahtaa intiaanien joukossa. Arvostelu.

F. W. Murnau: Suurkaupungin tyttö (City Girl, 1930)
Murnaun viimeinen Hollywood-elokuva on täysiverinen melodraama maaseudulle muuttavan kaupunkilaiskaunottaren vaikeuksista sopeutua uuteen ympäristöön ja ihmisiin – eivätkä ongelmat johdu suinkaan hänestä vaan miesystävänsä isästä ja tämän työntekijöistä. Vaikeudet on tehty voitettaviksi, mutta onko rakkaudestakaan kaiken korjaajaksi? Charles Farrell ja Mary Duncan loistavat kilpaa pääroolissa, David Torrence vakuuttaa maatilan yrmynä isäntänä ja Ernest Palmerin otokset tuulessa huojuvista viljapelloista ovat silmiä hivelevän kauniita. Arvostelu.

Komediakooste lapsille: Kuinka elokuvia tehdään?
Elokuvien teko ja kulissien takainen elämä ovat kiehtoneet ihmisiä aina, joten lyhytelokuvakoosteemme on kurkistus unelmakaupungin elämään, hahmoihin ja elokuvien valmistamiseen. Festivaalien uudet tuttavuudet, kierosilmäinen Ben Turpin (The Dare-Devil, 1923) sekä elohopeamaisesti valkokankaalla säntäilevä Larry Semon (The Stunt Man, 1927) saavat seurakseen aina ihastuttavan Charlie Chaplinin (Valkokankaan takana/Behind the Screen, 1916), kun taas rakastettava animaatiokissa Felix tapaa Hollywoodin matkallaan koko joukon tähtiä. Felix in Hollywood (1923) on yksi riemukkaimmista elokuvakaupunkia käsittelevistä komedioista.

Fred Niblo: Zorron merkki (The Mark of Zorro, 1920)
Fred Niblon maine nykykatsojan silmissä perustuu pitkälti Ben-Huriin (1925), mikä ei missään nimessä tee hänelle oikeutta. Vaikka Niblo oli enemmänkin työläinen kuin taiteilija, hän loi kunnioitettavan uran M-G-M:llä aina äänielokuvan tuloon asti. Parhaimmillaan Niblo oli vauhdikkaiden seikkailu- ja toimintaelokuvien parissa, joihin lukeutuu myös Douglas Fairbanksin Zorron merkki. Zorron valtaisa menestys vauhditti Fairbanksin siirtymistä suurten seikkailijoiden rooleihin ja kaksikko teki yhteistyötä myös seuraavana vuonna Kolmen muskettisoturin merkeissä. Muskettisotureista puuttuu kuitenkin se lennokkuus, toiminnan kepeys ja Fairbanksille ominainen huumori, jotka hallitsevat Zorron merkkiä alusta loppuun ja tekevät siitä ilopillerin vailla vertaa. Arvostelu.

John Ford: Kentucky Pride (1925)
Rautahevon (1924) maailmanmenestys toi Fordille kunniaa, mutta siitä huolimatta hän palasi takaisin pienten elokuvien pariin aivan kuin todistaakseen kaikille, ettei hänen tarvinnut ratsastaa menestyselokuviensa maineella vaan pystyi tekemään mitä halusi. Vuonna 1925 valmistuneista neljästä elokuvasta kaksi on kadonnut ja kahta säilynyttä (Lightin’ ja The Kentucky Pride) esitetään erittäin harvoin missään. Siksi halusimme saada ravimaailmaan sijoittuvan, lämminhenkisen ja irlantilaisella huumorilla silatun The Kentucky Priden ohjelmistoomme. Elokuvan tähtenä esiintyy J. Farrell MacDonald, kuten monissa muissakin Fordin tuon ajan tuotannoissa.

Frank Borzage: Lazybones (1925)
Melodraaman mestarin ensimmäinen ohjaustyö Foxille oli heti mestariteos. Lännenelokuvista parhaiten tunnettu Charles ”Buck” Jones esittää hyväsydämistä, mutta auttamattoman saamatonta poikamiestä, jonka elämä soljuu omalla painollaan vailla kiinnekohtia. Kunnes eräänä päivänä hän ojentaa auttavan kätensä hädässä olevalle naiselle ja kääntää elämässään täysin uuden sivun. Lazybonesissa on kauneutta, hilpeyttä ja elämän valintojen mukanaan tuomaa surumielisyyttäkin – kaikki borzagemaisen lämminhenkiseen toteutukseen käärittynä. Erinomaisella näyttelijäryhmällä varustettu elokuva ei innostanut amerikkalaisia, mutta ranskalaiset ihastuivat siihen oitis. Arvostelu.

King Vidor: Kansan mies / Ihmiset väkijoukossa (The Crowd, 1928)
Tavallinen tarina tavallisista ihmisistä. King Vidorin Kansan mies on maailmankuulu, mutta aivan liian harvoin esitetty klassikko, jonka elinvoimaisuus on säilynyt meidän päiviimme saakka. Tarkka ja liioittelematon kuvaus pörssiromahdusta edeltävästä Amerikasta on vaikuttanut moniin elokuvantekijöihin ja siitä on nähtävissä kaikuja niin Vittorio De Sican Polkupyörävarkaassa (1948) kuin Billy Wilderin Poikamiesboksissakin (1960). Elokuva teki sen miespääosanesittäjästä James Murraysta tähden, joka loisti harmillisen vähän aikaa: Murray alkoholisoitui, syrjäytyi ja löydettiin hukkuneena Hudson-joesta vuonna 1936, vain 35-vuotiaana. Kansan miehen ansiosta hänen muistonsa elää kuitenkin ikuisesti. Arvostelu.

D. W. Griffith: Kansakunnan synty (The Birth of a Nation, 1915)
Sisällissodan aatosta alkava ja sodan jälkeiseen jälleenrakennusaikaan päättyvä Kansakunnan synty on elokuvahistorian järisyttävimpiä teoksia jaa maailmanlaajuinen menestys, jollaista ei ollut aiemmin koettu. Lukuisten apulaisohjaajiensa avulla Griffith rekonstruoi valkokankaalle niin Petersburgin taistelun, rauhansopimuksen allekirjoittamisen kuin Lincolnin murhankin. Toiminnan keskellä on sijaa myös kauneudelle ja hiljaisuudelle, kuten Griffithillä aina.

Tällaisenaan Kansakunnan synty olisi edelleen elokuvien aatelia, mutta elokuvalla on myös varjopuolensa. Vaikka Griffith lievensi alkuperäismateriaalia, on lopputulos edelleen avoimen rasistinen ja vieläpä hyvin räikeällä tavalla. Jättimenestyksestään huolimatta elokuva sai aikaan myös kaaoksen, sillä sen esityksiin liittyi niin mielenosoituksia kuin rotumellakoitakin. Sensoritkaan eivät antaneet sen olla rauhassa, mikä sai Griffithin kirjoittamaan kuuluisan puheenvuoronsa sananvapaudesta ja sen säilyttämisestä. Ku Klux Klanin romantisointi puolestaan johti siihen, että klaani sai uuden herätyksen jatkaa toimintaansa. Arvostelu.



© 2.8.2015 Kari Glödstaf